Olympiakajo

Hähhäh. Moni ei tiedä, että kun antiikin Kreikassa vietettiin joka
neljäs vuosi olympialaisia, siellä vietettiin joka ikinen vuosi
eräänlaisia hippiolympialaisia.

Ettekö usko! Hakekaapa jostain olympiahistoriikista hakusana
Eleusinian mysteries. Tajuntaa sotkevien aineiden kanssa läträttiin,
henkiä manattiin, porsaita uiteltiin meressä ja ties mitä perhanuuksia keksittiin!

On siis yhteiskuntarauhan kannalta mainio juttu, että meille on
periytynyt juuri antiikin Kreikan olympia- eikä sen hävitön
"Woodstock"-traditio.

Kun toisaalta olympiakilpailut juontavat juurensa naisten
hedelmällisyysjuoksuun, luulen, että sekin on yhteiskuntarauhan
kannalta parempi, että lajeina on näitä nykyisiä, kuin se
hedelmällisyysjuoksu. Tosin en tiedä, mikä on naisten
hedelmällisyysjuoksu, mutta se kuulostaa inasen arveluttavalta,
etenkin yleisradioyhtiön kokoperheen tv-ohjelmaksi tai sen
web-sivuille.

Kumminkin, kun en ole kilpaurheilija (sori, jos tieto on pettymys,
mutta en tosiaan ole), niin pelkkää viskomis-, hyppely-, juoksu- ja
pelauslajikisaa kiinnostavampaa olisi, jos Olympian kisat olisivat
jonkinmoinen muunnelma sen tapaisista jutuista, mitä esim. Guinnessin ennätyskirjasta voi lukea.

Jos kohta ko. kirja on minusta käynyt sitä puisevammaksi, mitä enemmän siellä on "yhden miehen keksimiä lajeja" (esim. maailmanennätys Marseljeesin 2. säkeistön lausumisessa puolaksi matkaradion päällä istuen, pää voideltuna hunajalla johon on siroteltu vesihanan tiivisteitä Texasin malliseksi muodostelmaksi) ...niin on ennätyskirjan tyyppisissä ajatuksissa sentään paljon siementä olympialajeiksikin.

Olisi oivallinen hupi vaikka nähdä eri maiden olympiaurheilujoiden
kesken kilpailu siitä, kenellä on eniten majavan näköinen vaimo ja
kenen miehellä on geometrisesti pallomaisin kallo, tai kellä vanhojen mykkäkomediafilmien nykivää kävelyä parhaiten matkiva appiukko.

Tällä tavalla muutkin kuin itse urheilijat pääsisivät mukaan
tapahtumien polttopisteen tyyssijaan, suorassa lähetyksessä Peki..
eikun Beijingistä. (Muuttavat kaupungin nimeä tämän tästä.
Muuttaisivat mieluummin niitä keskiaikaisia ihmisoikeuksiaan ko.
maassa; Amnesty Internationalin mukaan siellä on taas
ihmisoikeusaktivisteja vaarassa joutua kidutetuksi.)

Kaiken kaikkiaan olympialaisten tulisi olla - ei vain joukko tietyn
tuloksen saavuttamiseen tähtääviä urheilusuorituksia, vaan - yhteinen ilonaihe, josta hyvällä omalla tunnolla voisivat iloita niin
kisayleisö ja osallistujat kuin järjestäjämaan kaikki kansalaiset -
poliittisista mielipiteistään ja etnisestä taustastaan riippumatta.
Ellei näin ole, olympiasoihtu olisi asiallisempaa sammuttaa. Tai
ainakin ympäröidä symbolisella piikkilangalla. Jos tunnette esim.
Amnestyn logon, tiedätte kutakuinkin mitä tarkoitan.

Yksi tv-dramaturgian luonnonlaeista on, että se, mikä tapahtuu kuvan ulkopuolella on kiinnostavampaa kuin se, mitä näytetään ruudussa.

Esimerkkinä tulee mieleen piirrossarja Simpsonit, joissa opettaja
näkee Bart Simpsonin katsovan luokan ikkunasta jonnekin ja tokaisee "Bart, taasko ne tuhmat koirat on siellä".

Olympialaisiakin katsoessaan on ihan hyvä pitää mielessään kisamaasta muutakin kuin se, mitä ruudussa näkyy. Se on sitä kriittistä televisionkatsomista. Lavaste ei yleensä ole ohjelman tärkein osa.