Lauantain loppuunmyydyn Flown päiväesiintyjät joutuivat kehnon sään vuoksi antamaan illalla esiintyville kollegoilleen kohtuuttomasti tasoitusta, kun harvalukuinen yleisö vasta lämmitteli myöhemmin esiintyviä maailmantähtiä varten.
Neljän jälkeen päälavalla esiintynyt Kuusumun Profeetta ei suostunut kuitenkaan esiintymään puolivaloilla, vaan tarjoili paikalle vaivautuneille katsojille uuden levyn Lyhtykuja Lopulla alkaneen kiihkeärytmisen rock-oopperan.
Illan päälavan odotetuimmat aktit, CSS ja The Roots tarjosivat yleisölleen aika tarkalleen sen, mitä heiltä odotettiinkin. CSS piristi tunnelmaa energisellä live-meiningillä ja radiosoitosta tutuilla hiteillään, The Roots teki tasaista, joskin hieman yllätyksetöntä takuutyötä.
Lauantain tiukin akti oli ehdottomasti silti telttalavalla esiintynyt Hidria Spacefolk, jonka eleettömässä lavakarismassa on jotain sympaattisen hauskaa. Lavalle ei olla tultu leikkimään rokkitähtiä vaan soittamaan, ja sen homman Hidria hoitaa tyylikkäästi.
Kahden kitaran, basson, rumpujen ja koskettimien voimalla livenä esiintyvästä yhtyeestä tulee helposti mieleen yhdeksänkymmentäluvun alun Kingston Wallin esiintymiset. Lavalta välittyy musiikin ylivoima, saumaton soittajien yhteistyö ja se tuoma ilo, joka säteilee myös kuulijoihin.
Sunnuntaina festivaalin klubit jäävät pois ohjelmasta, mutta ohjelmaa riittää runsaasti siitä huolimatta. Illan pääesiintyjinä päälavalle nousevat järjestyksessä big band –mies Señor Coconut, Motown –soundin kuningatar Martha Reeves & The Vandellas ja Australian pop-ihme Cut Copy.
Suomalaisittain päivän mielenkiintoisimmat aktit ovat päälavalla 16.30 esiintyvä Five Corners Quintet ja telttalavalle tuntia myöhemmin nouseva Plutonium 74.