[Crazy Cavan. Kuva: mypsace.com/crazyryhm]
Turussa riittää Rockabillyn ja fiftarimeiningin ystäviä, nimittäin joulukuussa järjestetty edellisiä teemoja mukaileva X-Mas Blast on saanut nyt jatkoa Turku Spring Blast! -tapahtuman myötä.
Tapahtuma järjestetään lauantaina 9.5. Turun Kärenilla.
Illan aikana lavalle nousevat englantilainen Crazy Cavan, Lännen Jukan sekä Veli-Matti Järvenpään tuore yhteisprojekti Paratiisin Pojat, Repa Nurmen luotsaama Rebound sekä Loimaalta kotoisin oleva Big Daddy’s Rockin’ Combo.
Rasvaa tukkaan since 1980-luvulta aluilta
Crazy Cavan oli 1980-luvun alun suosituimpia fiftariyhtyeitä Suomessa. Jo ennen aikansa ylivoimaisen mielipidevaikuttajan Suosikin tarttumista aiheeseen Cavan nautti laajaa kulttisuosiota erityisesti maan eteläisimmissä osissa.
Vuonna 1981 Crazy Cavan pokkasi myös uransa ensimmäisen kultalevyn juuri Suomesta. Edelleen täällä säännöllisesti vieraileva Crazy Cavan esiintyy Spring Blastissa oman Rhythm Rockers -yhtyeensä kanssa.
Amerikansuomalainen laulukirja kääntyy polkabillyksi
Lännen Jukan ja hanuristi Veli-Matti Järvenpään tuore projekti Paratiisin pojat tavoittelee amerikansuomalaista soundia. Miehet menivät hommassaan jopa niin pitkälle, että äänittivät viime vuoden lopuilla julkaistun niin ikään Paratiisin pojat -nimisen albuminsa kokonaan monona.
[VIDEO: Paratiisin pojat @ Levykauppa X]
Myös Varsinais-Suomen maakunta edustettuna
Salon seudulta oleva Rebound-yhtye palkittiin vastikään parhaasta videosta Tiburonin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla Kaliforniassa.
Videon aiheena ollut kappale Licence To Love päätyi myös Suomen viralliselle singlelistalle.
Spring Blastin toinen varsinaissuomalainen edustaja Big Daddy Rockin´ Combo murtautui taannoin samaisen listan kärkeen raivokkailla versioillaan Hanoi Rocksin kappaleista Dead by x-mas ja Tragedy.