NIN-yhtyeen Trent Reznoria voidaan pitää artistina, joka on viime vuosina toiminut suurena suunnannäyttäjänä musiikin jakelussa ja sosiaalisessa mediassa toimimisessa.
Nyt hän on kuitenkin kohdannut inhottavimman asian ja eräällä tavalla myös erään sosiaalisen median todellisuuden: idiotismin. Ja kun Trentin kirjoituksia tulkitsee oikein, tämä idiotismi johtuu kontrollin puutteesta.
Trent on parin vuoden aikana ehtinyt kokeilemaan ja luomaan varsin kattavan sosiaalisen median verkoston. Hän on vienyt Nin.com-saittinsa yhteisölliset ulottuvuudet pitkälle. Lisäksi miehellä on bändinsä tiimoilta aktiivisesti päivittyvä Flickr-tili ja YouTubessa tehtiin viime vuonna musiikkivideoita käyttäjien ja fanien voimin.
Noin puoli vuotta sitten Trent otti käyttöön Twitterin
Reznor ei ole (omien sanojensa mukaan) käyttänyt sosiaalista mediaa millään tasolla markkinointiväylänä. Hän kertoo halunneensa kommunikoida faniensa kanssa avoimesti ja omana persoonanaan. Trent kertoi halunneensa olla humaani.
Ja katso, osa faneista pettyi Trentin persoonaan ja elämään. Reznorin rakkaudentunnustukset tai kuvat vinttikoirista eivät vastanneetkaan mielikuvia angstisesta industrial-gootti-rokkarista, joka vähintään kerran päivässä viiltelee itseään. Tämä on tietysti jotain, minkä Trent toisaalta myöntää avoimesti:
“You are right, I'm not the same person I was in 1994 (and I'm happy about that). Are you?”
Kukapa meistä olisi?
Eniten Reznoria, ja miksei meitä muitakin, ihmetyttää, että miten nämä samat henkilöt, jotka verkossa jaksavat haukkua, spämmätä ja arvostella miestä seisovat lähes jokaisen keikan eturivissä ja matkustavat ympäri Yhdysvaltoja nähdäkseen NIN-yhtyeen uudelleen ja uudelleen.
“I really don't understand what kind of ‘fan’ spends that kind of time and money to travel across the country seeing a band, to then dedicate an incredible amount of time and energy into non-stop hate diatribes online. That one puzzles me a little.”
Avoimuus tappaa rock'n’roll-unelman
Avoimuus on huono tapa brändätä, ainakin tässä tapauksessa. Kuten Rezror itsekin sanoo, kommunikaatio fanien ja artistin välillä on muuttunut muutamien vuosien aikana suhteellisen kriittisesti. Mutta, perinteisesti rock’n’rollissa ja rock-tähdissä ja ennen kaikkea niiden vetovoimassa on ollut kiehtovaa tietynlainen salamyhkäisyys ja tiedon puute.
Kuten Pop-talk-ohjelman herrat toteavat musiikkijournalismia käsittelevässä jaksossaan: ”kun 1980-luvun alussa ilmestyi musiikkilehti, missä oli Eric Claptonin kuva, sitä tuijotettiin kaksi viikkoa ja se riitti varsin hyvin tiedoksi Eric Claptonista”. Nykyisin, noh, nykyisin asia on hieman toisin.
Hieman vastaavanlainen tapaus löytyy (ilmeisesti) Keski-Uusimaa-lehden Heikki Löfmanin kirjoittamasta jutusta, joka käsittelee autokaupan katteiden hyytymistä, johon on tietysti syypäänä Internet.
”Ennen saattoi myydä paskaa kovalla katteella, eikä sitä kukaan oikein sen enempää osannut kyseenalaistaa”, en osaa sanoa onko se nyt sitten hyvä vai huono asia, että ajat ovat monessakin suhteessa muuttuneet.