"Helsinki on cool muun maailman vikistessä taloudesta ja flunssasta.", heitti Vic Ruggiero yhtyeensä iskiessä ska-biittiä lattiaa tömistelevälle yleisölle, jonka Capital Beat oli loistavasti lämmittänyt.
Jamaikalaisen urkukunkun soul-reggae-instrupommi lunastaa lupauksensa ja pitää tanssijat liikkeessä.
Chris Deanin mukaan ”Redskins alkoi olla yhä selvemmin epätahdissa vuoden 1986 brittiläisen poliittisen todellisuuden kanssa.”
Dammers sävelsi, sovitti, äänitti ja hioi kappaleita studiossa yhä uudelleen. Vokalisti Rhoda Dakar muistelee lähteneensä monta kertaa sessioista itkien laulettuaan tuntikausia yhtä ainoaa fraasia.
Vaikka kansainvälinen maine koitti Bob Marleylle ja The Wailersille vasta 1970-luvulla, yhtyeen varhaisella tuotannolla ja tyylillä oli merkittäviä heijastusvaikutuksia myös brittiläiseen popkulttuuriin.