Brittiläinen skan uuden aallon lipunkantaja The Specials oli tehnyt kaksi menestynyttä ja kehuttua albumia The Specials (Two Tone, 1979) ja More Specials (Two Tone, 1980), mutta hajosi sisäisiin ristiriitoihin vuonna 1981. Yhtye oli juuri julkaissut Britannian kaupunkien kurjistumista kirpeästi kommentoineen singlen Ghost Town, joka osui ajan hermoon ja nousi brittilistan ykköseksi kesällä 1981, kuin soundtrackiksi samaan aikaan puhjenneille Brixtonin ja Liverpoolin mellakoille. Pian tämän jälkeen Specialsin laulajat Terry Hall ja Neville Staples sekä kitaristi Lynval Golding ilmoittivat yllättäen eroavansa yhtyeestä ja perustavansa trion nimeltä Fun Boy Three. Specialsin perustaja ja pääbiisintekijä Jerry Dammers huomasi olevansa tilanteessa, jossa hänen oli ”tehtävä Specialsin kolmas albumi ilman The Specialsia”. Dammers päätti ottaa käyttöön yhtyeen alkuperäisen nimen The Special AKA, värväsi uusiksi laulajiksi Stan Campbellin ja Rhoda Dakarin, kääri hihansa ja lukkiutui studioon säveltämään uutta materiaalia. The Special AKA julkaisi aika ajoin singlejä, mutta kesti kolme vuotta ennen kuin uusi kokoonpano sai valmiiksi albumin In The Studio (Two Tone, 1984).
Levyn tekoprosessi oli vaivalloinen: Dammers sävelsi, sovitti, äänitti ja hioi kappaleita studiossa yhä uudelleen. Vokalisti Rhoda Dakar muistelee lähteneensä monta kertaa sessioista itkien laulettuaan tuntikausia yhtä ainoaa fraasia. Kaiken kaikkiaan levyn työstö kesti niin kauan, että Fun Boy Three ehti julkaista kaksi albumia ja hajota, ennen kuin The Special AKAn In The Studio näki päivänvalon.
The Specials oli jo toisella albumillaan More Specials laajentanut musiikillista horisonttiaan, ja In The Studio -levyllä Dammers vei tuon kehityksen entisestä pidemmälle yhdistäen ennakkoluulottomasti mitä erilaisimpia vaikutteita aina yökerhojazzista muzakiin ja soulista dub-reggaehen. Kappaleiden sovitukset ovat kunnianhimoisia, ja sanoitukset enimmäkseen vahvasti yhteiskunnallisia. Levyn ensimmäisenä singlenä julkaistu hyytävä War Crimes käsittelee Beirutin pakolaisleirien Sabran ja Shatilan vuoden 1982 verilöylyä. Housebound on kuin paniikkihäiriöisen nyrjähtänyt sairaskertomus. Alcohol varoittelee viinan kiroista. Kappaleessa Racist Friend kehotetaan katkaisemaan välit rasistisiin ystäviin ja sukulaisiin riippumatta siitä kuinka läheisiä nämä ovat. Ei siis mitään helposti sulavaa käyttömusiikkia. Poikkeuksen albumin tummasävyisestä yleislinjasta tekee levyn tunnetuin biisi, spontaani ja riemukas Nelson Mandela, josta tuli Etelä-Afrikan rotusorron vastaisen taistelun tunnuslaulu.
In The Studio sai ilmestyessään ristiriitaisen vastaanoton: mm. Record Mirror -lehti valitsi sen vuoden albumiksi, mutta mediassa kiinnitettiin huomiota myös levyn paisuneisiin tuotantokustannuksiin sekä siihen, että yli puolet sen sisällöstä oli jo julkaistu singleinä. Albumi myi kehnosti ja jäi yhtyeen joutsenlauluksi. In The Studio on aliarvostettu klassikko. Se sisältää omaperäistä ja ajatonta musiikkia, jossa pop ja politiikka yhdistyvät toimivalla tavalla.