Pitkä häntä ei pidäkään paikkaansa?

Julkaistu Ma, 29/12/2008 - 13:28
  • Jukka Haarma (Kuva: YLEn kuvapalvelu)
  • Tunnetun digitaalisen kulttuurin gurun, Chris Andersonin, mukaan tuon kulttuurin parhaita puolia on ns. ’Long Tail’, ns. pitkä häntä.

Eli kun perinteisillä markkinoilla myynti kasautuu muutamaan (ja tällä hetkellä koko ajan vähenevään) hittituotteeseen, niin esim. digitaalisen musiikin markkinoilla myynti jakautuu laajalle alueelle siten, että marginaalisetkin tuotteet saavat kysyntää osakseen. Ja niitä kannattaa pitää saatavilla, koska digitaalisessa musiikkijakelussa tuotteen varastointi tai pakkaaminen on lähes ilmaista verrattuna perinteisen fyysisen myyntiin.

Ainakin laillisen digitaalisen musiikkijakelun puolella tuo ei ainakaan vielä tunnu olevan todellisuutta. Erään brittiläisen tekijänoikeusjärjestön ekonomistin Will Pagen tekemän tutkimuksen mukaan viime vuonna niistä kolmestatoista miljoonasta saatavilla olevasta digitaalisesta musiikkiesityksestä kymmenen miljoonaa esitystä ei saanut ainuttakaan latausta osakseen. Sama koskee vielä jyrkemmin kokonaisten digitaalisten albumien latauksia: 85 %:a jäi ilman ainuttakaan latausta. Ko. tutkimuksen mukaan niistä 1,3 miljoonasta periaatteessa saatavilla olevista albumista valinta osui vain 173 000 albumiin.

Long Tail-teorian isä Chris Anderson ei ole väittänyt tutkimuksen tietoja vääräksi, mutta haluaa lisätietoja tutkimuksesta ja sen taustamateriaalista ennen kuin haluaa ottaa laajemmin kantaa asiaan.

Nyt julkaistu tutkimus joka tapauksessa viittaa siihen digitaalisen kulttuurin ja jakelun perushaasteeseen, että kynnys päästä sisään on matala, mutta saada huomiota osakseen on korkea.

Tai niin kuin Chris Anderson itse eräässä äsken julkaistussa haastattelussa toteaa: ’Useimpien artistien vihollinen ei ole piratismi, vaan suuri tuntemattomuus’.

 

Tekijä:

Jukka Haarma

  • Jukka Haarma (Kuva: YLEn kuvapalvelu)

    Aloin kuunnella musiikkia 50-luvun lopulla.

    Se ei ollut populaarimusiikin kulta-aikaa.

    Se on nyt.

    Kirjoitan tässä blogissa musiikin kuluttamisesta, uusista ja vanhoista levyistä, musiikkilehdistä ja -kirjoista, musiikkikritiikistä, musiikkialasta ja sen ilmiöistä, laidasta laitaan.