Julieta Venegas: Mukavaa ja hyväntuulista musiikkia

Julkaistu Ma, 03/11/2008 - 12:58
  • Jukka Haarma (Kuva: YLEn kuvapalvelu)
  • En ainakaan löydä helposti artisteja tai genrejä, joihin tätä musiikkia voisi verrata. Tämä nyt vaan on jotakin kiehtovaa meksikolais-yleismaailmallista latinopoppia.

Väitän, että me alan ihmiset puhumme harvoin innostuneesti siitä kuinka joku artisti tekee mukavaa musiikkia, sellaista, joka saa yksinkertaisesti hyvälle tuulelle.

Mukava musiikki on paremminkin varattu hieman negatiivissävytteiselle puheelle ihan mukavasta musiikista, joka on jotain, jota se varsinainen OIKEA musiikki ei ole. Se kun on usein jotain haasteellisempaa ja ”syvempää”.

Mukava musiikki on taas paremminkin sellaista, josta pidettäessä pidetään tunteet aisoissa ja josta ei ensimmäiseksi kavereille hehkuteta. (Toki ainakin osalle mukavasta musiikista on olemassa peitenimiä, joiden alle laitettaessa mukavasta tai ainakin viiihteellisestä musiikista tulee hyväksyttävää: lounge tai chillout.)

Jos sen sijaan tekisimme pikaisen katugallupin, niin voi olla, että aika moni sanoisi spontaanisti, että pidän sellaisesta mukavasta musiikista, jonka parissa viihtyy, joka rentouttaa ja saa hyvälle tuulelle.

Meksikolainen Julieta Venegas tekee mielestäni musiikkia, jota voi parhaiten kuvailla sanoilla mukavaa, rentouttavaa ja hyväntuulista. Olen aiemmin tutustunut Julietan kahteen viimeiseen studioalbumiin, mutta hänen uusimpansa MTV Unpugged (Sony BMG Mexico) on varsinainen helmi. Kyse on Unplugged-sarjan ensimmäisestä espanjankielisestä konserttitaltioinnista. Julietalla on lavalla mukanaan 13-henkinen yhtye ja vierailevia solisteja sekä salin puolella haltioitunut yleisö.

Ei tätä musiikkia oikein osaa kuvailla. En ainakaan löydä helposti artisteja tai genrejä, joihin tätä musiikkia voisi verrata. Tämä nyt vaan on jotakin kiehtovaa meksikolais-yleismaailmallista latinopoppia, jota esittää Kaliforniassa syntynyt meksikolainen laulaja-lauluntekijä-hanuristi Julieta Venegas.

Julieta ei ole ehkä suuri laulaja tai tulkitsija, mutta hänen musiikkinsa on iloista, lempeää, äärimmäisen melodista ja kyllä…äärimmäisen mukavaa! Tämän levyn musiikki on helposti lähestyttävää olematta keskitietä, poppia ilman kaupallista formaattia, maailmanmusiikkia ilman sen ”alkuperäisyyden” vaatimusta.

Julietan suurin hitti on ollut vuoden 2006 Me Voy, joka oli ykköshitti Meksikossa ja Espanjassa ja kolmosena Italiassa (Me Voyn liveversio päättää upeasti Unplugged-levyn). Tämän uusimman levyn singleraita El Presente on ollut ykköshitti Meksikossa, Argentiinassa ja Chilessä.

Ongelmana on vain, että tätä Julietan musiikin tarjoamaa iloa ei pysty helposti jakamaan. Tilasin levyn cd:nä ulkomailta, paikallisista levykaupoista tai levyn viralliselta maahantuojalta levyä ei löydy. Digitaalisessakin muodossa levyä on vaikea ostaa. Mutta osaa levystä voi onneksi kuunnella Julietan MySpace-sivuilta. Levyn singleraitaan voi myös törmätä Radio Suomen taajuuksilla.

Tekijä:

Jukka Haarma

  • Jukka Haarma (Kuva: YLEn kuvapalvelu)

    Aloin kuunnella musiikkia 50-luvun lopulla.

    Se ei ollut populaarimusiikin kulta-aikaa.

    Se on nyt.

    Kirjoitan tässä blogissa musiikin kuluttamisesta, uusista ja vanhoista levyistä, musiikkilehdistä ja -kirjoista, musiikkikritiikistä, musiikkialasta ja sen ilmiöistä, laidasta laitaan.