Reijo Taipale: Satumaasta olen Untolle kiitollinen kuolemaani asti

Reijo Taipale: Satumaasta olen Untolle kiitollinen kuolemaani asti

Saunoo tähtien kanssa - Ti 3.5.2011, klo 14.47 - Toimittaja: Tarja Närhi

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/audio/1304426194408

341
tykkää tästä

Reijo Taipale on juuri käynnistänyt uransa 50. keikkakesän. Haaveissa oli pitää kokonaan välivuosi keikkailusta, mutta koska kysyntää tanssilavoille oli niin kovasti, ei 71-vuotias tähti saanut vieläkään huilivuoroa. Eläkkeelle lähtöä on viivyttänyt myös vuodesta toiseen hylätty taiteilijaeläkehakemus.

Tosin keikkamäärää Taipale on jo tasaisesti vähentänyt, tänä kesänä hän laulaa vain perjantait ja lauantait. Ja jokaisena iltana kaikuu se ikivihreä, joka hänestä teki supertähden. Se laulu, jonka Reijo Taipale laskee esittäneensä yli 7000 kertaa. Se laulu, jonka hän levytti 1962, ja josta hän on tekijälle ikuisesti kiitollinen. Tekijälle, jota ei koskaan henkilökohtaisesti tavannut, niin kuin Reijo nyt saunanlauteilla muistelee.

Löylytyksen lomassa tulee selväksi sekin, että uuden Satumaan etsintä on parhaillaan menossa. Reijo Taipale etsii ohjelmistoa suunnitteilla olevaa levyä varten. Tyyliä pitäisi vähän uudistaa, mutta rokkariksi Reijo ei aio ryhtyä. Muistoihin nousee myös paras ystävä Kari Tapio, jonka kuolinuutisesta toipuminen on ollut Reijolle vaikeaa. Ja tuleepa täällä lauteilla tunnustettua se elämän toistaiseksi ainut karaokekeikkakin....

Lisää artisteista:Reijo Taipale

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (6)

Miksi Reijo Taipaleelle ei anneta taiteilijaeläkettä, kun monelle turhalle on myönnetty? Olen tanssinut Taipaleen musiikin tahdissa tuhansia kertoja ja nykyään kuuntelen hänen musiikkia päivittäin. Uskon tuhansien muiden olevan samaa mieltä.

Ikuinen fani Su 22.4.2012, klo 11.26

Kesän 2011 tanssit on tanssittu ja odotan innolla ensi kesää ja tanssi-iltaa Reiskan tahdissa.Syksyn lomareisulla Benalmadenan
rantakadulla törmäsin häneen.Juttelimme muutaman sanan.
En vain liikutukseltani saanut vieläkään häntä kiiteltyä upeista
tulkinnoistaan.Voin kuunnella ja kuuntelenkin hänen levyjään jatkuvasti: kotona, autossa ja keikoilla aina kun mahdollista.Hänen
ääneensä ei kyllästy ! Totesimme, että hän on laulanut ja minä olen
tanssinut 50 v. Toivottavasti saamme vielä muutaman vuoden jatkaa
"yhteistä matkaa". Kaikkea hyvää sinulle Reijo ! Ja kiitokset !
Tulen sitten taas hakemaan nimmarin, kunhan saat uuden levyn
tehtyä.Terv.Lappeenrannan tyttö.

Anonyymi Ti 18.10.2011, klo 20.50

REIJO TAIPALE ON PARAS LAULAJA TAISTO TAMMEN JA OLAVI VIRRAN JÄLÄKEEN

Anonyymi To 26.5.2011, klo 17.18

Hei Tarja ! Kusuppa saunaan myös Kaija Lustila !

Anonyymi Ti 3.5.2011, klo 21.53

Kyllähän Reiskalle kuuluis jo taiteilija eläke ! 50v:tta tanssittanut Suomen kansaa ja ikääkin jo 71v. Onhan se mahtavaa että jaksaa vielä kierrellä lavoilla meitä viihdyttämässaä / tanssittamassa !

Anonyymi Ti 3.5.2011, klo 21.07

Ei muuta kuin todella hyvää kesäkeikkailua 2011, koko kansan Reiska! Tuvat, lavat ja plaattiat täyttyvät varmasti. Jos Kari Tapio oli Wanhan Liiton huippusolisti, niin yhtä lailla sitä on Reijo "Satumaa" Taipalekin. Menestystä uusien hittien hakuun! Ja lauluntekijät huomio, tarjotkaa Reiskalle kunnon melodisia iskelmiä, tangoa ja muuta melodista meininkiä. Ennen kaikkea hyviä ja koskettavia tarinoita! Toivoo Reiska-fani.

faktoja Ti 3.5.2011, klo 18.11

Uusimmat

Saunoo tähtien kanssa

Satumaan viehkeä saunottajatar Tarja Närhi kartoittaa rakastettujen suomalaisartistien intiimialueet saunapuhtaana ja ilman turhaa tärkeilyä.

Voit tilata koko ohjelmasarjan podcastina kopioimalla tilausosoitteen podcastien vastaanotto-ohjelmaasi.

Saunoo tähtien kanssa -podcastin tilausosoite:
http://areena.yle.fi/ohjelma/f28cffe2f19a3c2916c5ee2d3e2a1144/feed/podcast

Mitä on podcast?

Muualla Yle.fi:ssä