YLE Uutiset Urheilu Ohjelmaopas Tietopalvelu Digitv.fi
Sininen Laulu - Suomen taiteen tarinoita
YLE Teema
Etusivu / Osa 4 - Täyttyneiden toiveiden maa 1935-1939 / Naiset näytelmäkirjailijoina
Etusivu
Sarjan esittely
Sarjan osat
Teematarinat
Taiteilijat
Haastatellut
Ajan esineet
Pikkutarinat
Lisätiedot
Tekijät
Palaute

Naiskirjailijat: Canth, Wuolijoki ja Jotuni. Teematarinat
Naiset näytelmäkirjailijoina

Minna Canth, Maria Jotuni ja Hella Wuolijoki.
Ensimmäinen suomenkielinen näytelmäkirjailija ja perustuksen luoja oli Aleksis Kivi. Seuraavat merkittävät näytelmäkirjailijat olivat kaikki naisia - Minna Canth, Maria Jotuni ja Hella Wuolijoki.

Kaikkien kolmen naisen näytelmistä on esitetty lukemattomia teatteri- ja elokuvaversioita ja kaikkien näytelmiä esitetään edelleen.

Minna Canthin kirjallinen toiminta keskittyi 1880- ja 1890-luvuille. Hella Wuolijoella ja Maria Jotunilla oli pitkä ura. Wuolijoelle erityisesti 30-luku oli tuotteliasta aikaa; 30-luvun aikana sai kantaesityksensä kymmenen hänen kirjoittamaansa näytelmää. Maria Jotuni kirjoitti 30-luvulla muun ohessa kaksi teosta, jotka julkaistiin vasta 1960-luvulla, kaksikymmentä vuotta tekijän kuoleman jälkeen, näytelmän Amerikan morsian sekä romaanin Huojuva talo.

Miksi naiset?

Miksi naiset saavuttivat keskeisen aseman näytelmäkirjailjoina? Asiaa on pohdittu kirjoissa ja kirjoituksissa eikä tyhjentävää vastausta tietenkään löydy. Seuraavassa on kuitenkin koottu joitain pohdintoja poikkeuksellisesta suomalaisesta ilmiöstä.

On arvioitu, että näytelmä, tekstinä proosaa lyhyempi ja tiiviimpi sopisi erityisen hyvin naisille, joilla usein on paljon muutakin työtä. Minna Canth oli leski ja seitsemän lapsen äiti, jolla oli hyvin menestyvä lankakauppa Kuopiossa. Myös Hella Wuolijoki oli taitava liikenainen, joka harjoitti puutavarakauppaa. Maria Jotuni oli omistautunut perheenäiti, joka käytti paljon aikaa lasten ja kodin asioiden hoitamiseen.

Kaikki kolme naista elivät taloudellisesti turvatussa tilanteessa. Canth ja Wuolijoki liiketoimintansa ansiosta, Jotuni siksi, että hänen miehensä Viljo Tarkiainen oli menestyvä ja työllistetty kirjallisuudentutkija ja -opettaja. Taloudellinen turva vapautti kirjoittamaan.

Canth, Jotuni ja Wuolijoki kirjoittivat etupäässä perhedraamoja. Pienen yksikön kautta päästiin käsittelemään laajempia yhteiskunnallisia kysymyksiä. Perhe oli naisten hyvin tuntema yhteisö, jonka sisäiset suhteet, toimintatavat ja vallankäyttö olivat naisten jokapäiväistä elinpiiriä.

Miesten tuki

Yhteistä Canthille, Jotunille ja Wuolijoelle oli se, että heillä kaikilla oli vahva miespuolinen tukija.

Minna Canthin tukija oli suomalaisen teatterin johtaja Kaarlo Bergbom. Bergbom oli järeä kirjallinen vaikuttaja Suomessa, joka teatterissaan loi julkitulon mahdollisuuden uusille teksteille.

Bergbom
Kaarlo Bergbom
Bergbom tuki ja kannusti Canthia ja ohjaili tämän tekstejä, mutta heidän välilleen syntyi myös suuria ristiriitoja. Bergbom olisi toivonut Canthin pysyvän myyvien kansankomedioiden parissa ja Canthin siirtyminen yhä yhteiskunnallisempiin ja monisyisempiin teksteihin oli Bergbomille pettymys.

Hella Wuolijoen tärkein tukija oli Eino Salmelainen, joka ohjasi Niskavuori-näytelmiä neljällä vuosikymmenellä. Salmelaisen ja Wuolijoen välille syntyi hedelmällinen vuorovaikutussuhde ja Salmelaisen panos Niskavuorten muokkautumiseen oli merkittävä.

Hella Wuolijoen näytelmästä Niskavuoren leipä Helsingin kansanteatterissa 1930-luvulla. Yksityiskokoelma.
Hella Wuolijoen näytelmästä Niskavuoren leipä Helsingin kansanteatterissa 1930-luvulla.

Wuolijoki näytti kirjoitusprosessin aikana tekstejään myös Olavi Paavolaiselle, joka Jouko Tyyrin mukaan oli yksi suomalaisen kulttuurielämän kolmesta suuresta managerista. Toiset kaksi olivat Kaarlo Bergbom ja Tuomas Anhava.

Hella Wuolijoen kirjoitustyyli oli vuorovaikutteinen ja hän kuunteli mielellään palautetta kesken olevista töistään. Myös Minna Canth keskusteli tekeillä olevista näytelmistään paitsi Begbomin, myös ystäviensä ja lastensa kanssa. Maria Jotuni luetutti tekstejään ainakin miehellään, joka tuki vaimoaan suhteessa kirjallisiin piireihin, teattereiden johtokuntiin, apurahojen jakajiin ja palkintolautakuntiin. Tarkiainen arvosti suuresti vaimoaan kirjailijana ja näytelmäkirjallisuuden uudistajana ja asettui puolustamaan häntä kirjallisissa kiistoissa, vaikka puolisoiden välillä muuten ilmeisesti oli syviä ristiriitoja.

Kirjalliset selkkaukset

Jouko Tyyri on Sinisen laulun haastattelussa maininnut syyksi naisten menestykselle näytelmäkirjailijana naisten kokeman sorron. Canth, Wuolijoki ja Jotuni olivat vahvoja naisten kuvaajia. Miehet ovat heidän näytelmissään joko vastuuttomia, tahdottomia tai muuten vain taka-alalla ja naiset pitävät tilanteet, talot ja perheet kasassa.

Kaikki kolme kirjailijaa joutuivat omakohtaisestikin kokemaan sortoa ja ymmärtämättömyyttä aikansa hyvin miehisesä teatterimaailmassa. Canthin voimakkaat työväestön kuvaukset Työmiehen vaimo (1885) ja Kovan onnen lapsia (1888) nostattivat pahennuksen ja suuttumuksen aallon. Kovan onnen lapsia poistettiin ohjelmistosta vain yhden esityskerran jälkeen ja jopa Kaarlo Bergbom veti tukensa Canthilta. Selkkauksen jälkeen Canth siirtyi väliaikaisesti kirjoittamaan ruotsiksi Ruotsalaiselle teatterille.

Kansallisteatterin yleisöä. Museovirasto.
Kansallisteatterin yleisöä.

Tohvelisankarin rouvan kansi
Tohvelisankarin rouvan kansi.
Maria Jotunin Tohvelisankarin rouva (1924) sai aikaan jopa eduskuntakyselyn ja syntynyt keskustelu mm. pakotti vaimoaan puolustaneen Viljo Tarkiaisen eroamaan tehtävästään Kansallisteatterin dramaturgina. Hella Wuolijoki herätti ristiriitaisia tunteita poliittisen toimintansa vuoksi ja hänen kansalaissotaa käsittelevä näytelmänsä Laki ja järjestys (1933) oli ollut kiivaan lehtikirjoittelun kohteena. Wuolijoki otti 1930-luvulla käyttöön salanimen Juhani Tervapää, jotta näytelmiä arvioitaisiin näytelminä eikä niiden tekijän poliittisen vakaumukseen mukaan.

Teatteri nostatti siis suuria intohimoja oli hyvä foorumi saada myös naisten ääni kuuluviin.

Aikaa luovalle työlle

Minna Canthia ja Hella Wuolijokea yhdisti myös se seikka, että he saavuttivat menestystä näytelmäkirjailijoina vasta keski-iässä. Canth aloitti varsinaisen kirjallisen toimintansa vasta lähes 40-vuotiaana. Wuolijoen läpimurto tapahtui Niskavuori-näytelmien myötä kun Hella oli jo yli 50-vuotias. Jotuni pohti paljon naisen mahdollisuuksia luovaan työhön, vaikka hän oli ensimmäisistä töistään lähtien arvostettu kirjailija. Näin Jotuni pohti naisen elämänkaarta miehensä muistiinpanojen mukaan 1921: "Naisella on vapaata aikaa ja voimia esim. kirjalliseen työhön - sanokaamme - noin 5 vuotta ennen avioliittoaikaansa, sitten mahdollisesti joku pieni loma lasten synnyttämisen välillä ja sitten vasta mahdollisuus alkaa uudelleen - jos hän enää jaksaa ja jos hänelle ikää suodaan - 45 ikävuoden tienoilla eteenpäin ja koota silloin tulokseksi elämänkokemuksensa. Mutta useimmat eivät enää jaksa. Heille jää elämän ymmärrys ja hymy. Mutta ei sitä energiaa, jota vaaditaan taiteelliseen luomiseen. He vievät filosofiansa mukanaan hautaan, vievät usein paljon syvemmät ja sydämeen iskevämmät kokemukset kuin mihin miehellä on edellytyksiä." (Irmeli Niemen Maria Jotuni -teoksen mukaan)

Minna Canth, Maria Jotuni ja Hella Wuolijoki kuolivat kaikki sydänsairauteen.

» Lue lisää Minna Canthin näytelmistä.
Artikkelin lähteet

von Frenckell-Thesleff: Minna Canth
Otava 1944

Koski Pirkko: Kaikessa mukana - Hella Wuolijoki ja hänen näytelmänsä
Otava 2000

Niemi Irmeli: Arki ja tunteet - Maria Jotunin elämä ja kirjailijantyö
Otava 2001

Nieminen Reetta: Minna Canth, kirjailija ja kauppias
Otava 1990

Anna Korhonen

» Alkuun

Naiset näytelmäkirjailijoina

Minna Canth

Niskavuori
Kehystarinat
Sivun sisältö

» Miksi naiset?
» Miesten tuki
» Kirjalliset selkkaukset
» Aikaa luovalle työlle
» Artikkelin lähteet
Teematarinat

Naiset näytelmäkirjailijoina
» Kalevalan riemuvuosi 1935
Pikkutarinat

» Artek ja nykytaideyhdistys
» Parantolakokemuksia - tuberkuloosipotilaan elämää runoilijan ja arkkitehdin silmin






| Lähetä sivu tuttavallesi   | Tulosta tämä sivu

© 2003 YLE Teema