YLE Teema

Julkaistu perjantaina 30.04.2010 32 163

Aika paha haaste, mutta rakastan kunnon haastetta

Kirjoittanut: Talo Ranskassa -kilpailijat

Viimeiset kolme oppitunnilla: Mikko, Eero ja Laura.

Laura

Laura ÅkerlundMaanantai 28.9.2009
Oli normaali koulupäivä ja koe.

Tiistai 29.9.2009
Heti kun tulimme aamulla tunnille, saimme kokeiden tulokset. Oli tunne että koe ei ollut mennyt hyvin. En yllättynyt kun minä jouduin pudotukseen. Itseasiassa aika hauskaankin pudotukseen, nimittäin pääsisimme suoraan radiolähetykseen! Aika paha haaste, mutta rakastan kunnon haastetta!

Keskiviikko Semifinaali 30.9.2009
Koulua oli normaalisti, tämä olisi viimeinen kerta. Tänään on myös minun ja Eeron semifinaali, suora radiolähetys. Aivan uskomatonta kohellusta ja ei, en osannut laulaa edes lastenlaulua, niin paljon jännitin! Kundit oli tosi rentoja ja väliajalla päästiin vähän relaamaan. Aika paljon oli pakko olla ikkunan ääressä, studiossa oli niin mielettömän kuuma. Kävi mielessä etten koskaan olisi uskonut jos joku olisi vuosi sitten sanonut minulle että ”olet muuten vuoden päästä Montpellierissä suorassa radiolähetyksessä tekemässä Dijon-sinappia!” Voi hyvänen aika.

Mielettömän helpottunut ja tyytyväinen olo, että pääsin finaaliin!! Incroyable!! Olin kotona 21.30 ja aloin valmistaa finaalin puhetta.

Suosittele163 Suosittelee

Kommentit

Anonyymi

huijuijui... niin paljon jänskätti jo tänään kilpailijoiden puolesta
ja finaalista tulee varmastikin tiukka! :)

Anonyymi

Miksi muut kilpailijat eivät kirjoita enää ollenkaan?

Opettaja

Kisassa henki vain paranee. Peli on kypsää ja aikuista - siis leikkimielistä. Eihän kisa mikään ihmiskunnan kohtalonkysymys ole, vaan viihdeohjelma. Sääli, että Pomppis putosi. Olen ollut alusta saakka sitä mieltä, että hän kilpailijoista kielellisesti peruslahjakkain. Mikko ääntää ranskaa tönkösti "suomalaisittain". Mikon puheessa ei ole lainkaan ranskan "musiikkisykettä". Hän on ihan miellyttävä ihminen ja teknisesti kieliopissa paras, mutta kuuntelen silti mieluummin Pomppista ja Laurettea. Tiesin alusta asti, että hän saattaa voittaa. Hänen puheestaan kuitenkin toistaiseksi puuttuu ranskalainen sielu. Tätä on hienoa katsella, kun häviäjät vain naureskelevat. Olisivatpa suomalaiset urheilijat yhtä reiluja
ja fiksuja ihmisiä. Mikko tuntuu niin varmalta ennakkosuosikilta,
että kisassa ei ole enää jännitystä. Pomppis oli minun suosikkini.
Hän oppi hyvin nopeasti ääntämään aidosti ranskalaisittain. Sama se kieliopille, kun vain puheen "henki" on yhtä eläväinen kuin ranskalaisilla itselläänkin. Mikosta kuuluu suomalaisuus lävitse, vaikka hän onkin teknisesti paras. Miellyttävä ihminen hänkin on.
Larettenkin puheessa on "ranskalaisittain musiikkia".

Korjauksia opettajalta

Kisassa henki vain paranee. Peli on kypsää ja aikuista - siis leikkimielistä. Eihän kisa mikään ihmiskunnan kohtalonkysymys ole, vaan viihdeohjelma. Sääli, että Pomppis putosi. Olen ollut alusta saakka sitä mieltä, että hän on kilpailijoista kielellisesti peruslahjakkain. Mikko ääntää ranskaa tönkösti "suomalaisittain". Mikon puheessa ei ole lainkaan ranskan "musiikkisykettä". Hän on ihan miellyttävä ihminen ja teknisesti kieliopissa paras, mutta kuuntelen silti mieluummin Pomppista ja Laurettea. Tiesin alusta asti, että Mikko saattaa voittaa. Hänen puheestaan kuitenkin toistaiseksi puuttuu ranskalainen sielu. Tätä on hienoa katsella, kun häviäjät vain naureskelevat. Olisivatpa suomalaiset urheilijat yhtä reiluja
ja fiksuja ihmisiä. Mikko tuntuu niin varmalta ennakkosuosikilta,
että kisassa ei ole enää jännitystä. Pomppis oli minun suosikkini.
Hän oppi hyvin nopeasti ääntämään aidosti ranskalaisittain. Sama se kieliopille, kun vain puheen "henki" on yhtä eläväinen kuin ranskalaisilla itselläänkin. Mikosta kuuluu suomalaisuus lävitse, vaikka hän onkin teknisesti paras. Miellyttävä ihminen hänkin on.
Laurettenkin puheessa on "ranskalaisittain musiikkia".

Anonyymi

Korjauksia opettajalta kirjoitti:
Sama se kieliopille, kun vain puheen "henki" on yhtä eläväinen kuin ranskalaisilla itselläänkin. Mikosta kuuluu suomalaisuus lävitse, vaikka hän onkin teknisesti paras. Miellyttävä ihminen hänkin on.
Laurettenkin puheessa on "ranskalaisittain musiikkia".

Toivon kuitenkin, että voittaja on se, joka osaa kielen parhaimmin lopussa. Kumpikaan ei kuulosta ranskalaiselta, mutta eihän sitä vielä voi odottaakaan. Eikä mielestäni voittajaa voi valita sen mukaan, kuka on musikaalisin ja "ranskalaisimman tuntuinen". Olisi sitten pitänyt valita kilpailijat sen mukaan alun alkaen. Olen kuitenkin pettynyt "Pomppiksen" putoamiseen. Hän oli mielestäni parempi kuin mitä radiohaastattelusta voi päätellä. Tuntui kuin häneltä olisi loppunut siinä henkiset voimat. Ei voittaja mielestäni ole vielä selvä, vaikka toivoisin, että olisit oikeasssa. Tähänastisen perusteella Mikko ansaitsisi voittaa. Minä aina toivon näissä voittavan sen, joka on oppinut kielen paremmin. Se on reilumpaa kuin esim. valita voittajaksi se, jonka puhe on luontaisesti sujuavampaa.

Virpi

On todella jännittävää seurata kilpakumppanien tapahtumia, kun itse ei ole enää paikalla. Selvästi huomaa, kuten Philippe sanoi, että Laura on kehittynyt ja huomaan että hän kukoistaa kuin vasta puhjennut lumpeenkukka. Siis ihan uskomatonta seurata kehitystä! Pomppiksen heikompi esitys radio-ohjelmassa ei yllätys koska hänellä olikin kuullunymmärtämisessä vaikeuksia, mutta häneltä tulee oikea ääntämys todella helposti. Mikko on analyyttinen, joskus tuntui, että oikein Mikon aivoista kuului ääni (ruks,ruks) kun hän mietti tosi tarkkaan kuinka kieliopillisesti sanotaan oikein. Ihania ihmisiä jokainen ja toivoisi heidän jokaisen voittavan.

Jean-Michel

Hei kaikille!
Ja terveiset Pariisista, jossa olen viettämässä vappua. Hävettää hieman että olin laiska kirjoittamaan blogia viimeisen viikon aikana, joten ajattelin kirjoitella pari riviä näin jälkikäteen. Olin aika keskittynyt kieliopintoihini viimeisen viikon aikana ja valmistelin tietenkin myös puhetta finaaliin. Ensi viikolla näette sitten sen työn tulokset. On ollut mukavaa lukea niin monen ihmisen tykkäävään ohjelmasta. Itse en olisi mihinkään toisenlaiseen tosi tv –ohjelmaan lähtenytkään. Myös kommentit omasta kielitaidostani ja ääntämisestäni saavat pienen hymyn huulilleni. Ranska ei ole ihan helpoimmasta päästä kieliä ja ääntämisen kanssa ongelmat jatkuvat edelleen vaikka kielitaito onkin sitten syksyn kohonnut huomattavasti. Kunpa tietäisitte kuinka paljon olen itse nauranut omille ”mokilleni” sekä ohjelmassa että arkielämässä syksystä lähtien ;-) Toivon kuitenkin että mahdollisimman moni katsoja innostunut kieliopinnoista ohjelman myötä. Palaan vielä ensi viikolla, nyt on aika lähteä illalliselle. Hyvää Vappua!
Mikko, alias Jean-Michel

lukion ranskanope

Mikko, ääntämyksesi on ohjelmassa kommunikoiva ja selkeä - pieni suomalainen aksentti ei haittaa, jos viesti menee perille. Ranskan ääntämisen opettelu vie aikaa ja vaatii systemaattista otetta. On mukava kuulla, että olet jatkanut kieliopintojasi ohjelman jälkeenkin!

Bonne continuation!

Taneli d'Oulu

Ei tulee ollenkaan mieleen arvostella Mikkoa "suomalaisuudestaan". Hän on rauhallinen, asiallinen ja herättää kunnioitusta. Suomalainen mies parhaimmillaan!

Hänellä on ollut lisäksi aika haastavia tehtäviä. Esim. meni vähällä kielitaidolla varaamaan vuokra-auton ja suunnittelemaan talon ostoa, puhumattakaan tulkkausjutusta luolassa ylipuheliaan oppaan kanssa.

Olen myös täysin samaa mieltä Laurasta. Oli todella nautinto seurata, miten hän osasi mukautua tilanteisiin ja valloittaa kuulijansa esim. radiossa.

Olin vähän surullinen, koska Eero, joka oli hauska ja rentotyyppi yhtäkkiä putosi täysin kärryiltä siellä radiossa niin, ettei ymmärtänyt kysymyksiä. Oli miten oli, hävittyään hän oli todella "gentleman" ja fair play! Bravo cher Eero!

Pieni piikki kuitenkin. Kun kerran Eero valitsi itselleen M. Pompidoun nimen olisi pitänyt tietää, että ranskalaisille Pompidou ei ole hauskan kuulostavalta nimi, vaan entinen De Gaullen (Bravo Laura!) pääministeri ja seuraaja ja hänen jälkeensä tuli Giscard d'Estaing, joka sentään kävi monta kertaa Suomessa ja rakastaa Suomea! Giscard soitti hanuria Saimaan höyrylaivalla ja kävi hirvimetsästyksessä Oulussa!

Ei saisi unohtaa, että ohjelman mielenkiinto tulee myös hyvin tehdyistä reportaaseista. Olen oppinut paljon niistä, vaikka olen ranskalainen! Toivottavasti niistä on tallenteita, jotka voi hankkia kouluihin.

toinen ranskanmaikka

Taneli d'Oulu kirjoitti:
Ei tulee ollenkaan mieleen arvostella Mikkoa "suomalaisuudestaan". Hän on rauhallinen, asiallinen ja herättää kunnioitusta. Suomalainen mies parhaimmillaan!

Olen myös täysin samaa mieltä Laurasta. Oli todella nautinto seurata, miten hän osasi mukautua tilanteisiin ja valloittaa kuulijansa esim. radiossa.

Olin vähän surullinen, koska Eero, joka oli hauska ja rentotyyppi yhtäkkiä putosi täysin kärryiltä siellä radiossa niin, ettei ymmärtänyt kysymyksiä. Oli miten oli, hävittyään hän oli todella "gentleman" ja fair play! Bravo cher Eero!

Samaa mieltä Tanelin kanssa Mikosta. Toivon, että hän voittaa. Laurassa ärsyttää hänen jatkuva "Ah oui"-huudahduksensa. En edes enää jaksa laskea, kuinka monta kertaa ohjelman aikana se tulee...Radion pojat taisivat myös hieman pitää Lauran puolta, vaikka Eero kyllä ihan odottamatta putosikin kärryiltä täysin. Mutta Eero oli hyvä häviäjä. Chapeau !

Taneli d'Oulu

toinen ranskanmaikka kirjoitti:
Laurassa ärsyttää hänen jatkuva "Ah oui"-huudahduksensa. En edes enää jaksa laskea, kuinka monta kertaa ohjelman aikana se tulee...

Hei kollega, älä ole niin ankara Lauralle, hän on niin nuori! Ja nuo "ah oui" maustettuina suloisella hymyllä ovat suositeltavampia kuin hölmistynyt tai jähmettynyt ilme, siksi luulen, että ransmannit pitävät hänestä. Ei tee mieli olla ilkeä tällaiselle iloiselle tytölle, joka yrittää parhaansa.

Se oli sama juttu Virpin kanssa. Hän oli aina niin aurinkoinen, että vain kivikovasydäminen olisi voinut äksyillä kun hän teki virheitä tai ei ymmärtänyt kysymyksiä!

Pipsa

Ihan mahdottaman kiinnostava ohjelma ja on saanut minut muistelemaan muinaisia lukion ranskan tunteja. Ei tiedä vaikka jotain olisi kielestä palautunutkin mieleeni. Uskalsin näet sanoa ranskaksi kuusi sanaa hiljattain lentokoneessa vieressäni istuneelle ranskattarelle mikä on minunlaiselle saavutus. En tosiaan voi kun ihailla miten nopeassa tahdissa kilpailijat ovat oppineet ranskaa ja Ranskaa. Hyvin vaikea arvioida taltioidun ohjelman perusteella kuka osaa parhaiten. Arvioijat ovat seuranneet oppimisprosessia varmasti pitemmän aikaa ja intensiivisesti. Itse toivon, että muutkin asiat kuin pelkkä ranskan osaaminen vaikuttaa arvosteluun. Minulle merkitsisi eniten käytös yleisesti ottaen, Ranskan kulttuurin ja yhteiskunnan tunteminen ja sitten kolmanneksi kielen oppimisprosessi,miten saat itsesi ymmärretyksi ranskaksi ja miten ymmärrät ranskalaista.

Kiitos kilpailijoille ja ohjelman tekijöille

Pipsa

Merci beaucoup

Minuakaan eivät lainkaan häiritse Lauran ah oui -huudahdukset, en edes kiinnittänyt huomiota niihin. Ihailin vain hänen valmiuttaan ilmaista itseään avoimesti ja herttaisesti, toimittajatkin olivat myytyjä. Myös molemmat miehet saavat ihailuni osakseen, Eeron erehdys oli vallan ymmärrettävä.
Ohjelmaa on ollut mukava katsoa, harmi kun se loppuu. Saammehan sen pian uusintana, nauhoitan silloin väliin jääneet jaksot. Terveiset kaikille osallistujille!

ranskan opiskelija

Minuakaan ei Lauran ah oui -huudahdukset häiritse, sorrun itse samaan, tosin ehkä hieman eri tilanteissa, esimerkiksi keskustellessani ranskalaisten kanssa, jollon haluan osoittaa, että olen ymmärtänyt ja että kuuntelen edelleen. Niin kuin Taneli sanoi, tylsempää olisi olla tuppisuuna, kun vastapuoli ei tiedä, menikö mikään jakeluun :) Ihanaa, finaalissa on kaksi ehdotonta suosikkiani!

annamaija

Jotenkin mulla oli tämä loppuparin aavistus jo ensimmäisen viikon aikana. Hienoa Laura kun pärjäsit herrojen matkassa ja vaikka tiedän jo miten voidaan kaikesta kuvatusta saada esille tarvittavat avut ja lausahdukset, niin kyllä olet petrannut opinnoissasi todella HIENOSTI.
Onnea loppukisaan, jota odottelen innolla.
Taitaa tulla tiukka taisto näiden parhaiten pärjänneiden kesken.
Oma opiskeluni on vähän "lässähtänyt" mutta jotenkin olen nyt saanut teistä intoa taas ryhtyä tuohon vaikean mutta ihanan kielen opiskeluun.
Notre rendez-vous en mai?

Ah oui :D

Ohjelmanne on television parasta antia. Kaikkia ohjelmassa esiintyneitä on ollut ihana seurata ja enpä ole koskaan myötäelänyt tiukkoja tv-tilanteita näin innoissani. Olkahan kaikki ylpeitä itsestänne!
Kaikki hyvä loppuu aikanaan, mutta lisää tälläistä tilaukseen *vink vink*!

Enkun ja ruotsin ope

Hei kaikki kilpailijat!

Olen todella ylpeä teistä ja teidän oppimiskyvystänne. Kielenopettajana tiedän, kuinka vaikeaa monen suomalaisen on oppia vierasta kieltä ja ennen kaikkea kielen ääntämistä. Itse olen seurannut teitä ja opiskeluanne innokkaana ja opiskellut itsekin mukananne(lyhyt lukion ranska pohjana). Minusta olette rohkea ja sivistynyt joukko suomalaisia, edustatte meitä hyvin kaikin tavoin. Ohjelman tehtävät ovat haastavia ja mielenkiintoisia, juontaja loistava ja ranskanopetus hyvää. Kiitos teille ja ohjelmantekijöille.

P.S Joskus minusta tuntuu, että ranskalaiset saisivat ottaa oppia näistä rohkeista suomalaisista - ei heillekään tekisi pahaa oppia vieraita kieliä ja muita kulttuureja. Minun kävi sääliksi Laurettea ja Pompidouta torilla, kun he yrittivät kyltit kaulassaan houkutella ranskalaisia kyselemään asioita Suomesta. Lopulta tuntui siltä kuin ohjelmantekijät olisivat pyytäneet muutamia tulemaan kameran eteen.

Anonyymi

Enkun ja ruotsin ope kirjoitti:

P.S Joskus minusta tuntuu, että ranskalaiset saisivat ottaa oppia näistä rohkeista suomalaisista - ei heillekään tekisi pahaa oppia vieraita kieliä ja muita kulttuureja. Minun kävi sääliksi Laurettea ja Pompidouta torilla,

Hetkinen! Eikö tämä ole vähän hätiköity johtopäätös? Mitä näimme Montpellierin kaduilla oli vähän häijy leikki kilpailijoiden kustannuksella eikä vakava yritys markkinoida Suomea ranskalaisille! Poloiset näyttivät laittomilta siirtolaisilta, jotka eivät löytäneet mielekkäämpää töitä!
Jos menisin samalla tavalla sonnustautuneena kuin he turuilla ja toreilla tyrkyttääkseni tietoja Ranskasta, herättäisin yhtä positiivista uteliaisuutta kuin romanialainen kerjäläinen Mannerheimintiellä!

Kun kehotat meitä oppimaan vieraita kieliä ja muita kulttuureja ihmettelen tiedätkö, että historian ja maantieteellisen aseman takia impivaaralaisuus on täysin mahdoton Ranskassa. Aikamoinen osa ranskalaisista on tullut muualta (20-25 %). Olemme aika kirjava et sekarotuinen joukko ja ranskan kieli itse on myös uskomaton sekoitus.

Niin meidän englannin taso on häpeällinen ja tiedostamme sen, siksi emme raski puhua sitä tuntemattomien kanssa. Silti opiskelemme sitä 6-8 vuotta koulussa usein tuloksetta, koska menetelmät ovat huonoja, opettajat eivät ole aina ajan tasalla.

Ja ennen kaikkea suhtautumisemme yleensä kieleen ei ole kovin rento. Kuten selitin eräässä toisessa viestissä kieli ei ole ihmisiä varten (kuten Suomessa) vaan keino erottaa ihmisiä eri kasteihin. Joten voit kuvitella, että siirrämme tällaisen asenteen muihin kieliin. Jos kirjoitan tai puhun "huonosti" omaa äidinkieltäni - ranskaa - osoitan kuinka sivistymätön olen, joten jos puhun englantia huonosti kaikki saattavat ajattella, että olen joku pummi tai moukka, joten säilyttääkseni kasvoni olen mieluummin vaiti.

Taneli

sorri yo kommentti lähti nimettömänä ja inhoaan nimettömyyttä!

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:

Elina

Kiitos Taneli kun valotat meille ranskalaisten tapaa ajatella asioista. Kirjoituksesi ovat mielenkiintoisia. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että ranskalaisten haluttomuus puhua vieraita kieliä voisi johtua mainitsemistasi syistä.

Päteekö sama ajattelu myös ulkomaalaisia kohtaan? Jos puhun virheellistä ranskan kieltä Ranskassa, ajatellaanko minusta, että olen sivistymätön henkilö?

Taneli

"Päteekö sama ajattelu myös ulkomaalaisia kohtaan? Jos puhun virheellistä ranskan kieltä Ranskassa, ajatellaanko minusta, että olen sivistymätön henkilö?"

Bonjour Elina,
kysymys on hankala, koska tietenkin ei ole yksi ainoa mahdollinen vastaus. Joku fiksu voi ymmärtää, että puhut vierasta kieltä ja suhtautuu myötämielisesti sun yrityksiin.

Mutta pelkään pahoin ja häpeän siitä, että eräät (usein itse ummikkoja!) katsovat ettei voi ota vakavasti tai ei edes kannatta kuunnella ihmistä, jolla on vahva vieras korostus, joka tekee ääntämis-, kielioppi- tai oikeinkirjoitusvirheitä!

Huomasin sen Ranskassa monesti ja huomaan sen joka kerta kun käyn lukemassa ranskalaisia kommentteja netistä. Meillä on niin syvä trauma ranskan oppimisesta kouluissa, että meistä tulee kielipolliiseja!

Olemme usein hyvin suvaitsemattomia kielen kanssa. Siinä voi olla myös yksi vastenmielinen syy. Ranska on ottanut vastaan miljoonia köyhiä siirtolaisia entisistä siirtomaista ja naapurimaista, joten yksi pilkan tekosyy oli heidän tapa puhua ranskaa. Esim. jos joku mongertaa ranskaa emme luonnehdi sitä kieltä "sian saksaksi" vaan sanotaan, tuo "parle français comme une vache espagnole", tai "il parle charabia", tai vielä "petit nègre".

Onneksi olen myös kuullut oikein ilahduttavia juttuja. Ranska on maailman ykkösmatkailukohde ja koska Parisilla oli hyvin tyly maine kun kohdeltiin siellä ylimielisesti turisteja, piti kouluttaa ranskalaisia ja tulokset alkavat näkyä.

Olemme oppineet kunnioittamaan ja rohkaisemaan ulkomaalaisia jotka yrittävät asioida ranskaksi ja olemme jopa ruvenneet toden teolla satsamaan englannin opiskeluun! .... valitettavasti muiden kielten kustannuksella kuten saksa, espanja ym. But its an other story...

Tiina

P.S Joskus minusta tuntuu, että ranskalaiset saisivat ottaa oppia näistä rohkeista suomalaisista - ei heillekään tekisi pahaa oppia vieraita kieliä ja muita kulttuureja. Minun kävi sääliksi Laurettea ja Pompidouta torilla, kun he yrittivät kyltit kaulassaan houkutella ranskalaisia kyselemään asioita Suomesta. Lopulta tuntui siltä kuin ohjelmantekijät olisivat pyytäneet muutamia tulemaan kameran eteen.[/quote]

Noh, kyllä ranskalaiset muita kieliä puhuvat ja hyvin puhuvatkin. Ajat alkavat muuttua. Sitä vastoin esim. englantilaiset eivät taida vaivautua vieraiden kielten opiskeluun, puhuvathan he äidinkielenään maailmankieltä.

mia56

[/quote]...
Niin meidän englannin taso on häpeällinen ja tiedostamme sen, siksi emme raski puhua sitä tuntemattomien kanssa. Silti opiskelemme sitä 6-8 vuotta koulussa usein tuloksetta, koska menetelmät ovat huonoja, opettajat eivät ole aina ajan tasalla.

Ja ennen kaikkea suhtautumisemme yleensä kieleen ei ole kovin rento. Kuten selitin eräässä toisessa viestissä kieli ei ole ihmisiä varten (kuten Suomessa) vaan keino erottaa ihmisiä eri kasteihin. Joten voit kuvitella, että siirrämme tällaisen asenteen muihin kieliin. Jos kirjoitan tai puhun "huonosti" omaa äidinkieltäni - ranskaa - osoitan kuinka sivistymätön olen, joten jos puhun englantia huonosti kaikki saattavat ajattella, että olen joku pummi tai moukka, joten säilyttääkseni kasvoni olen mieluummin vaiti.[/quote]

Aikoinani työmatkoillani Pariisissa ihmettelin, miksi jotkut ranskalaiset työtoverit eivät halunneet puhua englantia, vaikka osasivat sitä. Kiitos, Taneli, arvoitus ratkesi vihdoin.

Anonyymi

Pari kolme viimeisintä jaksoa on olleet tosi hyviä. Ja mielenkiintoinen finaali on tulossa. Oma kuullunymmärtäminen petraantuu, kun yritän välttää tekstitysten lukemista. Ja olen löytänyt TV5:n kuuntelumateriaalia avuksi myös, online.

[quote=Taneli]
Mutta pelkään pahoin ja häpeän siitä, että eräät (usein itse ummikkoja!) katsovat ettei voi ota vakavasti tai ei edes kannatta kuunnella ihmistä, jolla on vahva vieras korostus, joka tekee ääntämis-, kielioppi- tai oikeinkirjoitusvirheitä!

Huomasin sen Ranskassa monesti ja huomaan sen joka kerta kun käyn lukemassa ranskalaisia kommentteja netistä. Meillä on niin syvä trauma ranskan oppimisesta kouluissa, että meistä tulee kielipolliiseja!
quote]

Olisiko tämä sitten arvoituksen avain myös sellaisessa tilanteessa, että ranskankielisiin (ilmeisesti virheentäyteisiin) tiedusteluviesteihini tuli vastaus englanniksi ?????? Vai oliko englanti vain ns. kansainvälisen viestinnän virallinen kieli? Vai oliko vastapuoli saanut käsityksen, että ymmärrän englantia paremmin? Vai halusiko vastapuoli vähän treenata myös mahtavan tilaisuuden tupsahdettua? Pahoittelen tätä kielipoliisikommentiani, mutta vastausviestien englanti kun oli välillä kuin google-kääntäjän tuottamia :-)

Anonyymi

Ja tämä samainen kielipoliisianonyymi teki tietysti edellisessä viestissään lipsahduksia myös äidinkielellään :-)

Taneli

Anonyymi kirjoitti:

Olisiko tämä sitten arvoituksen avain myös sellaisessa tilanteessa, että ranskankielisiin (ilmeisesti virheentäyteisiin) tiedusteluviesteihini tuli vastaus englanniksi ??????

- Kirjallinen viestintä on ihan eri juttu kuin komunikointi kasvokkain. Jos saa viestin, josta käy selvästi ilmi, että kirjoittaja ei osaa ranskaa, joko vastaan ranskaksi jos olen ummikko tai kohteliaisuudesta vastaan englanniksi.

>>Vai oliko englanti vain ns. kansainvälisen viestinnän virallinen kieli?

Se on toinen valitettava mahdollinen selitys, joka antaa lisää syitä syntyperäisille englanninkielisille olla opiskelematta muita kieliä.

>>Vai oliko vastapuoli saanut käsityksen, että ymmärrän englantia paremmin?

maybe who knows? Olen tavannut täällä ranskalaisia vaihto-opiskelijoita ja kun kysyin heiltä: miksi tulitte tänne? Kaikki vastasivat, koska täällä voi harjoitella englantia, kun KAIKKI osaavat sitä! Ihme kyllä nuo nuorukaiset eivät ole koskaan kuulleet puhuvan tankeroenglannista tai Pekkarisen tsoukeista. (meni monta päivää ennenkuin selvisi mulle, että sana oli "joke".

>>Vai halusiko vastapuoli vähän treenata myös mahtavan tilaisuuden tupsahdettua?

maybe who knows? En ymmärrä muuten, miksi se olisi mahtava? Ranska on maailman 4 tai viides vientimaa ja Lontoo on parin tunnin matkan päässä Ranskasta, joten emme elää umpiossa emmekä odota, että joku suomalainen tulee tarjoamaan meille "mahtavia" tilaisuuksia harrastaa englannin taitojamme!

Mulla on vastaavia kokemuksia Suomessa päivittäin, vaikka olen asunut täällä iät ja ajat. Kun menen lääkärille tai ostamaan makkaroita, vaikka esitän asiani suomeksi - joskin ranskalaisella aksentilla - tai ennen kuin edes avaan suutani puhutaan mulle jotakin, joka muistuttaa englantia. Joka kerta sanon tiukasti: anteeksi en ole britti enkä amerikkalainen, joten joko puhutaan ranskaa tai suomea!
Miksi näin on ? En lähde spekuloimaan.

>> Pahoittelen tätä kielipoliisikommentiani, mutta vastausviestien englanti kun oli välillä kuin google-kääntäjän tuottamia :-)

Jos ymmärrän kantaasi hyvin: Teki näin tai näin ransmanni on aina väärässä!

Anonyymi

Anonyymi]Pari kolme viimeisintä jaksoa on olleet tosi hyviä. Ja mielenkiintoinen finaali on tulossa. Oma kuullunymmärtäminen petraantuu, kun yritän välttää tekstitysten lukemista. Ja olen löytänyt TV5:n kuuntelumateriaalia avuksi myös, online.</p> <p>[quote=Taneli kirjoitti:

Mutta pelkään pahoin ja häpeän siitä, että eräät (usein itse ummikkoja!) katsovat ettei voi ota vakavasti tai ei edes kannatta kuunnella ihmistä, jolla on vahva vieras korostus, joka tekee ääntämis-, kielioppi- tai oikeinkirjoitusvirheitä!

Huomasin sen Ranskassa monesti ja huomaan sen joka kerta kun käyn lukemassa ranskalaisia kommentteja netistä. Meillä on niin syvä trauma ranskan oppimisesta kouluissa, että meistä tulee kielipolliiseja!
quote]

Olisiko tämä sitten arvoituksen avain myös sellaisessa tilanteessa, että ranskankielisiin (ilmeisesti virheentäyteisiin) tiedusteluviesteihini tuli vastaus englanniksi ?????? Vai oliko englanti vain ns. kansainvälisen viestinnän virallinen kieli? Vai oliko vastapuoli saanut käsityksen, että ymmärrän englantia paremmin? Vai halusiko vastapuoli vähän treenata myös mahtavan tilaisuuden tupsahdettua? Pahoittelen tätä kielipoliisikommentiani, mutta vastausviestien englanti kun oli välillä kuin google-kääntäjän tuottamia :-)

Hei
Varmasti yksi syy siihen, miksi sait englanniksi vastauksen ranskankieliseen kyselyysi on juuri tuo mainitsemasi vastapuolen halu treenata omaa englantiaan. Minullekin on käynyt niin, vaikka puhun erinomaista ranskaa (se on ammattini). Kerrankin puhelimessa käännettiin kieli englanniksi, koska ko. madame oli asunut siellä ja halusi harjoitella. Mutta nopeammin asia tuli hoidettua, kun palattiin ranskaan...

Mari

Kiitos Yle Teemalle Talo Ranskassa -ohjelmasta! Kilpailijoiden oppimista on kiva seurata, vaikka en itse osaa ranskaa, sillä jaksot on rakennettu viihdyttäväksi kokonaisuudeksi, jossa jännitys pysyy yllä loppuun saakka. Toivottavasti ohjelma saa arvoisensa finaalin!

Haluaisin kysyä Talo Ranskassa -kilpailijoilta, kuinka paljon kamerat seurasivat elämäänne Ranskassa? Mielestäni tuntuu uskomattomalta, että pystytte esiintymään niin luontevan oloisesti kameroiden edessä! Jännittikö? Minua kiinnostaisi myös tietää, kuinka ranskan opiskelu on ohjelman jälkeen sujunut?

Kiitos myös muille kommentoijille eläväisestä keskustelusta tällä palstalla. Palaan aina uudelleen katsomaan, minkälaisia mielenkiintoisia kommenteja tällä viikolla on tarjolla.

Taneli

Harmi ettei voi tarkistaa omia tekeleitä, ennenkuin lähetetään ne, joten vielä kerran toivottavasti luetettavammalla tavalla.!

Anonyymi kirjoitti:

Olisiko tämä sitten arvoituksen avain myös sellaisessa tilanteessa, että ranskankielisiin (ilmeisesti virheentäyteisiin) tiedusteluviesteihini tuli vastaus englanniksi ??????

- Kirjallinen viestintä on ihan eri juttu kuin komunikointi kasvokkain. Jos saa viestin, josta käy selvästi ilmi, että kirjoittaja ei osaa ranskaa, joko vastaan ranskaksi jos olen ummikko tai kohteliaisuudesta vastaan englanniksi.

>>Vai oliko englanti vain ns. kansainvälisen viestinnän virallinen kieli?

Se on toinen valitettava mahdollinen selitys, joka antaa lisää syitä syntyperäisille englanninkielisille olla opiskelematta muita kieliä.

>>Vai oliko vastapuoli saanut käsityksen, että ymmärrän englantia paremmin?

maybe who knows? Olen tavannut täällä ranskalaisia vaihto-opiskelijoita ja kun kysyin heiltä: miksi tulitte tänne? Kaikki vastasivat, koska täällä voi harjoitella englantia, kun KAIKKI osaavat sitä! Ihme kyllä nuo nuorukaiset eivät ole koskaan kuulleet puhuvan tankeroenglannista tai Pekkarisen tsoukeista. (meni monta päivää ennenkuin selvisi mulle, että sana oli "joke".

>>Vai halusiko vastapuoli vähän treenata myös mahtavan tilaisuuden tupsahdettua?

maybe who knows? En ymmärrä muuten, miksi se olisi mahtava? Ranska on maailman 4 tai viides vientimaa ja Lontoo on parin tunnin matkan päässä Ranskasta, joten emme elää umpiossa emmekä odota, että joku suomalainen tulee tarjoamaan meille "mahtavia" tilaisuuksia harrastaa englannin taitojamme!

Mulla on vastaavia kokemuksia Suomessa päivittäin, vaikka olen asunut täällä iät ja ajat. Kun menen lääkärille tai ostamaan makkaroita, vaikka esitän asiani suomeksi - joskin ranskalaisella aksentilla - tai ennen kuin edes avaan suutani puhutaan mulle jotakin, joka muistuttaa englantia. Joka kerta sanon tiukasti: anteeksi en ole britti enkä amerikkalainen, joten joko puhutaan ranskaa tai suomea!
Miksi näin on ? En lähde spekuloimaan.

>> Pahoittelen tätä kielipoliisikommentiani, mutta vastausviestien englanti kun oli välillä kuin google-kääntäjän tuottamia :-)

Jos ymmärrän kantaasi hyvin: Teki näin tai näin ransmanni on aina väärässä!

Maison à Åbo

Tiina kirjoitti:
Noh, kyllä ranskalaiset muita kieliä puhuvat ja hyvin puhuvatkin. Ajat alkavat muuttua. Sitä vastoin esim. englantilaiset eivät taida vaivautua vieraiden kielten opiskeluun, puhuvathan he äidinkielenään maailmankieltä.

En tiedä englantilaisista, mutta amerikkalaisilla on pikemminkin sellainen käsitys että kun he ovat käyneet parin viikon kirje- tai nettikurssin niin he ilmoittavat "osaavansa ranskaa", kun taas suomalainen 3-5 vuotta ranskaa koulussa opiskellut sanoo mielummin, ettei puhu ranskaa kuin "un peu", ettei vahingossakaan kehu itseään liikaa. Kyse ei ole siis pelkästään halusta oppia kieliä vaan myös yleisestä asenteesta ja minäkuvasta, joka on kulttuurisidonnainen.

matami puhuu ranskaa

Hei
Varmasti yksi syy siihen, miksi sait englanniksi vastauksen ranskankieliseen kyselyysi on juuri tuo mainitsemasi vastapuolen halu treenata omaa englantiaan. Minullekin on käynyt niin, vaikka puhun erinomaista ranskaa (se on ammattini). Kerrankin puhelimessa käännettiin kieli englanniksi, koska ko. madame oli asunut siellä ja halusi harjoitella. Mutta nopeammin asia tuli hoidettua, kun palattiin ranskaan...[/quote]

Meillä madame osaa ranskaa, mutta monsieur ei ollenkaan. Jouduimme viemään ranskalaisen automme garagelle Normandian maaseudulla. Selostin todella ystävälliselle mekaanikolle, mitä tarvitaan en francais, mutta kun monsieur oli mukana, mekaanikko alkoi varsinaisella tankero-englannilla hoitamaan asiaa hänen kanssaan. Auto tuli kuntoon - se lienee kuitenkin pääasia!