YLE Teema

 

Kohtaamisia palkittiin Portugalissa

Julkaistu tiistaina 15.06.2010

Saara Cantellin ohjaama Kohtaamisia-elokuva on palkittu Hopeisella Delfiinillä 26. kerran järjestetyllä Festroian elokuvafestivaalilla Portugalissa. Maaliskuussa Suomen ensi-iltansa saanut elokuva on YLE Teeman yhteistuotanto ja tulee ulos Teemalta keväällä 2011.

Näytteljäkaartiin kuuluvat muun muassa Anneli Sauli, Jenni Banerjee, Meri Nenonen, Leena Uotila, Sampo Sarkola ja Yrjö Parjanne.

Kohtaamisia on palkittu aiemmin Saksassa Nordisch Filmtage -festivaalilla, jossa se sai pääpalkinnon Baltic films -sarjassa.

Seuraavaksi Kohtaamisia nähdään Aasian tärkeimpiin festivaaleihin kuuluvalla Shangain Filmifestivaalilla kesäkuussa.

Elokuvaa on tähän mennessä esitetty myös mm. Ranskassa, Ruotsissa, Turkissa, Venäjällä, Brasiliassa ja Virossa. Se nähdään kesäkuussa myös Sodankylän elokuvajuhlilla.

Postiosoite ja katsojapalaute

Palautesivuilta löydät palautelomakkeen ja YLEn ohjelmapalautteen.

YLE Teema in English