YLE Teema

 

Teemalauantai

19.5. Teemalauantai: Muotia Lontoosta

Julkaistu tiistaina 24.04.2012 0 kommenttia 185 suositusta

lauantai 19.5. klo 21.00-23.30

Kaksi Lontoon tyyli-ikonia avaa Teeman muotiviikon. Muotisuunnittelija Vivienne Westwood oli yhtä kuin 70-luvun punk, ja punkin periaatteet elävät yhä hänen luomuksissaan. Valokuvaaja David Bailey kuvasi 1960-luvulla muotia ja loi tähtiä mutta oli myös itse svengaavan Lontoon ruumiillistuma.

Teemaillan aloittaa dokumentti Vivienne Westwood - tee se itse! (Vivienne Westwood - do it yourself!, Ranska 2011). Muodin huipulle 1970-luvun punkin myötä noussut Lady Westwood on yhä muotimaailman kapinallinen, joka vihaa sovinnaisuuksia ja haluaa provosoida. Muotisuunnittelijan uransa hän aloitti myymällä itse suunnittelemiaan vaatteita Malcolm McLarenin vaateliikkeessä. Putiikista tuli suosittu punk-piireissä, kun Sex Pistols alkoi käyttää Westwoodin asuja.

Ensimmäisen catwalk-kokoelmansa Westwood julkisti 1981. Se yhdisti punk-muotia ja perinteisiä räätälöintitekniikoita. Ajan myötä Westwood on siirtynyt katumuodin puolelta enemmän huippumuotiin ja haute coutureen. Vaatteiden lisäksi Westwood on suunnitellut myös kenkiä, silmälaseja ja koruja. Ranskalaiset dokumentintekijät seurasivat brittimuodin kuningattaren vauhdikasta elämää vuoden verran.

Illan päättää pitkä dokumentti Bailey, muotikuvaaja (Bailey: Four Beats to the Bar and No Cheating, Ranska 2010). Se on henkilökuva 1960-luvun svengaavan Lontoon symboliksi nousseesta valokuvaajasta, joka hylkäsi hienostelun ja toi muotikuviin katujen sykettä ja elämänmakua. Hän on Jean Shrimptonin ja Catherine Deneuven ex-mies, kauneuden palvoja, rääväsuu ja hiomaton timantti vielä 70-vuotiaanakin. Bailey oli myös 60-luvun avainelokuviin kuuluvan Blow-upin päähenkilön esikuva.

Bailey-dokumentin on ohjannut Jérôme de Missolz, jonka rock-dokumentti Wild Thing esitettiin vastikään Teemalla.

Suosittele185 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

26.5. Teemalauantai: Muotia Manhattanilta

Teeman muotiviikon päätteeksi tutustutaan kahteen New Yorkin muoti- ja mediamaailman ikoniin: katumuodin kuvaajaan Bill Cunninghamiin ja Voguen päätoimittajaan Anna Wintouriin.

2.6. Teemalauantai: Kilpatanssia

Teemalauantait lähtevät kesätauolle kahdenlaisten kilpatanssien tahdissa. Dokumentti seuraa kilpatanssijan yritystä palata huipulle pitkän tauon jälkeen, ja elokuvana nähdään Sydney Pollackin Ammutaanhan hevosiakin, rankka kuvaus maratontansseista lama-ajan Amerikassa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook