YLE Teema

 

Jerusalem 24 tuntia

Julkaistu tiistaina 01.04.2014 53 kommenttia 86 suositusta

Vuorokausi vastakohtien kaupungissa

lauantai 19.4. klo 03.59

Teeman pitkäperjantai on pitkä ja poikkeuksellinen mielenkiintoinen. Luvassa on yksi kevään 2014 tv-tapauksista, 24 tunnin pituinen dokumentti Jerusalemista. Pitkäperjantain aamukuudesta lauantain aamukuuteen Teemalla seurataan Jerusalemin asukkaiden elämää kaduilla, aukioilla, yksiöissä ja huviloissa, kirkoissa ja temppeleissä, siirtokunnissa ja pakolaisleireillä.

Jerusalem on kaupunkina maaginen, ristiriitainen ja ainutlaatuinen. Se on miljoonien ihmisten ja kolmen uskontokunnan, juutalaisten, muslimien ja kristittyjen uskonnollinen keskus, pyhä kaupunki, jonka halki kulkevat poliittiset rintamalinjat. Israel näkee sen jakamattomana pääkaupunkinaan, palestiinalaisille se on miehitetty alue ja eurooppalaisille kiehtova mutta vaikeasti ymmärrettävä.

Jerusalem 24 tuntia kuvaa siellä asuvien israelilaisten, palestiinalaisten ja eurooppalaisten kautta elämää tässä vastakohtien kaupungissa.

Jerusalem 24 tuntia -tuotannosta vastaavat samat tekijät kuin tv-historiaa tehneestä Berliini 24 tuntia -kokonaisuudesta, joka esitettiin Teemalla vuonna 2009. Nyt 70 kuvausryhmää seurasi elämää Länsi-Jerusalemissa ja valloitetussa Itä-Jerusalemissa huhtikuussa 2013. Mammuttiprojektin toteuttamiseen tarvittiin kahden ja puolen vuoden valmistelutyö, noin 500 henkilöä kameroiden edessä ja takana, ja kuvausrupeaman tuotos oli 500 tuntia kuvattua elämää. Jerusalem 24 tuntia on toteutettu tarkan tasapuolisesti: sekä tuotantotiimeissä että ohjelman päähenkilöinä on yhtä paljon israelilaisia kuin palestiinalaisiakin. Kolmasosa tuotantoryhmistä on eurooppalaisia.

Vuorokauden päähenkilöitä ovat mm.:

Firas Al Qazaz, 26-vuotias al-Aqsa-moskeijan muezzin. Hänen perheensä on jo vuosisatojen ajan vastannut rukouskutsusta. Firas viettää suurimman osan päivistään moskeijassa.

Moran Mizrahi, 34-vuotias yksinhuoltaja ja liikenainen. Moran pitää kahviota, leipomoa ja baaria isänsä kanssa Mahane Jehudan torilla, Länsi-Jerusalemissa.

28-vuotias Esther Shimberg syntyi ja kasvoi Berliinissä, opiskeli muotia New Yorkissa ja muutti kaksi vuotta sitten Israeliin.

Constanze Klatt on 36-vuotias Saksan Thüringenistä kotoisin oleva arkkitehti, joka on naimisissa palestiinalaisen Jamalin kanssa. Heillä on 4-vuotias tytär. Perhe asuu Itä-Jerusalemissa Isawiyyassa, jossa usein on yhteenottoja israelilaispoliisien kanssa.

36-vuotias Christoph von Toggenburg on Sveitsistä lähtöisin. Hän työskentelee UNRWA:ssa vastuualueenaan mm. palestiinalaispakolaisleirien olosuhteet.

78-vuotias Isä Armando Pierucci elää, rukoilee ja työskentelee 70 muun fransiskaanimunkin kanssa Jerusalemin vanhassa kaupungissa sijaitsevassa pyhän Vapahtajan luostarissa. Hän on soittanut urkuja joka aamu viimeisten 25 vuoden ajan.

Lisätietoa ohjelmasta

Pääohjaaja ja dramaturgi: Volker Heise
Tuotanto: Thomas Kufus/ zero one 24.
Yhteistuotanto: BR/Saksa, Arte, Yle ja NRK.sophie

Suosittele86 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Juutalaisten tarina

Viisiosaisessa sarjassa historioitsija Simon Schama perehtyy juutalaisten historiaan ja hetkiin, joina juutalaisten kohtalo on nivoutunut yhteen koko maailman kohtalon kanssa.

Jerusalem lautasella

Keittiömestari Yotam Ottolenghi palaa kotikaupunkiinsa Jerusalemiin tutustumaan sen tavattoman rikkaan ja monimuotoisen ruokakulttuurin kätkettyihin aarteisiin.

Kommentit

Anonyymi

Päähenkilöiksi luetellut ovat suuri pettymys. Yleisimpiä "jerusalemilaisen" tyyppejä ei ole heidän joukossaan ensimmäistäkään. Tavallisia jerusalemilaisia perheellisiä isiä ja äitejä, lapsia, isovanhempia, juutalaisia. On monikulttuurinen ja vasemmistolainen galleria muslimien rukouskutsujasta palestiinalaisten "pakolaisten" olojen tutkijaan, palestiinalaisen kanssa avioituneeseen eurooppalaiseen naiseen ja yritystä pitävään yksinhuoltajaan. Kaikki kunnia näille ihmisille, mutta he ovat tietyn ideologian värittämä kuvakulma Jerusalemiin, jos dokumentin keskiön muodostavat. Toivottavasti heidän esille poimimisensa on Ylen toimittajan eikä ohjelman tekijöiden valinta. Olisi mukava katsella reilu ja tasapuolinen kuva Jerusalemista, mutta niin loputtomiin jo dokumenteista nähtyä ja kuultua rivien välistä tihkuvaa ideologista israel-vihaa ei pääsiäisenä jaksaisi katsella.

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Päähenkilöiksi luetellut ovat suuri pettymys. Yleisimpiä "jerusalemilaisen" tyyppejä ei ole heidän joukossaan ensimmäistäkään. Tavallisia jerusalemilaisia perheellisiä isiä ja äitejä, lapsia, isovanhempia, juutalaisia. On monikulttuurinen ja vasemmistolainen galleria muslimien rukouskutsujasta palestiinalaisten "pakolaisten" olojen tutkijaan, palestiinalaisen kanssa avioituneeseen eurooppalaiseen naiseen ja yritystä pitävään yksinhuoltajaan. Kaikki kunnia näille ihmisille, mutta he ovat tietyn ideologian värittämä kuvakulma Jerusalemiin, jos dokumentin keskiön muodostavat. Toivottavasti heidän esille poimimisensa on Ylen toimittajan eikä ohjelman tekijöiden valinta. Olisi mukava katsella reilu ja tasapuolinen kuva Jerusalemista, mutta niin loputtomiin jo dokumenteista nähtyä ja kuultua rivien välistä tihkuvaa ideologista israel-vihaa ei pääsiäisenä jaksaisi katsella.

Anonyymi

Minäkin taisin pettyä ohjelman jo ennenkuin se alkoi. Ilmeisemmin propagandaa pelkästään

Anonyymi

Olisko tuo Israel-viha kumminkin katsojan silmissä...

Anonyymi

Ei ole sitä Israelia ja Jerusalemia jonka minä tunnen :(
Propagandaa ja juutalaisvihaa.Pettymys. Näköala vain yhdeltä puolelta. Voivoi tätä maailmaa.

Eesau

Samat ajatukset tuli kuin ensimmäisen kommentoijan loppulauseessa. Pahoinvointia vaan tulee tuollaisesta historian yksipuolisesta kerronnasta ja vääristelystä. Niinkuin esim. 1948 ja 1967 tapahtumat. Muuten olisi mielenkiintoista katsella näkymiä ja maisemia Jerusalemista ja erilaisten ihmisten joka päiväistä elämää, mutta katsomiset jäävät nyt vähiin. Miksi? aina sama meiniki näissä ohjelmissa jotka liittyvät tuolle alueelle.

Anneli M.

Mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa? Kuinka kukaan voi tuomita ohjelman näkemättä siitä minuuttiakaan? Olen nyt katsonut tätä kolme tuntia ja minusta ohjelma on suurenmoinen. Monipuolinen, kiehtova, äärimmäisen mielenkiintoinen. Nimenomaan niitä kaipaamianne tavallisia ihmisiä, ja minun mielestäni hyvinkin tasapuolisesti esitetyinä. Kiitos Ylelle jo nyt mielenkiintoisesta vuorokaudesta!

Voivoi

Samaa mieltä kuin Anneli, tosi mielenkiintoinen ja monipuolinen ohjelma.
Mikä saa teidät eesaut ja anonyymit voivottelemaan maailmanmenoa, jota kieltäydytte edes katsomasta?
Millainen maailmankuva sulkee ikkunaluukut ja sitten itkee pimeyttä?
Avatkaa vain rohkeasti televisio - yli 18 tuntia jäljellä!

Anonyymi

Yle on näköjään tuottajana mukana, mikähän mahtaa olla siis meidän veronmaksajien osuus tässä yhetistuotannossa. KAtsoin aamulla heti tunnin verran ja meni taas politiikkaan eli olin siellä itsekin asuneena toivonut enemmän eri uskontojen Jerusalemia enkä iänikuista Israelia tuomitsevaa
ohjelmaa. Kuva vaihtuu liian nopeasti ja juuri sen vuoksi tunninverrankin katsoessa ei pääse perille kokonaisuudesta ollenkaan, vaan tuskinpa kukaan näin kauniina päivänä jää telkkarin ääreen. Onneksi esititte erinomaisen Juutalaisten tarina dokumenttisarjan, siitä sai ainakin tietoa juutalaisten
kohtalosta ja oikeutuksesta vihdoin asua omassa maassaan, myös Jerusalemissa. Missä ovat ortodoksikirkon edustajat ym Jerusalemin asukkaat?

Eesau

Todellakin katsoin ennen kommentointia. Voihan tuota seurata silmin sinisin ajattelematta ollenkaan kuinka puolueetonta? se on. Vai mitä luulette palestiinalaispojan tarkoittavan "koirilla ja sioilla"? Entäs se toistuva insetti "Israelin itsänäistyessä sovituista rajoista" ja "miehityksistä"? Propakandaa.

Anonyymi

Aivan selvästi poliittiseksi tarkoitettu ohjelma, ja vielä juuriltaan juutalaisena juhlana pääsiäisenä.

Mitä on yllä todettu Ylen linjasta on aivan totta. Yle on lähettänyt vuosien aikana kymmenittäin erilaisia dokumentteja, joissa on surkuteltu palestiinalaisten kovaa kohtaloa ja kuvattu heidät uhreina ja Israel alistajana.

Mutta onko lähetetty konfliktista yhtään Israelin puolta ymmärtävää tai jopa heidän itsensä siitä tekemää dokumenttia? Dokumentteja, joissa kuvattaisiin Israel vastapuolta vähemmän syyllisinä niin vuoden 1948 kuin 1967 sotiin? Tai kuvattaisiin nykypäivästä sitä vihaan ja sotaan kiihottamista, jota vastapuoli Israeliin ja juutalaisiin kohdistaa läpi arabimaailman?

Juutalaiset ovat antaneet maailmalle niin paljon hyvää tieteissä ja taiteissa. Tieteen nobeleistakin vieneet kolmas osan. Kiitos juutalaisten historiadokumentista, mutta kyllä näitä positiivisia ja juutalaisten omia dokumentteja saisi tulla paljon enemmän, jotta välitetty kuva olisi tasapuolinen.

Anonyymi

Erittäin mielenkiintoinen ohjelma. Olen seuraillut sitä muutaman tunnin. Ihmettelen näiden ensimmäisten valittajien kommentteja Israel-vihasta. Vihaa näkyy melko vähän. Ajatelkaa nyt itsenne näiden ihmisten asemaan. Jostain syystä tulee mieleen viime aikojen tapahtumat Ukrainassa.

Mielenkiintoista

Harvoin näkee noin tasapuolisesti Israelia käsittelevää ohjelmaa. Annetaan ihmisten kertoa ja ilmaista tunteita. Tavalliset ihmiset kertovat näkemyksiään ja ajatteleva katsoja saa tehdä omat johtopäätöksensä ilman propagandaa ja valmiita vastauksia. Jerusalem on juuri tätä; kolmen uskonnon ja voimakkaiden tunteiden ja mielipiteiden kaupunki, missä tarvitaan kuuntelevia korvia ilman ennakkoon tuomitsemista.

Loistava veto YLE:ltä näyttää tämä juuri Pitkänäperjantaina!

Anonyymi

Mielenkiintoista kirjoitti:
Jerusalem on juuri tätä; kolmen uskonnon

Ei ole. Jerusalem on Israelin jakamaton pääkaupunki ja ennenkaikkea juutalainen kaupunki. Sen tavallisin elämä on juutalaisten arkea, ei kolmen uskonnon yhteiseloa, konfliktia tai kaunaisuuksia.

Eesau

Silmin sinisin ei tosiaan näe propakandaa. Tuossa kun näytettiin vankilaan tuomitun terroristin ja hänen veljensä kuvia niin tiedättekö että PA maksoi v. 2012 aikana Israelin tuomitsemille ja vankiloissa rangaistuksiaan kärsiville terroristeille, naisten ja lasten murhaajille, 75.5 miljoonaa USD kuukausipalkan tavoin? Israelin neuvottelujen aikana vapauttamat terroristit saavat sankarien vastaanoton, könttäsumman rahaa ja kuukausipalkan, mistähän syystä? Sinnekö ne Suomen ja EU:n antamat rahat valuvat? Tai senkö takia mikään avustus ei riitä?

Puolueelliset lähtökohdat?

En ole vielä nähnyt ohjelmaa. Aluksi ilostuin, kun Jerusalem on pääsiäisohjelmistossa. Sitten katsoin päähenkilöiksi valitut: puolueellista ja outoa: MIKSI EI OLE USEITA JUUTALAISIA PÄÄHENKILÖINÄ, kun on kyse juutalaisten pääkaupungista? Juudea, jossa ei ole juutalaisia?!? Vähän niin kuin tekisi ohjelmaa Euroopasta, mutta haastattelisi vain afrikkalaisia tai australialaisia maahanmuuttajia. Höh. Haisee propaganda, jolle en alistu.

Samaa mieltä

Kiitos hyvästä kommentista. Täsmälleen samaa mieltä. Tämä on epäreilu esitys eikä anna koko kuvaa ollenkaan. Propagandaa.

Anonyymi kirjoitti:
Päähenkilöiksi luetellut ovat suuri pettymys. Yleisimpiä "jerusalemilaisen" tyyppejä ei ole heidän joukossaan ensimmäistäkään. Tavallisia jerusalemilaisia perheellisiä isiä ja äitejä, lapsia, isovanhempia, juutalaisia. On monikulttuurinen ja vasemmistolainen galleria muslimien rukouskutsujasta palestiinalaisten "pakolaisten" olojen tutkijaan, palestiinalaisen kanssa avioituneeseen eurooppalaiseen naiseen ja yritystä pitävään yksinhuoltajaan. Kaikki kunnia näille ihmisille, mutta he ovat tietyn ideologian värittämä kuvakulma Jerusalemiin, jos dokumentin keskiön muodostavat. Toivottavasti heidän esille poimimisensa on Ylen toimittajan eikä ohjelman tekijöiden valinta. Olisi mukava katsella reilu ja tasapuolinen kuva Jerusalemista, mutta niin loputtomiin jo dokumenteista nähtyä ja kuultua rivien välistä tihkuvaa ideologista israel-vihaa ei pääsiäisenä jaksaisi katsella.

Pahoin pelkään

Niin se voi olla, että hyvätarkoitusperäiset tuet valuvat jonnekin, minne kukaan ei niitä haluaisi lähettää. Terroristien vapauttaminen on voitto PA:lle. Mutta mitä muuta Israel voi?

Eesau kirjoitti:
Silmin sinisin ei tosiaan näe propakandaa. Tuossa kun näytettiin vankilaan tuomitun terroristin ja hänen veljensä kuvia niin tiedättekö että PA maksoi v. 2012 aikana Israelin tuomitsemille ja vankiloissa rangaistuksiaan kärsiville terroristeille, naisten ja lasten murhaajille, 75.5 miljoonaa USD kuukausipalkan tavoin? Israelin neuvottelujen aikana vapauttamat terroristit saavat sankarien vastaanoton, könttäsumman rahaa ja kuukausipalkan, mistähän syystä? Sinnekö ne Suomen ja EU:n antamat rahat valuvat? Tai senkö takia mikään avustus ei riitä?

Anonyymi

Mielenkiintoisia nämä tämäntyyppiset ohjelmat. Kiitos.

Anneli M

Älkää nyt jumittuko siihen, keiden tuossa esittelytekstissä sanotaan olevan päähenkilöitä. Ohjelmassa on KYMMENIÄ "päähenkilöitä", hyvin tasapuolisesti eri väestöryhmistä. Mitä tulee "propakandaan", niin turha peiliä syyttää, jos naama on vino. Ohjelmassa tuodaan vain esille Israelin harjoittaman politiikan traagiset tosiasiat, syyllistämättä silti niistä tavallisia israelilaisia. Minusta ohjelmantekijät pystyvät sellaiseen humaaniin myötätuntoon, ymmärrykseen ja inhimillisyyteen, jota jään pahasti kaipaamaan tässä keskustelussa yksisilmäisiltä tuomitsijoilta.

Anonyymi

Anneli M kirjoitti:
Mitä tulee "propakandaan", niin turha peiliä syyttää, jos naama on vino. Ohjelmassa tuodaan vain esille Israelin harjoittaman politiikan traagiset tosiasiat

humaaniin myötätuntoon, ymmärrykseen ja inhimillisyyteen

Minusta juuri tuollaiset yksipuoliset kommentit ja näkökulmat lähentelevät antisemitismia ja ovat Israel-vihaa. Sinä voit kutsua niitä humaaniksi myötätunnoksi, ymmärrykseksi ja inhimillisyydeksi. Minusta ne ovat kierolla tavalla toteutettua yksisilmäisen näkökulman välittämistä. Mikä sinuun näyttää uponneen ja maailmankuvaasi vääristäneen.

Anneli M

Huvittavaa, että minä näen sinut juurikin hyvin yksisilmäisen ja jyrkän katsantokannan edustajana. Pidätkö todellakin omaa maailmankuvaasi jotenkin moniarvoisena ja objektiivisena, kaikkia osapuolia ymmärtämään pyrkivänä? Fanaatikot jaksavat aina yllättää.

Anonyymi

Anneli M kirjoitti:
Pidätkö todellakin omaa maailmankuvaasi jotenkin moniarvoisena ja objektiivisena, kaikkia osapuolia ymmärtämään pyrkivänä?

Kyllä, ilman muuta. Sen takia kritisoin tätä näkökulmaa, jossa vain Israelille peili olisi vino ja nähtäisiin vain heidän politiikkansa traagiset seuraukset vaikka vastapuoli on ollut paljon suurempi syyllinen alueen konfliktiin. Ei Israel ole syytön, mutta vastapuoli on paljon suurempi syyllinen väkivaltaan ja sortoon. Jos ollaan objektiivisia ja perehdytään asioihin. Mutta tuo palestiinalaismyönteinen fanatismi, jota mediasta tuputetaan on sokaissut monet pitämään sitä jotenkin tasapuolisena.

Anneli M

Jaa-a, sen kun tietäisi, millä vaa'alla voisi punnita, kuka on ollut suurempi syyllinen. Minusta ohjelma tuo hyvin esille sen, että syyllisiä on molemmin puolin ja kärsijöitä on myös molemmin puolin.

Kiitos Ylelle!

Erittäin kiinnostava, konkreettinen, elämänmakuinen, monipuolinen kooste. Vasta kaksi erää olen tuijottanut, ja mieli tekisi katsoa samantien lisää ja lisää, mutta pitempään ei kestä istua! :)

Toivottavasti ohjelman saa uusintana myös myöhemmin, ja pidemmällä katseluajalla Areenassa. Ohjelma kestää varmasti uudelleenkatsomista, ja tietysti täytyy päästä näkemään kaikki ne osat, joita ei nyt kuukauden sisään ehdi katsoa.

Muutenkin olisi kiva nähdä lisää saksalaisia dokumenttituotantoja, esim. historialliset dramatisoinnit Raamatun maista ja henkilöistä, näyttävät mielenkiintoisilta, jos vain ymmärtäisi kieltä.

Kiitos, Yle!

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:

Ei Israel ole syytön, mutta vastapuoli on paljon suurempi syyllinen väkivaltaan ja sortoon. Jos ollaan objektiivisia ja perehdytään asioihin.

Olet oikeassa. Kannattaa perehtyä hyvin asioihin ja taustoihin. Kuten vaikkapa Israelin armeijan arkistodokumentteihin.

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_Arab_towns_and_villages_depopulated...

http://en.wikipedia.org/wiki/Killings_and_massacres_during_the_1948_Pale...

Jos ollaan objektiivisia ja perehdytään asioihin, niin syitä ja syyllisiä on molemmin puolin. Kuten myös viattomia ja uhreja.

Kannattaa aina muistaa perspektiivi: samalla viimeisellä tuomiolla olemme mekin juutalaisten ja palestiinalaistenkin kanssa. Kukaan heistä tai kukaan meistä ei pääse Taivaaseen omilla ansioillaan. Olemme yhtä syyllisiä kaikki.
Vain syytön saa heittää ensimmäisen kiven.

Anonyymi

Hienoa miten ovat saaneet mukaan niin laajan edustuksen eri tahoilta. Auttaa ymmärtämään eri osapuolien näkökantoja ja ajatusmaailmaa. Juutalaisten vahvan panoksen ohella myös palestiinalaiset vähemmistönä saavat puheenvuoron. Historialliset faktat tuodaan kiihkottomasti niinkuin ne on tapahtunut ilman jonkun puolelle kääntymistä. Täydet pisteet Yle:n tasapuoliselle infolle.

Anonyymi

Moi,

minusta, ei-uskonnottomasta, on ollut parasta antia koko pitkäperjantaina tämä ohjelma, ilmeisesti jatkoa muutaman vuoden takaiselle Berliini24h:lle. ISO kiitos YLE:lle!!

Ilmeisesti edelliset hermostujat ovat jonkun aatteen kannattajia? Kuinka vaikeaa voi olla suhtautua siihen, että ihmisiä isolla I:llä asuu Jerusalemissa, uskontokunnasta huolimatta?

Sitähän tätä dokkari kuvaa, tavan talliaisia päivän hommissaan!

Mielenkiintoinen kaupunki, kaikesta poliittisesta sekamelskasta huolimatta.

Valittakaa valittajat sitten vaikka pakollisista evlut- ja ortodoksiohjelmista, joita tuputetaan aina pääsiäisenä ja jouluna ja sunnuntaisin. Ainiin, sehän on varmaankin se teitin juttu :D. Mua ei hierrä.

-peace :)

Anonyymi

Quote:
Aivan selvästi poliittiseksi tarkoitettu ohjelma, ja vielä juuriltaan juutalaisena juhlana pääsiäisenä.

Mikä on myös kristityille, eritoten ortodokseille myös meillä Suomessa suuri juhla. Pohjana toki juutalaisuus.

Ymärsitkö lainkaan, että tässä dokumentissa on kyse ihmisistä, jotka asuvat Jerusalemissa? Suurkaupungin menoa nääs?

Meneekö herne nenään, jos näytetään tavallisia ihmisiä NYC:ssä? Jumankauta, siellähän vasta tulisi kaikenlaiset uskonnollisuudet sinun naamallesi, hui!

Anonyymi

Avasipa monissa asioissa silmäni, etenkin juutalaisuudessa....hmm. IOli hyvä tietää, eikä vain uskoa, tai luulla!

Anonyymi

Hyvää dokumenttia sellaiselle, joka ei itse koskaan ole käynyt Israelissa, nähnyt Jerusalemia tai tavannut heikäläisiä. Jerusalemissa näkyy ohjelman perusteella olevan hyvin monenlaisia ihmisiä, kuten vaikka NYC:ssä.

Dokumentti ei kurkistele vain kauniisiin rakennuksiin ja hulppeisiin koteihin, vaan näyttää kaupungin likaisetkin kujat ja jopa ortodoksijuutalaisia - muuallakin kuin siellä itkumuurilla. Eivätkös he yleensä karttele kaikenlaisia kameroita?

Tavalliset arabit ja juutalaiset elävät arkeaan rinnakkain, vaikka eivät asioista samaa mieltä olekaan. Kaikki ovat saaneet ohjelmassa sanoa mielipiteensä. Se on hyvä.

Tervehenkinen katsoja osaa asettua kaikkien heidän asemaansa ja yksinkertaisesti vain kuunnella, miltä asiat ja olosuhteet heistä itsestään tuntuvat. Hehän siellä oikeasti asuvat, emmekä me katsojat, joten kukaan meistä ei voi oikeitten jerusalemilaisten tuntoja tuomita sen enempää oikeaksi kuin vääräksikään.

Anonyymi

Tuo dokumentti toi hyvin esille tavallisten Jerusalemissa asuvien ajatuksia kiihkottomasti. Näkee ettei todellakaan olla samaa mieltä, mutta kokonaisuuden hahmottaminen on mahdotonta, jos ei kuuntele kaikkien mielipiteitä. Vaikuttavia pätkiä keskitysleiriltä selvinneiltä ja sitten vastapainona Palestiinalaisten ääniä. Tuolla tavalla rakennetaan rauhaa ja tasapainoa eikä kiihkoa.

Yle ansaitsee 10 pinnaa tästä. Tavallisten ihmisten kuvaaminen ilman turhaa analyysia tuo Jerusalemin hienosti keskellemme.

Anonyymi

Rakkaat äärisionistit, kyllä teidänkin vuoronne tulee pian. Kyllä Yle teitäkin muistaa, sarja Hatufim uusitaan. Kärsivällisyyttä!

http://areena.yle.fi/tv/1758994

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
Rakkaat äärisionistit, kyllä teidänkin vuoronne tulee pian. Kyllä Yle teitäkin muistaa, sarja Hatufim uusitaan. Kärsivällisyyttä!

http://areena.yle.fi/tv/1758994


uusia jaksoja kaipaisin tuosta erinomaisesta sarjasta. Eikö muuten Syyrian sisällissotakin osoita, että Israel on ollut oikeassa, kun ei ole voinut luottaa arabinaapureihinsa. Heidän hyökkäyssotiensa tuloksena Israelin valtaamia alueita ei yksinkertaisesti ole voitu enää antaa takaisin.

Anonyymi

Tässä olisi yksi dokumentti israelilaissotilaista:

http://areena.yle.fi/tv/1911555

Varmaan hyvin samantapainen kuin Hatufim, kertoo siis traumatisoituneista sotilaista ja kuinka he selviävät asepalvelusajan jälkeen.

katsoja

Näin ateistina on ollut välillä hieman hämmentävää katsottavaa, mutta tämä on ollut niin tavattoman mielenkiintoinen dokkari erikoislaatuisesta kaupungista, että olen katsonut jo noin puolet (jo livenä ja nyt Areenaa).

Kiitos kovasti Ylelle tästä. Jos vastaavia 24-maratoonidokkareita löytyy muistakin kaupunngeista, nii eiku ruutuun :).

Anonyymi

Katsoin ohjelmaa koko perjantain, yöosuus on vielä näkemättä. Ohjelma ansaitsee täydet pisteet ja pitkäperjantai oli loistava ajoitus.
80-luvulla kävin useaan otteeseen Jerusalemissa ja olin kibbutsilla töissä. Nyt sai hyvän katsauksen, missä mennään tuossa kaupungissa.

Paljon on rakennettu uutta, mutta historiallinen ja arkinen Jerusalem on entisellään. Kaupunkia on oikeasti mahdonton kuvata ja kuitenkin juuri tämä ohjelma tekee mahdottoman mahdolliseksi.

Kaupungin monikerroksellinen juutalaisuus ja muut asukkaat saavat kasvot.Meillä jokaisellahan on tietenkin oma ja se oikea käsitys Jerusalemista, on siellä sitten käynyt tai ei. Monet kommentit osoittavat tietämättömyyttä ja suorastaan tyhmyyttä, valitettavasti.

Kiitos YLE:lle tästä ohjelmasta. Jerusalem, Jerusalem jos sinut unhoitan...

Tack

Kiitokset Ylelle ja dokkarin tekijöille kulttuuriteosta! Hieno dokkari! Minä ainakin nautin joka sekunnista. Ymmärrän yllä olevien kirjoittajien pettymyksen, dokkari on todella vahvasti ideologisesti kallellaan musliimeihin päin, mutta so what! Totuus voittaa lopulta, so no hätä :)

Eve

Upea 24 h dokumentti Jerusalemista, joka tuo esiin kaupungin monikulttuuriset kasvot monen ihmisen kertomana. Katsoin pitkäperjantaina useamman tunnin tätä ohjelmaa, ja Areenasta vielä pikkuhiljaa katselen " puuttuvat jaksot". Suosittelen todella jokaiselle tätä nojatuolimatkaa Israeliin ja Jerusalemiin!

Kiitos YLE:lle tästä ohjelmasta!

kuunnelkaa, älkää tuomitko

Hieno dokumentti. Kiinnostava, hyvin tehty ja monipuolinen.

Kiitosta ansaitsee varsinkin se, että on tasapuolisesti annettu ääni kaikille osapuolille. Tietysti se voi aluksi hämätä katsojaa, koska on totuttu siihen, että osa porukasta aina vaiennetaan, ja osa aina päättää kaikesta kysymättä muilta. Nyt kun kaikki saavat puhua, katsojasta tuntuu, että vaiennetut saavat "liikaa" tilaa.

Mutta ohjelma ei ole puolueellinen.

Se on pelottavan tasapuolinen, demokraattinen, se antaa kaikille äänioikeuden.

Katsojan täytyy vain yrittää sietää se, että ohjelma on aidosti tasapuolinen.

Katsojan täytyy antaa kaikille ohjelmassa lupa puhua ja sanoa sanottavansa. Katsoja ei saa projisoida omia pelkojaan tai toiveitaan tai omaa vihaansa ohjelman hahmoihin. Ohjelmasta voi nauttia vain jos antaa kaikille hahmoille luvan olla mitä ovat. Arvottamatta, tuomitsematta.

Markku Josua B

Anneli, olen samaa mieltä kun sinä. Näin koko 24 tunnin ohjelman Saksan Arte lähetyksesä, tietenkin paloina, sen jälkeen kun olin sen "varastoinut" telkkarin arkistoon. Filmi oli hyvin tasapainoinen. Yksi parhaimmista viime aikoina. Se sanno myöskin vähän siitä minkälaista Israelinvihaa on levitetty aikaisemmin televisiossa ympäri Eurooppaa. Sanon sen juutalaisena. Olisi kyllä ollut hyvä saada kuulla myös jonkun 1,4 miljoonan Israelilaisen mielipiteitä. Muu maailma ei ole tietoinen niistä. Israelilaisista arabeista vain 10 procenttia haluaisi muuttaa Palestinaiselle alueelle jag 80 procenttia haluaa jäädä Israelin kansalaisiksi. Onpas kumma sortovalta.

Anneli M. kirjoitti:
Mikä teitä ihmisiä oikein vaivaa? Kuinka kukaan voi tuomita ohjelman näkemättä siitä minuuttiakaan? Olen nyt katsonut tätä kolme tuntia ja minusta ohjelma on suurenmoinen. Monipuolinen, kiehtova, äärimmäisen mielenkiintoinen. Nimenomaan niitä kaipaamianne tavallisia ihmisiä, ja minun mielestäni hyvinkin tasapuolisesti esitetyinä. Kiitos Ylelle jo nyt mielenkiintoisesta vuorokaudesta!

shin bet

No ei siellä kyllä todellakaan ihan kaikkien mielipidettä ole, EI EDES kaikkein TÄRKEIMPIEN vaikuttajien mielipidettä, joten tässä dokumentti, joka kertoo useitten Shin Bet-johtajien mielipiteen. "Gatekeepers", eli miehet jotka vastaavat ja päättävät Israelin sisäisestä turvallisuudesta. Pääministeri ja presidentti ovat ehkä Shin Betin johtajien yläpuolella teoriassa, mutta käytännössä nämä miehet päättävät. Heillä on se ylin "äänioikeus". http://areena.yle.fi/tv/2066612

dolev

Dokumentin onnistumisina voi pitää tyylikkäästi toteutettuja Jerusalemin erilaisia taustoja ja uskontokuntia edustavien asukkaiden arkielämän kuvauksia haastatteluineen. Epäonnistumisina puolestaan voi pitää taustatietoiskuja, joista jotkut sisältävät virheitä. Kuten v. 1948 tilanteen kuvaus, jossa väitettiin Jerusalemin jaosta länsi -ja itäosiin Israelin ja Jordanian kesken. Tosiasiallisesti Jordania miehitti Itä-Jerusalemia laittomasti ja vastoin YK:n päätöslauselmia Israelin itsenäisyyssodasta 1948 vuoden 1967 Kuuden päivän sotaan saakka, jolloin sen miehitys purettiin. Mitään sopimusta, jossa Jordanian osuus Itä-Jerusalemiin olisi tunnustettu, ei ole. Dokumentti ei myöskään kerro mitään San Remon v. 1920 sopimuksesta, jonka mukaan juutalaisilla on asutusoikeus koko Länsirannan (mukaan lukien Itä-Jerusalem) alueelle. Tämä sopimus muodostaa edelleen kansainvälisoikeudellisen pohjan koko alueelle, huolimatta siitä, että kansainvälinen yhteisö on kannanotoissaan halunnut sivuuttaa sen. Dokumentissa väitettiin myös virheellisesti, että E1 -alueen rakentaminen Jerusalemin ja Maale Adumimin siirtokunnan välillä katkaisisi Länsirannan kahtia. Jokainen alueen maantiedettä tunteva tietää, että tuo väite ei pidä paikkaansa.

Sionistinen myytti

Sionistinen myytti

Israelin valtion syntyyn vuonna 1948 liittyy kaksi kilpailevaa kansallista myyttiä tai narratiivia, sionistinen sekä palestiinalainen tai laajemmin arabinarratiivi.

Perinteinen sionistinen tulkinta korostaa juutalaisten ikiaikaista historiaa Palestiinassa tai Israelin maassa (Erets Yisrael). Tämän narratiivin mukaan Palestiina oli sionistien tullessa käytännössä tyhjä ja hylätty kurja maa, yksinkertaisesti "kansaton maa maattomalle kansalle". Sionistit toivat mukanaan hyvää maan takapajuiselle väestölle, johon he suhtautuivat positiivisesti ja rauhantahtoisesti.

Maan arabiväestö ei kuitenkaan hyväksynyt sionistien oikeutta palata Palestiinaan eikä maan jakoa. Kun YK marraskuussa 1947 ehdotti silloisen Britannian mandaattialueen jakoa juutalaisvaltioon ja arabivaltioon, arabiväestö ryhtyi hyökkäykseen juutalaisia kohtaan; ja kun Israel julistautui itsenäiseksi toukokuussa 1948, ympäröivät arabimaat yhtyivät hyökkäykseen Palestiinan arabien rinnalla tarkoituksenaan ajaa juutalaiset mereen.

Urhoollisesti taistellen ja suurin uhrauksin pieni juutalainen David pystyi kuitenkin ihmeenomaisesti lyömään arabi-Goljatin. Satojen tuhansien Palestiinan arabien pako kodeistaan johtui arabijohtajien kehotuksista ja suoranaisista määräyksistä, joiden tarkoituksena oli oikeuttaa arabivaltioiden hyökkäys ja tehdä sille tilaa. Arabit lähtivät, vaikka juutalaiset pyysivät heitä jäämään. Sodan jälkeen Israel osoitti jatkuvasti halua sovintoon, mutta arabijohtajat torjuivat ja edelleenkin torjuvat Israelin rauhantahdon.

http://www.ennenjanyt.net/1-03/juusola.htm

Tämä on siis uuden historiantutkimuksen valossa vain myytti. Kauniita sankaritarinoita. Ne todelliset tarinat löytyivät Israelin armeijan arkistoista, jotka salassapitoajan jälkeen avattiin tutkijoille.

BRAVO, YLE!

Katsoin kaikki osat. Meni monta päivää siihen. Kyllä, olen tyytyväinen ja kiitollinen.
1. ARENA ei pätki,olen voinut rauhassa katsoa omalla vauhdilla kaikki osat.
2. Dokumentti on melko hyvin tehty.
Oli matkaelämys monitorin äärellä. Olin yllättynyt kovasti hygienian puutteesta,erityisesti leipomossa, sekä roskamerestä niin sanotussa pakolaisleirissä.

Hellevi

Hei! Katselin monta tuntia suorana ja muutama tunti jäi välistä näkemättä. Loput 2 h nauhoitin. Kiitos todella mielenkiintoisesta dokumentista! Jäin todella koukkuun eri henkilökuviin. Uskon, että Jerusalem on ainutlaatuinen paikka maailmassa. Pienellä alueella rinta rinnan eri uskonnot elävät vieri vieressä konkreettisesti. Muhamettilainen väistävää kapealla kadulla, kun ristisaatto kulkee ohi jne. Projekti on varmasti ollut tekijöille suunnaton, mutta ehdottomasti mielestäni onnistunut. Kiitos, että Yle Teema oli mukana.

Rauhaa ja rakkautta hattuun

Mielenkiintoinen ja perusteellinen dokumentti, joka samalla määrittelee lajityyppiään uudelleen - 24 tuntia 24 tunnissa. Koukuttava sukellus tunteita herättävään ja jakolinjoja pystyttävään kaupunkiin ja kulttuuriin. Hieno "jatko" Berliinistä tehdylle 24 h -dokumentille.

Mielestäni dokumentti antaa monipuolisen kuvan kaupungista ja siellä elävistä ihmisistä. Seurattavien joukossa on niin juutalaisia, palestiinalaisia, kristittyjä, muslimeja, arabeja kuin eurooppalaisia, aasialaisia ja amerikkalaisiakin - ihmisiä jotka kaupungissa elävät.

Ikävä huomata että kommentoijat täällä eivät pysty sulattamaan tätä kansallisuuksien, uskontojen ja elämäntapojen kirjoa - saati katsomaan ihmistä uskontojen ja politiikan takana. Samantapainen kapeakatseisuus ja ahdasmielisyys kahlitsee ihmiset poteroihinsa Jerusalemissa. Onneksi ohjelmassa on kuitenkin myös tapahtumia, joissa eri uskontokuntien edustajat elävät sulassa sovussa - harrastavat ja tekevät töitä toistensa kanssa. Tätä lähimmäisenrakkautta kun harrastettaisiin enemmän, niin muurit voisivat joskus murtuakin - enkä tarkoita tällä nyt vain Jerusalemin muuria.

Väitteet dokumentin puolueellisuudesta ja keskittymisestä palestiinalaisiin on mielestäni perusteeton - ohjelman pääosisssa on niin juutalaisia, muslimeja, evankelisluterilaisia, katolilaisia kuin maallistuneita ja ateistejakin. Äänessä on niin maltillisia ja ortodoksijuutalaisia kuin siirtokunta-aktivistejakin. En lähtenyt laskemaan, mutta väittäisin että edustus eri ryhmien kesken on aika tasapuolinen. Itse en dokumentin perusteella vielä lähtisi tuomitsemaan ketään - pääosassa on ennen kaikkea yksittäiset ihmiset, omine heikkouksineen ja vahvuuksineen. Kommentoijat voisivat myös koettaa ymmärtää, että dokumentti kuvaa vain yhtä vuorokautta Jerusalemissa, se ei voikaan olla kaikenkattava selvitys alueen monimutkaisesta historiasta.

Traveller

Kiitos YLElle upeasta ohjelmasta. Lähi-Idässä useampaan otteeseen 1990-luvulla töissä olleena katsoin innostuksella sarjan läpi. Polveileva tarinan kerronta,joka antoi eri kulttuureille ja uskonnoille tasapuolisesti aikaa, eikä suosinut ketään, oli onnistunut. Ohjelma onnistui kuvaamaan kiehtovan pyhän kaupungin ja sen asukkaiden monimuotoisuuden.

Anonyymi

Lisää tuoretta Israelin arkea juutalaisten kertomana videoina

https://www.facebook.com/photo.php?v=746101108745468
Posted 5 hours, 34 minutes ago

tai http://www.breakingthesilence.org.il/testimonies/videos

Keskipisteessä inhimillisyys

Aikamoinen dokumentti!!! Koko 24 tuntia kestävän dokumenttielokuvan katsoneena (huom!), voin sanoa että se on mahtava! Itse olen saksan-suomalainen, asunut elämäni ensimmäiset 20 vuotta Kölnissä, vanhassa juutalaiskorttelissa aivan Synagogan lähistöllä jota ortodoksijuutalaiset taas käyttävät. Olen kristinuskosta kääntynyt Muslimi, joten tunnen kantavani kaikkia monoteistisia uskontoja sisälläni. Siksi voin sanoa, että Jerusalem 24h meni suoraan sydämeen!! Reilua, tasapuolista, monivivahteikasta tarinankerrontaa, kaikkia osapuolia kuunneltiin tarkkaavaisesti, tuomitsematta, kiinnostuneena. Keskipisteessä oli henkilöiden ihnimillisyys. Sitäpaitsi tunnen suurta ylpeyttä siitä että sekä saksalaiset arte että br että suomalainen yle ovat osallistuneet näin onnistuneeseen mammuttiprojektiin!!! Suuret kiitokset! Ehkä lähden itsekin vielä Jerusalemiin :) Terveisiä!

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook