YLE Teema

 

Kulttuuridokumentti

John Irvingin maailma

Julkaistu keskiviikkona 19.06.2013 0 kommenttia 46 suositusta

sunnuntai 25.8. klo 20.05

Palkitun amerikkalaisen kirjailijan John Irvingin fiktiivinen maailmankaikkeus koostuu äärimmäisen omituisista hahmoista. Ajoittain lukijasta tuntuu kuin seuraisi friikkishowta. Irvingin loistavan kirjoitustyylin ansiosta hahmoista tulee uskottavia, ne muuttuvat todeksi.

Saksalaisessa dokumenttielokuvassa John Irvingin maailma (John Irving und wie er die Welt sieht) tarkastellaan kirjailija John Irvingiä henkilönä ja ennen kaikkea maailmaa hänen ympärillään. Analyysin kohteena on kirjailijan teosten sisäinen energia, joka tekee syvällisistä tarinoista maailmanlaajuisesti kiinnostavia. Irvingin luomissa kertomuksissa on toisteisuutta, samat motiivit ja teemat kulkevat läpi koko tuotannon. On hotelleja, karhuja, seksiä, sirkusta ja ennen kaikkea isyyttä. Perhetarinoiden pohjalta saattaa löytyä kirjailijan omakohtaisia pelkoja.

Dokumenttielokuvassa seurataan Irvingiä muun muassa kotona Vermontissa, painisalilla sekä lomapaikassa Huron-järvellä. Dokumentissa tavataan myös monia henkilöitä, jotka ovat toimineet Irvingin tietolähteinä ja hänen teostensa hahmojen esikuvina. Haastateltavana ovat muun muassa hollantilainen poliisi, entinen prostituoitu, kirjailijan lääkäri ja kuuluisa tatuointitaiteilija. He kaikki ovat osaltaan auttaneet kirjailijaa fiktiivisen maailman luomisessa.

André Schäferin ohjaaman dokumentin pääpaino on Irvingin luomis- ja kirjoittamisprosessissa, vaikka John Irving on tarina jo itsessään. Mainittakoon, että maailmankuulu kirjailija aloittaa teostensa kirjoittamisen aina viimeisestä lauseesta. Tämä käytänne toimii hienona symbolina kirjailijan nurinkuriselle maailmalle.

John Irvingin maailma sai Suomen-ensi-iltansa John Irvingille omistetussa Teemalauantaissa 22.9.2012. Elokuva oli teatterilevityksessä Saksassa ja Itävallassa.

Lue lisää: Dokumentin kotisivut (saksaksi)

Lisätietoa ohjelmasta

John Irvingin maailma (John Irving und wie er die Welt sieht), Saksa 2012. Dokumenttielokuva, ohjaus André Schäfer.

Suosittele46 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

Philip Roth omin sanoin

80-vuotias Philip Roth on aikamme palkituimpia kirjailijoita. Kuka on tämä amerikkalaisen yhteiskunnan tarkkanäköinen ja teräväkielinen havainnoitsija? Rothin lisäksi dokumentissa puhuvat hänen ystävänsä, muun muassa näyttelijä Mia Farrow.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook