A-studio: Erorahaa meillekin

Julkaistu keskiviikkona 10.03.2010 0 76

Kotkan Mussalon satamassa on hiljaista. Kuva: YLE / Raine Martikainen.

TV1 keskiviikkona 10.3. klo 21.05

Lakkoja, erorahoja vai tupo takaisin? Tuhannen taalan kysymyksiä suomalaisessa työelämässä.

Vuosikymmeniä tehdyt keskitetyt tulopoliittiset ratkaisut ajettiin Suomessa alas 2000-luvun puolivälissä. Sen seurauksena ja nousukauden huumassa tehty vuoden 2007 palkkakierros olikin poikkeuksellisen kallis.

Joko laajapohjaista tupoa haikaillaan takaisin kun pienten erityisryhmien työtaistelut koettelevat yhteiskuntaa?

Ahtaajat ovat vaatineet kunnollista muutosturvaa eli esimerkiksi muhkeaa erorahaa poispotkittaville työntekijöille. Vaatimukset eivät ole poikkeuksellisia verrattuna moniin Euroopan maihin, joista monissa erorahat ovat jo nyt suomalaisia paremmat.

Suomalaiset eivät myöskään ole kovin lakkoherkkiä kansalaisia.

Toimittajina Kirsi Skön, Anne Ali-Hokka ja Kai Byman.

 

Teollisuuden Kela-miljardi kuluttajien maksettavaksi

Vuosi sitten maan hallitus päätti poistaa teollisuudelta ja muun muassa kunnilta kansaneläkelaitokselle tehtyjä maksuja.

Päätös tuli voimaan vuoden 2010 alussa. Se jättää valtion budjettiin noin miljardin euron aukon, joka piti täyttää energiaveroja nostamalla - erityisesti teollisuudelta.

Asiasta pitäisi saada sopu aikaan lähiviikkoina ja päätös elokuun budjettiriihessä. Hallituksessa asia on kuitenkin levällään ja laskusta on yhä suurempi siivu lankeamassa sähkön ja muun energian kuluttajille - erityisesti eteläisessä Suomessa.

Toimittajana Liisa Härmälä-Heiskanen.

 

Kiina taas talouden nousuveturina

Kiina painui viime vuonna lamaan muun maailman malliin. Lamaa kesti kuitenkin vain muutaman kuukauden ja maa porskuttaa jälleen lähes kymmenen prosentin kasvu-uralla.

Kiina elvytti eri malliin kuin Yhdysvallat ja Suomi. Kuka ostaa lamamaailmassa vientivetoisen Kiinan tavarat? Onko maasta kansainväliseksi talousveturiksi?

Toimittajana Esko Varho.

 

A-tuubi

 

Suosittele76 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä