A-studio: Grönlannin jäähiihtäjä

Julkaistu keskiviikkona 23.06.2010 0 157

Kirurgi Teija Parkkinen - matkalla jäätiköllä.

TV1 maanantaina 28.6. klo 21.00

”Pahin ongelma onkin vesi, jonka kanssa olemme jäätiköllä taistelleet. 10 metrin korkuisten jäämuodostelmien välissä on sulaa vettä ja virtauksia, joiden yli pulkat täytyy raahata. Omani haukkasi vettä, kaikki varusteet kastuivat ja viisi päivää jouduin hiihtämään märissä kengissä.
2000 metrin korkeudessa pakkasta oli 20 astetta.”

”Äkkiä Solveig, norjalainen toverimme katosi näkyvistä – putosi suoraan railoon. Varma kuolema! Lähempänä havaitsimme, että railo olikin vain kolme metriä syvä – Solveig ähisi siellä ´Ottakaa kuva!´”

”Hiihtoa, hiihtoa … tänäänkin 11 tuntia ja vain 4 kilometriä eteenpäin, railojen kiertäminen hidastaa matkaa ja sitä myöten aikataulu alkaa mättää.”

Oululainen kirurgi Teija Parkkinen vaihtoi leikkausinstrumenttinsa jäätikköhiihtäjän varusteiksi toukokuun lopulla.

Päämääränä oli hiihtää Kangerlussuakista Grönlannin itärannikolta länsirannikolle. Matkaa kertyisi linnuntietä noin 600 kilometriä, reitti on lähes sama kuin minkä Nansenin retkikunta kulki aikoinaan mutta päinvastaiseen suuntaan.

Tehtävä oli nyt suoritettava puolet lyhyemmässä ajassa.

Kesä oli kuukauden aikataulustaan edellä. Tai sitten ei, eli kuten Teija kirjoittaa lokiinsa: ”Jos tämä ei ole ilmastonmuutosta, niin mikä sitten!”

Ekstreme-hiihtonsa aikana Teija Parkkinen kuvasi paitsi visuaalisesti mykistäviä maisemia myös telttaelämää jäälakeudella, syviä pettymyksen ja voimattomuuden hetkiä ja piti päiväkirjaa.

Yhtenäisen matkakertomuksen Teijan haaveesta, hiihdosta ja Grönlannin materiaalista on koostanut Sirkku Kianto.

 

A-tuubi

 

Suosittele157 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä