A-studio: Keikka vai kunnan lääkäri

Julkaistu perjantaina 19.03.2010 0 150

Monessa kunnassa mietitään, kannattaako terveyspalvelut ulkoistaa.

TV1 maanantaina 22.3. klo 21.00

Kumpi kannattaa - keikkalääkäri vai kunnan oma lääkäri?

A-studiossa kerrotaan yksi tarina terveyspalveluiden ulkoistamisesta.

Kouvolan kaupunki on päättänyt purkaa Kuusankosken terveysaseman ulkoistuksen. Se siirtyy takaisin kaupungin hoitoon vappuna.

Terveysasemaa on pyörittänyt vuodesta 2007 Attendo Medone -yhtiö, mutta kaupunki on ollut tyytymätön lääkäreiden määrään ja vaihtuvuuteen.

Miksi ulkoistaminen meni kiville? Siihen vastaa reportaasi Kuusankoskelta.

 

Meneekö kehitysapu oikeaan osoitteeseen?

Vakuutusyhtiö Sammon hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos on kyseenalaistanut kehitysavun Suomen Kuvalehden haastattelussa.

"Jos olisin poliittisesti oikein epäkorrekti, sanoisin, että suurin yksittäinen leikkauskohde on kehitysapu", Wahlroos sanoo lehtihaastattelussa.

Maanantain A-studio jatkaa kehitysapukeskustelua. Minne kehitysapu menee? Joutuuko hallitus leikkaamaan sitä? Studiossa on ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen.

 

Lähetyksen juontaa Annukka Roininen.

 

A-tuubi

 

Suosittele150 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä