A-studio: Lohen umpikuja

Julkaistu keskiviikkona 15.08.2012 32 110

Kemijoki Oy:n toimitusjohtaja Aimo Takala A-studion reportaasissa.

TV1 maanantaina 20.8. klo 21.00

Yle Areenassa 30 päivää

Voimalayhtiöiden padot tappoivat lohen suurimmista joista sotien jälkeen. Lohien kutuvaellus tyssäsi betoniseinään. Voimalayhtiöt ovat yrittäneet korvata velvoiteistutuksilla kalastajille menetetyt saalistappiot. Yhtiöiden miljoonat eurot valuvat kuitenkin hukkaan, koska istutetuista lohenpoikasista lähes kaikki kuolevat.

Nyt lohen elämässä pilkahtaa kuitenkin pieni toivo, koska Suomen jokiin suunnitellaan kymmeniä kalateitä.

Lohen umpikuja. A-studion reportaasi pohjoisen lohijoilta.

”Meidän kalaportaiden teko on ollut tähän asti harrastelua. Meillä ei ole yhtään toimivaa kalaporrasta. Voimalayhtiöt varjelevat mustasukkaisesti jokaista vesilitraa, eivätkä halua päästää vettä tuottamattomana ohi myllyn”, sanoo koko ikänsä lohta kalastanut Juha Pieskä.

Toimittaja Markus Liimatainen kiersi kalastajien mukana joella ja merellä pohtimassa uhanalaisen lohen kohtaloa.

Suosittele110 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

maanantaina 20.08.2012

Hyvinkin asenteellinen juttu.
Vesivoima on puhdasta imagosähköä, toisin kuin ydinvoima.
Jos kulutamme, pitää myös tuottaa, harva hakkaa halkoja kerrostaloasuntonsa lämmöksi.
Suomessa on rajajoet lohen kututuotantoa varten, loput voi valjastaa vaikka vielä tiukemmin vesivoiman tuottoon, samoin piene rakentamattomat joet. Luonto kiittää.
Kalaportaat eivät ratkaise mitää, velvoiteistutukset ovat hyvä keino lisätä kalakantoja.

perjantaina 24.08.2012

Jämpti on hukassa ajatuksineen !
Taitaa olla kepulainen tukien ystävä jonka mielestä tämä sukupolvi voi hävittää kaiken lopunkin jäljellä olevan.
Heti mulle vaan kaikki mahdollisimman tehokkaasti ja tuleville sukupolville ei mitään ja mielellään yhteiskunnan tuella !
Velvoiteistutettavat kalat kasvatetaan tuella luontaisesti lisääntyvä ei tarvitse tukea !
Voimayhtiöt jotka sitä imagosähköä jauhavat ovat lohijokemme tuhonneet ja jos pitäisi sitä vettä sinne kalaportaaseen ohjata, niin
jo alkaa itku ja valitus että vesimäärä on korvattava ja tukea pitää saada !
Innokkaana vapa kalastajana kadehtien joudun katsomaan Ruotsiin ja Norjaan heillä on hienot joet mahtavat kalakannat ja niistä
kannetaan huolta ja niillä myös tehdään bisnestä onnistuneesti. Montako lohijokea meillä olkikaan enään jäljellä ja montako ja millaisia meillä
on ollut ? Euroopan parhaat on olleet. Jäljellä käytännössä rajajokemme joista joudumme yhdessä naapuriemme kanssa päättämään onneksi !
Muutenhan nekin olisi jo padottu ! Matkailullista potenttiaalia olisi valtavasti olemassa, mutta ei tahtoa ollenkaan. Esim millainen potenttiaali olisi jos lohi palautuisi ounasjokeen !

keskiviikkona 19.09.2012

Kuinka moni istutuskala kuolee voimalaitosten turbiineissa?

maanantaina 20.08.2012

Imago voi olla puhdas, mutta keinot epäpuhtaita. Näinhän tämä maailma toimii. Mielikuvilla saadaan ihmiset uskomaan niihin asioihin mihin halutaan. Jos joki padotaan, tuhotaan siitä samalla vaelluskalakannat ja sekoitetaan ekosysteemin toiminta. Onko se puhdasta? Jos jokeen tehdään pato, olisi huolehdittava kalojen mahdollisuudesta liikkua kuten ennen. Tämä maapallo ei ole pelkästään ihmisiä varten. Se meidän pitäisi aina muistaa.

-Luonnon puolesta

maanantaina 20.08.2012

Tuolla Jämptin henkseleillä paukuttelumentaliteetillä ei saada lisää kestävää vesivoimaa. Keväällä nimittäin sitä vettä olisi enemmän kuin tarpeen. Kekkonenhan lupasi aikanaan, että esim. Kemijokeen tehdään lohiportaat, mutta hänellä oli omat intressit Kemihaaran voimalan rakentamisessa eli hän omisti yhtiötä ja lupaus jäi. Lupaukset olisi pidettävä tai hommat ei etene.

Todennäköisesti Suomeen vielä mahtuisi muutamia voimaloita ja muutamia pieniä pitäisi purkaa järvilohen pelastamiseksi.

Imagosähkö on sellaista, jossa sähkö on tuotettu kestävästi eli myös vaelluskalat pitää päästä kutemaan ja esim. Kemijoen luonnollista rotkolaaksoa pitää olla myös jälkisukupolville.

maanantaina 20.08.2012

Puhdas ja saasteeton, jätteitä jättämätön sähkö, siitä luonto pitää.
Kukaan ei ole kehittänyt puhtaampaa keinoa tuottaa sähköä kuin vesivoima on.
Kalan esteetön kulku on pieni asia tähän verrattuna, ja istutuksilla voi sen hyvin korvata.

perjantaina 21.09.2012

Jämpti ei tietä mistä se puhuu! Unohtaa kalastusmatkailun sekä luontomatkailun. Kalan istutuksilla ei voi korvata mitään.

perjantaina 21.09.2012

Lue lisää lohesta facebook Nopeantoiminnan joukko.

maanantaina 20.08.2012

Istutukset ei korvaa mitenkään vaelluskalakantaa.

maanantaina 20.08.2012

Niin, kalakantojen arvo saaliina tai virkistysarvoina ei vähene jos kalat ovat istutettuja.
Nämä arvot ovat lisäksi vain muutamia satoja tuhansia euroja.
Vaakakupissa jätteitä jättämätön puhdas sähkö, arvo satoja miljoonia vuodessa.
Toivon hiukan järkeä kommentointiin.

maanantaina 20.08.2012

Jämpti ei taida tällä hetkellä tietää yhtään mistä puhuu.

maanantaina 20.08.2012

Kalanhalaajat ja muut viherpiiperöt eivät sallisi minkäänlaista luonnonvarojen hyötykäyttöä, edes saastuttamatonta toimintaa, vaikka oma sähköhammasharja ja vedenkeitin ei toimi ilman sähköä:)
Kommenteissa sen huomaa.

maanantaina 20.08.2012

Vesivoimasta ei kannata puhua päästöttömänä, koska sitä se ei ole.

maanantaina 20.08.2012

Juu ei ole päästötön, päästää voimalat veden läpi eli on vesipäästöä:)

maanantaina 20.08.2012

Kyse on viime kädessä siitä, että vesivoiman rakennusaste on aivan liian korkea. Ei ole jätetty tilaa muulle vesistön hyödyntämiselle. Voimayhtiöiden pitäisi paitsi rakentaa kalatiet, myös luovuttaa houkutusvettä rakennettaviin ohitusuomiin. ELi paitsi mahdollistaa kalojen vaellus, myös rakentaa korvaavaa ympäristöä hävitetyn tilalle. Mutta tämä on toistaiseksi ollut liikaa vaadittu.

Tämä johtuu varmaan siitä, että suomalaiset "tasankovoimalat" eivät tuota riittävästi. Tässä lehtijutussa asian toteaa Energiateollisuuden edustaja:

http://yle.fi/uutiset/suomen_sahko_jopa_5_kertaa_ruotsia_kalliimpaa/6250948

"- Ei siitä tule energiaa sillä tavalla kuin Norjassa, missä vesi putoaa puoli kilometriä monessakin altaassa."

maanantaina 20.08.2012

Juuri kerroit syynkin, miksi joka tippa pitää ottaa talteen, pudotus on niin pieni:)
Eipä ole Norjassa näillä suuren pudotuksen voimaloilla kalateitä, turha niitä on vinkua tännekään. Kysymys on kansantaloudesta.
Nykyinen istutuskorvauskäytäntö on luonnolle parasta.

maanantaina 20.08.2012

Eipä ole useimmissa suurten putousten voimaloissa luonnollista vaelluskantaakaan juuri sen suuren puotoaman johdosta alunperinkään.

maanantaina 20.08.2012

Istukaspoikaset eivät valitettavasti opi vaelluskäyttäytymistä. Ainoa oikea tapa on mahdollistaa luonnonkantaa olevien lohikalojen kutuvaellus. Kalaportaat, toimivat sellaiset, tulisi rakentaa heti patoamisen yhteydessä eikä vuosien kuluttua.

maanantaina 20.08.2012

Einäissä rakennetuissa ole luonnonkantaa, on vain istutuskalojen geenejä.

Tämäkin argumentti siis turha.

maanantaina 20.08.2012

Islannissa lohijoet on padottu vain yläjuosulta. On kalalla vettä missä kutea ja vettä riittää sähköntuotantoonkin. Ja kalastajille kaloja.

perjantaina 21.09.2012

Orkla norjassa on hyvä esimerkki viisaasta sähköntuotannosta.voimala on joen sivuhaarassa yläjuoksulla. Kallioon kaivettu ei juuri mitään näkyvissä. Silti joki kuuluu Norjan parhaimpien lohijokien joukkoon.

maanantaina 20.08.2012

Islanti on energiasta omavarainen, tähän pitäisi Suomessakin pyrkiä, siis lisää vesivoimaa.
Kokemäenjoki on esimerkki siitä, ettei em, homma toimi vaikka voimalat ovat ylempänä, sinne pitäisi tehdä pari voimalaa lisää Nakkilan alapuolelle.
Siellä myös nousukalaa piisaa, kiitos runsaiden istutusten.

maanantaina 20.08.2012

voi että on ihminen pikkusen hukassa.. ( jämpti )

keskiviikkona 19.09.2012

Niin on oikein pahasti hukassa!

maanantaina 20.08.2012

Hetikaikkimullenyt, sillä tyylillä itsekäs Tornionsoutaja paasasi, vain joessa saisi kalastaa.
Sääliksi kävi ammattikalastajaressua, joka kovalla työllä haluaa leipänsä saada.
Tätä se on, ainakin minä ostan hyvällä omallatunnolla lohta, joka on valtaosin istutusten ansiosta saatua ja nimenomaan tarkoitettu hyödynnettäväksi, samalla maukasta lähiruokaa.

keskiviikkona 19.09.2012

Sinun maukasta lähiruokaa saa syödä vain Suomessa ja Ruotsissa. Muualla se on vaarallista.Ammatikalastusta ei olisi ilman tukiaisia. Olisi vain salakalastajia jotka tekevät pimeitä kauppoja.Kalan kasvattaminen ei ole järkevää koska yhden kilon tuottamiseen kuluu lähes kolma kiloa rehua joka on jouhettua kalaa.

maanantaina 20.08.2012

Kemijoki Oy:n toimitusjohtaja Takala lupasi ohjelmassa yhtiönsä luopuvan jopa mielellään velvoiteistutuksista kalatalousmaksun hyväksi. Jo on aikakin saada velvoiterahalle katetta. Samaan hommaan lupaus tai paremminkin MMM:ltä määräys Fortumille/Oulujoki sekä Pohjolan Voimalle/Iijoki. Pelkästään lohi-istukkaiden (yht. noin 1 200 000 yksilöä) hinta on vuosittain liki 2 miljoonaa euroa. Siihen taimenet ja siiat päälle, niin kertyy mukava potti jokivarsien ja -suiden kehittämiseen.

maanantaina 20.08.2012

Mahat auki ja mereen? Mahtavaa toimintaa. Se kaveri on soutanut lohta silloinkin kun joesta ei saanut kalan kalaa koko kesänä.

Osta sie poka kalas. Saat samalla dioksiinia niin paljon että hehkut talvellaki niin että saat sähköt omasta takaa. Istukkaat kuolee, mitä niitä istuttaa? Panis padolta päniköissä mereen ne rahat. Niitä olisi toppahousujenkin mukavampi kalastaa.

PS. Islannin virkistyskalastuksen rahallinen arvo 100 miljoonaa euroa.

tiistaina 21.08.2012

Islannissa on eliittikalastusta, ei siellä rahvas souda.
Lordit maksaa kymmeniätuhansia perhonlilluttelusta, tälläinen touhu ei sovi Suomeen.
Itku tulisi tuolle lohensoutajallekin jos lohta ei istuteta, kalastus loppuisi aikas pian ihan kaikilta.

keskiviikkona 19.09.2012

Kaikki kalastus ei ole eliittikalastusta. Monissa paikoissa voi luvan jakaa useamman henkilön kesken mikä laskee hintoja. Soutaminen ei ole oikeaa urheilukalastusta.

perjantaina 21.09.2012

Lisää lohesta voitte lukea facebook:issa Save The Baltic Salmon ja Vaelluskala Takaisin Kemijoen Vesistöön. Kiinnostavia lukuhetkiä.

perjantaina 28.09.2012

Lisää lohesta facebook Nopeantoiminnan joukko.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä