A-studio: Maakuntien siivet poikki

Julkaistu keskiviikkona 04.08.2010 0 129

Maakuntien lentoyhteyksiä rukataan uuteen uskoon.

TV1 keskiviikkona 4.8. klo 21.05

Kuuma kesä on saanut ilmailupiirien päät höyrystymään. Maakuntien lentoyhteyksien – Finncom, Finnair, Air Baltic – ympärillä käydään jatkuvaa draamaa.

Ajankohta on mielenkiintoinen. Eduskuntavaaleihin aikaa runsaat kahdeksan kuukautta. Kaikki näkyviin nouseva alkaa olla politiikkaa.

Kun bisnes menee hyvin, poliitikkoja kannattaa halveksia. Kun bisnes menee huonosti, kannattaa huutaa poliitikkoja ja valtiota apuun. Eteläpohjalaiset liikemiehet osaavat myös ajoituksen hienosäädön. Air Balticilla tai lentojen lopettamisella maaseutukentiltä uhattiin Finnairia ja valtiota juuri budjettiriihen aikana.

Valtio on ikävässä raossa. Sen tehtäviin kuuluu huolehtia maan huoltovarmuudesta, johon maaseudun lentoyhteyksienkin voidaan ajatella kuuluvan, ja myös terveen kilpailutilanteen säilymisestä markkinoilla. Siihen pakottaa EU.

Finncomille kelpaa valtion reittituet tai tappiotakuut. Sille kelpaa myös pääsy Helsinki–Oulu –reitille, jolla Finnair nyt imee itselleen muhkeaa kassavirtaa.

 

Keskustan todistustaakka

Viime kesäkuussa Keskusta sai uuden, ns. citykepulaisen johdon. Maakuntien väki ehti jo epäillä, näinkö heidät unohdettiin.

Uuden johdon on nyt pakko todistaa maakuntaystävällisyytensä. Liikenneministeri Anu Vehviläinen ehti jo väläytellä valtion tukiaisia – nyt hän pelaa aikaa kuuntelemalla porilaisia tai seinäjokisia yrittäjiä, jotka uhkaavat viedä teollisuushallinsa Marokkoon, jos lennot loppuvat.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen on kantaansa pantannut. Ministeri kommentoi asiaa A-studiossa.

Keskustan sisällä tilannetta ei helpota, että pääministeri on citykepulaisuudestaan huolimatta alun perin kotoisin Pohjanmaalta.

Finnair on pomppuillut syntyneissä ilmakuopissa, mutta valtionyhtiön omistajaohjauksesta vastaava ministeri Jyri Häkämies on kuitenkin pysynyt vaiti. Se onkin viisasta. Aina voi sanoa asian kuuluvan yhtiön – siis Finnairin – toimivalle johdolle, laittaa sormet ristiin ja toivoa, että syntynyt turbulenssi pysyisi Keskustan sisäisenä ongelmana.

Miksi muuten seinäjokelaiset eivät voi matkustaa säätiökentältään 70 km Vaasaan, jossa lentotoiminta on kymmenen kertaa laajempaa ja josta pääsee suoraan ulkomaille asti?

Lähetyksen juontaa Annukka Roininen.

 

A-tuubi

 

Suosittele129 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä