A-studio: Osinkopäätös – vahinko vai suuri puhallus?

Julkaistu tiistaina 02.04.2013 31 51

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki (vas) oli päättämässä osinkoverotuksesta.

TV1 keskiviikkona 3.4. klo 21.05 - 22.00

Yle Areenassa 30 päivää

Hallitus päätti muuttaa kehysriihessään osinkoverotusta. Kiistelty päätös suosii suuria perheyrittäjiä.

Oliko kyseessä vahinko vai suuri puhallus?

A-studion vieraana on kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (vas). Ymmärsikö Arhinmäki, mistä hän oli päättämässä?

 

”Yksimielinen ratkaisu”

Pääministeri Jyrki Kataisen mukaan osinkoverotus kiristyy kokonaisuudessaan.

Pääministerin mukaan hallitus teki päätöksen yksimielisesti. ”Hallitus teki yksimieliset ratkaisut hyvin huolellisen harkinnan perusteella”, pääministeri totesi.

Vaatimuksille paketin aukaisemisesta Katainen ei lämpene.

 

Rahaa jakoon alhaisella veroprosentilla

Hallitus päätti nostaa pörssiyritysten osinkoverotusta. Listaamattomissa yrityksissä kaikki osingot muuttuivat verollisiksi. Tähän asti yritykset ovat voineet jakaa verottomina osinkoina seitsemän prosenttia mutta maksimissaan 60 000 euroa nettovarallisuudestaan.

Jatkossa kaikissa osingoissa on vero. Kahdeksan prosenttia nettovarallisuudesta voidaan jakaa alhaisella veroprosentilla, mutta euromääräinen kynnys poistuu. Tämän takia varakkaat yritykset voivat jakaa paljon rahaa omistajilleen alhaisella veroprosentilla.

 

Täyskielto seksille?

A-studio kysyy myös, tuleeko Suomeen seksinostolle täyskielto? Entä voiko sieppausaluille osaa itselleen vakuutusta?

A-studion juontavat Katri Makkonen ja Sakari Kilpelä.

 

Muualla netissä

Yle Uutiset: Katainen: Osinkoverolaskelmat tulivat virkamiehiltä

Yle Uutiset: Oikeuskansleri saanut jo kanteluita osinkoverolinjauksesta

Yle Uutiset: Missä ovat osinkoverolaskelmat?

 

Suosittele51 Suosittelee

Kommentit

keskiviikkona 03.04.2013

Sadattuhannet piensijoittajat miettivät, ketä äänestää
Olen aina ollut sitä mieltä, että äänestetään sellaista puoluetta, joka osaa käyttää valtaa eli kolmea suurinta. Koska en ole maalainen, niin keskusta jää automaattisesti ulkopuolelle. Olen pitänyt tähän saakka sinipunaa parhaana hallituksena: kokoomus osaa raha-asiat ja demarit vahtivat, ettei hyvinvointivaltiota tuhota; demarit huolehtivat hyvinvointivaltiosta ja kokoomus vahtii, ettei valtio velkaannu mahdottomasti.
Nyt olen kuitenkin lopullisesti kyllästynyt talletussuojaan koskemisen vuoksi ja kehysriihen osinkoverouudistuksen vuoksi erityisesti Kataisen ja Urpilaisen edustamaan politiikkaan. Olen kyllästynyt myös heidän ylimielisyyteensä. Se on uskomatonta. Sellaiseen ei ole varaa kenelläkään.
Olen miettinyt, ketä äänestää seuraavissa EU-vaaleissa, kuntavaaleissa ja eduskuntavaaleissa. Olen tullut siihen tulokseen, että ruotsalaiset ovat parhaita hoitamaan minunkin asioitani: he osaavat järkevän politiikkansa lisäksi hoitaa myös raha-asioita, mm. siksi, että he ovat aina olleet hallituksessa. Suosittelen kaikille piensijoittajille: äänestäkää RKP:tä, sillä he tuntevat talousasiat valtakunnan ja kunnan tasolla. Lisäksi he ovat olleet aina hyviä yhteistyökumppaneitakin. RKP on se puolue, joka edustaa punamullan hyviä ominaisuuksia jo yksistäänkin. Tehdään RKP:stä yksi kolmesta suuresta.
Nimimerkki: ei minkään puolueen jäsen

keskiviikkona 03.04.2013

Korjaus äskeiseen: RKP tietysti edustaa yksinkin sinipunan hyviä ominaisuuksia. Punamullan ominaisuutena on valtion holtiton velkaantuminen.

keskiviikkona 03.04.2013

On aivan selvää että viime viikkojen tapahtumat olivat suuri puhallus jonka junailivat Katainen-Vanhanen-Häkämies kolmikko. Etenkin vasemmisto ja vihreät tulivat kehitysriiheen puhtain kauluksin jota kolmikko oli pohjustellut ties kuinka kauan pitkin talvea. Muut puolueet saivat joitakin miljoonia joista riemuitsivat, eivät enää kun ymmärtävät EK:n ja Vanhasen poppoiden saaneen miljardeja.
Tulee mieleen entisen valtionvarainministerin Iiro Viinasen muistelmat. Hän taisteli pitkään ja vannoi että devalvaatiota ei tule. Eräänä päivänä lentoasemalla muuan vuorineuvos taputti olalle ja sanoi: Kuule poika sinä et sitä päätä devalvaatio tulee ja se 30 %, näinhän kävikin. Urpilainen on nyt pantu saman tilanteen eteen. Verot laskee ja sinä tyttö et sitä päätä.

keskiviikkona 03.04.2013

Katri Makkonen - opettele käyttäytymään! Tuollainen käytös toimittajalta ministeriä kohtaan on suorastaan epämiellyttävää ja todella ikävää katseltavaa, tuo ei ole hyvää journalismia vaan todella huonoa käytöstä.

keskiviikkona 03.04.2013

Täysin samaa mieltä. Ala-arvoisuuden multihuipentuma.

keskiviikkona 03.04.2013

Olen samaa mieltä kuin edellisen kommentin kirjoittaja! Uskomattoman törkeätä ja röyhkeätä "haastattelua" Makkoselta! Toimittaja on tullut tunnetulksi muutamien loistavien raporttiensa ansiosta ja nyt ikään kuin katsoo oikeudekseen käyttäytyä miten tahtoo. Hän taitaa luulla, että meistä katsojista oli hienoa seurata hänen tykitystään, mutta näin ei-vasemmistolaisenaKIN pisteet menivät 100-0 Arhinmäelle! Teki mieli kuunnella ministerin selkeät vastaukset huippupitkiin ja valmiiksi johd atteleviin kysymyksiin, joihin Arhinmäki ehti vastaamaan 1-2 sanalla, kun Makkonen kävi päälle kuin mölyävä apina...

torstaina 04.04.2013

Täysin eri mieltä! Katri Makkonen pakotti Arhinmäen vastaamaan juuri niihin kysymyksiin, joihin hän ei halunnut vastata.
Toimittaja teki sitä työtä, jota ainakin minä heiltä odotan. Toimi vallan vahtikoirana. Hyvä Katri!

keskiviikkona 03.04.2013

Olipa naurettava ja nolo esiintyminen Katri Makkoselta A studion Arhinmäki haastattelussa. OIisi ollut kiva saada kuulla edes yksi lause Arhinmäen suusta loppuun asti sanottuna. Luuliko Makkonen vetävänsä jotakin vaaliväittelyä?
Laittakaapa tuo Makkonen johonkin vähemmän vaativaan tehtävään siellä.

keskiviikkona 03.04.2013

Onkohan toimittaja Katri Makkonen Kataisen juoksutyttöjä? Sen verran ahkerasti yritti estää Paavo Arhinmäkeä puhumasta asiaansa. Miksi kutsua vieras studioon jos ei anna hänen vastata kysymyksiin??

keskiviikkona 03.04.2013

Naisjuontaja oli epäasiallinen Arhinmäkea haastatellessa.

keskiviikkona 03.04.2013

Katri Makkonen - Haastattelun tarkoituksena ei ole toimia sinun yksinpuheluna, vaan esitellä HAASTATELTAVAN näkökulmia ! Sinä käytit runsaasti haastatteluaikaa täysin turhanpäiväiseen jäkättämiseen, joka sai katsojan tuntemaan myötähäpeää puolestasi. Perehdy vähän haastattelutekniikaan ja lopeta tuo jänkätys !

torstaina 04.04.2013

Mitä ihmettä te oikein puhutte?? Oletteko tosiaan sitä mieltä, että toimittajan tehtävä on
antaa poliitikkojen puhua omiaan ja mainostaa omaa erinomaisuuttaan? Olen itse vasemmisto-
liiton jäsen ja tavannut Arhinmäen, josta pidän. Silti puolustan täysin Katri Makkosen tapaa panna
haastateltavansa koville. Se juuri on toimittajan tärkeimpiä tehtäviä ja sitä meillä nähdään aivan
liian vähän! Kannustukset Katrille!

lauantaina 06.04.2013

Haastattelun idea lienee siinä, että kysymyksiin vastataan. Katri Makkonen ei antanut Arhimäen vastata.

keskiviikkona 03.04.2013

Katri Makksonen käyttäytyminen haastatellessa Arhinmäkeä oli täysin ala-arvoista.
Kysyy, eikä kuitenkaan anna aikaa vastata. Käytöskouluun ja heti.

maanantaina 08.04.2013

Katri Makkonen, Ylen oma Leena Hefner o.s. Herppeenluoma, tuon Putous-legendan tapa ilmaista itseään tuli mieleeni kun Paavo Arhinmäki ei saanut rauhassa kertoa kantojaan, toimittajan vaan jankatessa päälle jo alkuunsa..."ja..ja...ja..ja.."

keskiviikkona 03.04.2013

Toimittaja Makkonen valitettavasti pilasi hyvät lähtökohdat ja petti odotukset siitä, mitä tästä haastattelusta oli etukäteen odotettavissa. Makkosen teemana tuntui olevan yritys uittaa Arhinmäki johonkin pahantekijän ansaan tai saada tämä koukkuun jostakin ihmeen lausunnosta. Arvoisa toimittaja itse oli etukäteen päättänyt, että Arhinmäki on "syyllinen" ja yritti rakennella juonen sen mukaan. Aika tökeröä käytöstä kaikkineen ja kaukana TV1:n laatujournalismista, huom. ministeriä kohtaan. Samantyyppistä nokkavuutta on ollut havaittavissa aiemminkin, ehdotan kyseisen toimittajan hyllytystä.

keskiviikkona 03.04.2013

Katri Makkonen, katso kollegasi toimintaa oman osuutesi jälkeen. Sinä et arvostanut yhtään haastateltavaasi, kollegasi teki niin, Katso ja kuuntele se opiksi, riittävän moneen kertaan.

keskiviikkona 03.04.2013

Naistoimittajalta karkas mopo käsistä. Miksi kutsua haastateltavaa kun ei anna vastata vaan jäkättää omia näkemyksiänsä. Ei hyvä. Hyllylle.

keskiviikkona 03.04.2013

Onko YLEn naistoimittaja oikeasti noin yksinkertainen vai kuka noita haastattelun nuotteja kirjoittaa. Tunnen suurta myötähäpeää. Lisäksi miksi haastateltavia kohdellaan niin eriarvoisesti.

keskiviikkona 03.04.2013

Naistoimittajan olisi tullut selvittää Arhinmäen ajatuksia, eikä kuluttaa aikaa joutavuuksiin ja estää Arhinmäkeä puhumasta. - Naistoimittaja (nimi ei tiedossa) olisi syytä pistää toisiin tehtäviin.

terv. nimim. ei vasemmistolainen

keskiviikkona 03.04.2013

Katri vaikuttaisi olleen ohjeistettu häiriköimään kaikki ministeri Arhinmäen kannanotot ja pisteenä I.n päälle lööppilehden etusivun heiluttelu. Onko tämä nyky YLE.n tapa toimia? EK:n edustaja sai kommentoida kysymyksiä varsin rauhassa...?

keskiviikkona 03.04.2013

Toimittaja Katri Makkonen luulee, että hyvää journalismia on se kun huudetaan raivokkaasti toisen puheen päälle. Esitetään kysymys mutta kun toinen vastaa, ei anneta suunvuoroa. Hävetti katsoa tuota "katupoikajournalismia"! Ottakaa mallia vaikka Sakari Kilpelän haastattelusta.

keskiviikkona 03.04.2013

Arhinmäki yritti sönköttää koko ajan ihan diibadaabaa. Pakkohan sitä oli yrittää suitsia. Ei ole meillä enää totuttu siihen, että poliitikkojen jorinoita keskeytetään. Kello kävi, eikä Arhinmäeltä tullut mitään järkevää ulos suusta.

lauantaina 06.04.2013

Niinpä. Diipadaapaa saa rauhassa Ylessä solkata vain kokoomuslaiset.

keskiviikkona 03.04.2013

Harvoin näkee noin tarkoitushakuista toimittajaa joka haluaa nolata haastateltavansa kuten tämä Makkonen. Kaiken kukkuraksi vetää vielä jonkun roskalehden muka-sensaatiolööpin esiin. Mitä Arhinmäen olisi siihen muka pitänyt kommentoida? Tällaisia toimittajiako saa palkattua YLE verorahoilla? Eipä hyvin mene sielläkään.
Ketään ei kiinnosta tykääkö joku makkonen oikeisto- vai vasemmistopolitiikasta. Yrittäkää löytää toimittaja joka antaa kaikille vieraille mahdollisuuden puhua asiansa loppuun.

keskiviikkona 03.04.2013

A-studion haastateltavia ei kohdella tasavertaisesti.
Toiset pääsevät rauhallisen, hyvin valmistautuneen ja haastateltavaan positiivisesti suhtautuvan toimittajan haastateltaviksi ja saavat puhua ajatuksensa loppuun. Ilmapiiri pysyy miellyttävänä.
Toisia taas haastattelee hermostunut, ylimielinen, pilkallinen ja haastateltavaansa halveksien asennoituva toimittaja, joka ei vaivaudu kuuntelemaan vastapäätä istuvaa ja ajatuksistaan kertovaa ihmistä. Ilmapiiristä muodostuu vastenmielinen.

keskiviikkona 03.04.2013

Olen samaa mieltä edellä kommentoineiden kanssa. Katri Makkonen pitäisi panna uudelleen koulutukseen ja opettelemaan käytöstapoja sekä haastateltavien tasapuolista ja asiallista kohtelua. Mutta vuosi jäähypenkillä tekisi hänelle hyvää.

torstaina 04.04.2013

Kyllä kai on tarkoitus, että ihmiset saisivat lisää tietoa ajankohtaisista asioista kun näitä ohjelmia tehdään ja lähetetään.
Katri Makkosen huono ja agressiivinen käyttäytyminen alkoi suututtamaan minua jo syksyn vaalikeskusteluissa. Hän jankkaa omaa käsitystään, eikä anna haastateltavan vastata. Syksyn vaalikeskusteluissa hän suututti kaikki, puhuu päälle ja ohjelman jälkeen katsoja jää raivon valtaan.
Minä en ole kiinnostunut Katri Makkosen mielipiteistä.
Nykyään katsojat maksavat yleisradion menot veroina, siihen vedoten esitän, että Katri Makkonen vedetään pois ruudusta. Jan Anderson ja Sakari Kilpeläinen ovat erinomaisia toimittajia ja Susanna Päivärintakin on petrannut viime vuosina. Kiitokset heille hyvistä ohjelmista.
Jos Katri Makkonen vielä esiintyy vaihdan kanavaa.

torstaina 04.04.2013

Katsoin eilisen A-studion tänään, kun olin eilen illalla myöhään kuullut pöyristyneitä näkemyksiä "haastattelusta".
Arhinmäki käyttäytyi hienosti ja yritti sinnikkäästi vastata asiallisesti Makkosen hyökkääviin kysymyksiin, joiden päämääränä oli saada Arhinmäki myöntämään, että hänen ja Vasemmistoliiton pitää nyt erota hallituksesta. Makkosen ruumiinkieli ilmaisi halua hyökätä Arhinmäen päälle, kun tämä ei vastannut toimittajan odotuksiin.
Oli todella mielenkiintoista nähdä, kuinka toimittaja silmät palaen ja dramaattisin elein näytti Iltalehden lööppiä todisteena Kataisen ja Arhinmäen huonoista väleistä. Lopetettuaan "haastattelun" Makkonen meni tohkeissaan keskeyttämään toimittaja Sakari Kilpelän aloittaman juonnon ja jatkoi sitä itse! Todella ala-arvoista käyttäytymistä!

"Haastatteluun" voi suhtautua myös positiivisesti: suosittelen sen käyttämistä opetusmateriaalina toimittajakursseilla esimerkkinä siitä, minkälainen haastattelu ei saa olla!

perjantaina 05.04.2013

Olen myös sitä mieltä että Ylen ajankotaisohjelmien toimittajat ovat ylimielisiä ja kohtelevat haastateltavia eri tavalla. Kataista käsitellään aivan eri tavalla kuin Arhinmäkeä.Taitaa pitää paikkansa että uutistoimitus dikkaa Kokoomuksen puisto-osastoa.

lauantaina 06.04.2013

Olisin kyllä halunnut kuulla, mitä Arhinmäki vastaa kysymyksiin. Katri Makkonen piti kiivaasti siitä huolen, että vastaukset jäivät kuulematta. Koko juttu oli haastattelun irvikuva. Oli tainnut tulla Katri Makkoselle kokoomukselta ohjeet pitää keskustelu tanakasti sivuraiteella Arhimäki-haastattelussa. Ylestä on tullut surkimus, kun uutis- ja ajankohtaisohjelmat ovat valjastetut kokoomuksen Pravdaksi. Kyllä tympii, että verorahoista tämä kakka tuotetaan.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä