A-studio: Potkut omaishoitajille

Julkaistu tiistaina 12.02.2013 11 58

Jyväskyläläinen Maija Hämäläinen hoitaa puolisonsa kanssa monivammaista aikuista tytärtään. Omaishoidon tuki on ollut tärkeää, jotta hoito on voitu järjestää kotona.

TV1 keskiviikkona 13.2. klo 21.05 - 22.00

Yle Areenassa 30 päivää

Jyväskylä irtisanoo omaishoitajat. Päättäjät välttelevät vastuuta.

Jyväskylässä kaikki nykyiset omaishoidon tuen sopimukset irtisanotaan ja omaishoidettavien kunto arvioidaan uudelleen.

Vain osa nykyisistä noin 800:sta omaishoitajasta pääsee jatkossa omaishoidon tuen piiriin.

Omaishoidon tuen leikkauksen taustalla on kaupungin tiukka taloudellinen tilanne ja säästöt. Tuen leikkaaminen voi aiheuttaakin lisää kuluja, sillä osa omaishoidettavista saattaa hakeutua kalliiseen laitoshoitoon.

 

Kunnan harkinnassa

Tällä hetkellä omaishoidon tuki on harkinnanvarainen sosiaalipalvelu, jonka tasosta ja myöntämisestä kunnat voivat pitkälti päättää itse. Tämän vuoksi omaishoidon tuen taso sekä vaatimukset hoidon sitovuudesta voivat vaihdella huomattavasti eri kuntien välillä.

 

"Lautamiehet pois oikeussaleista"

Syyttäjät, asianajajat ja tuomarit haluavat lakkauttaa lautamiesjärjestelmän. A-studio kysyi 463:lta oikeudenkäynnin ammattilaiselta, mitä lautamiesjärjestelmälle tulisi tehdä. Vastaajista 65 prosenttia halusi luopua koko järjestelmästä. Järjestelmää halusi supistaa 11 prosenttia vastaajista.

A-studio kysyy lähetyksessään myös, mikä on totuus Suomen EU-maksuista? 

 

Muualla netissä:

Yle Uutiset: Omaishoitajien irtisanominen kuohuttaa Jyväskylässä

Yle Uutiset: Omaishoitajat kantelivat: "Jyväskylä ei noudata lakia"

Yle Uutiset: Omaishoidon yhtenäistämistä pohditaan

 

Suosittele58 Suosittelee

Kommentit

tiistaina 12.02.2013

Tällaista ei saisi tapahtua. On aivan luokatonta, että ihmisiä nöyryytetään tällä tavalla. Herätkää päättäjät. Lopettakaa ne kauniit puheet, ja ryhtykää töihin.

keskiviikkona 13.02.2013

Se on helppoa silloin tehdä tälläisiä päätöksiä, kun ei tarvitse itse olla omaishoitaja. Meistä kukaan ei koskaan tiedä, milloin meistä tulee omaishoitajia. Vanhemman, lapsen, puolison, sisaruksen... Koskaan ei tiedä mitä maailmassa tapahtuu.

keskiviikkona 13.02.2013

Hyvä A-studio! Hyvä, kun otitte tämän räikeän toiminnan käsittelyynne.

Taitaa Jyväskylä ja jotkut muutkin kunnat budjetoida tarkoituksella varat liian pieneksi. haluavat Kelan maksajaksi? Taktiikkaa?

Säästöä? HAH... hölmöläisen hommaa! N-O-L-O-A lähinnä. Tsemppiä alueen omaishoitajille! Jaksamista, kai tähän joskus joku järki saadaan mukaan...

keskiviikkona 13.02.2013

Suomen päättäjät kuvottavat. He perustavat eläinsuojeluvaltuutetun, mutta vanhat ihmiset ja vammaiset jätetään röyhkeästi hoitamatta. Omaiset uhraavat oman terveytensä hoitaessaan perheen jäseniä. Nyt nirhataan vielä viimeiset tuetkin. Onko tämä painajaisunta? Ruman sanan paikka.

keskiviikkona 13.02.2013

Minä olen yksi näistä irtisanotuista.
Kyllä päättäjät tietävät ja laskelmoivat, jotta ne rakkaat hoidetaan kuitenkin, maksettiin siitä tai ei.

keskiviikkona 13.02.2013

Irtisanottu osuu asian ytimeen. Päättäjät kylmästi luottavat siihen että kukaan ei tietenkään jätä omaistaan heitteille vaan hoitaa vaikka hampaat irvessä. Kylmää kyytiä.

keskiviikkona 13.02.2013

Seli seli Pekkarinen. Kyllä kansanedustajan ja pitkäaikaisen ministerin pitää tietää mitä kaupunginvaltuutettuna päätttää.

keskiviikkona 13.02.2013

omaishoidon tuki kelalle!!!!

keskiviikkona 13.02.2013

Kalliiksi tulee kaupungille kaikella tapaa tämä säästö. Ihan oli tyypillistä poliittista diipa-daapaa valtuutettujen puhe ohjelmassa. Puhutaan paljon, ollaan tärkeän näköisiä mutta pikeasti ei sanota mitään! Vai ei kukaan tiedä mitä on päätetty? Kaupunkilaisena olen aika huolestunut tällaisesta työn teosta! Muista työpaikoista saisi tuolla perusteella potkut jos ei tiedä mitä on työpäivän aikana tehnyt tai päättänyt muiden ihmisten elämästä!!

torstaina 14.02.2013

A-studion lähetys 13.2.2013 käsitteli mielestäni ilman syytä lautamiesjärjestelmää kriittiseen sävyyn.

Haastateltavana paistatteli entinen oikeusministeri Tuija Brax, silmät niin räpytellen, että se kertoo tämmöiselle maallikkotuomarillekin, että ei ole täysin puhtaat jauhot pussissa.

Braxin aikaan Suomen oikeusjärjestelmä joutuikin uskottavuusongelmiin.
Haluttiin säästää muutama hassu miljoona Suomen perinteikkäästä lautamiesjärjestelmästä, joka on korkeintaan prosentin kymmenyksiä oikeusministeriön budjetista. Samaan aikaan käydään sellaisia miljoonia maksavia oikeusistuntoja, jotka olisivat kuuluneet Ruandan kansanmurhia käsittelevälle tuomioistuimelle ICTR:lle, eikä Suomen oikeuslaitokselle.
Naurettavia säästöperusteluita, made by Tuija Brax!
Todellinen halu lieneekin siis ollut vain halu kasvattaa virkamiesvaltaa kansanvallan kustannuksella, sekä käsitellä semmoisia asioita, jotka entistä oikeusministeriä henkilökohtaisesti kiinnostivat.

Ohjelmassa oli tuomareille, asianajajille ja syyttäjille suunnattu kysely mitä lautamiesjärjestelmälle pitäisi tehdä.
Oikeasti tätä tulisi kysyä pelkästään tuomareilta, koska vain he tekevät töitä yhdessä lautamiesten kanssa. Ja periaatteessa asiaahan tulisi erityisesti kysyä tavallisilta kadun tallaajilta, koska heidän vuokseenhan lautamiesjärjestelmä on olemassa. Ei syyttäjiä, ei asianajajia, eikä tuomareita varten.
On se joillekin ihmeellisen kova paikka, kun ei virkamiehet yksin saa päättää kaikkea haluamaansa.

Asianajajat ja syyttäjäthän yrittävät perusteluillaan vakuuttaa tuomarit ja lautamiehet olevansa omassa asiassaan oikeassa. Jos on vähemmän vakuuteltavia, niin sitä helpompi työ heille.
Kyselyä suunnattaessa olisikin ollut otettava huomioon tämä eturistiriita.
Asianjajajliiton entinen puheenjohtaja kari lautjärveä haastateltaessa olisi myös tullut ottaa tämä asia huomioon.

Ohjelmassa oli tehty myös kysely siitä, mitä lautamiesjärjestelmälle pitäisi tehdä. Kyselyyn vastasi 463, eikä ohjelmassa jyvitetty mitenkään, kuinka mikäkin ammattiryhmä oli asiaan vastannut. Eikä edes sitäkään, montako kysymystä oli lähetetty.

Minun kokemukseni mukaan suurimmalla osalla tuomareita ei ole mitään lautamiesjärjestelmää vastaan. Ja miksi olisikaan, koska yhdessähän siinä tuomarit ja lautamiehet samaa työtä tekevätkin, ja se määrätään laissa.

Mitä tulee lautamiesten puolueellisuusväittämiin, niin yksittäisten tapausten perusteella ei voida päättää kaikkien lautamiesten kannalta huonommin mitään asioita. Lautamiehen esteellisyydestä säädetään käräjäoikeuslaissa, ja vaatimus sen suhteen on sama kuin itse tuomarillakin.
Pitääkö lautamiehen olla jostain syystä vielä puolueettomampi, kuin itse tuomarin?

torstaina 14.02.2013

Miksi Pekkarinen otti esiin puoluepolitiikan. Eikö hän tiennyt että koko jutun alku on keskustalainen apulaiskaupunginjohtaja. Eihän demari Kiljunenkaan hävennyt yhtään kertoa, että puoluetoveri on ymmärtänyt asian väärin. Tosin Kepu ratsastaa tässä kaksilla kärryillä, samalla kun ajettiin leikkauksia, samalla toinen kertoi ettei niitä saa tehdä.Ilmeisesti se osoittaa vaan intressien erilaisuuden.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä