You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

A-studio: Ruanda-puolustuksen kytkökset

Julkaistu keskiviikkona 16.06.2010 0 109

Suomessa asuva ruandalaispastori Francois Bazaramba on tuomittu elinkautiseen vankeusrangaistukseen joukkotuhonnasta.

TV1 keskiviikkona 16.6. klo 21.05

Ruandalainen hutu-pastori tuomittiin Porvoon käräjäoikeudessa elinkautiseen vankeuteen osallisuudestaan maan kansanmurhissa.

Asian käsittely jatkuu hovissa. Pastoria puolustanut asianajaja katsoo, että puolustuksella on vaikeuksia saada uutta tukea Ruandasta, koska sinne on vaarallista palata.

Puolustusasianajajalla on yhteyksiä Ruandassa oleviin hutu-poliitikkoihin, joista osa kieltää jopa kansanmurhien tapahtuneen.

 

Miten elokuva pelastetaan?

Sodankylän elokuvajuhlat viettää 25-vuotista taivaltaan juhlaohjelmistolla, kirjoissa ja dokumenteissa. Siksi A-studiokin keskustelee elokuvasta.
Suomalaisen elokuvan tilanne ja tukipolitiikka saavat kovaa kyytiä "sodankyläläisiltä".

Studiossa teemoihin vastaa Elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn.

 

Digitekniikka tulee

Lähiaikoina noin 75 elokuvateatteria siirtyy digitekniikkaan. Tuhoaako digitekniikka elokuvan vai antaako se sille uuden mahdollisuuden?
Nuorten ääni -toimitus etsii saleja, joissa elokuvakulttuuria viljeltiin vielä pari vuosikymmentä sitten.

Nyt saleissa pelataan biljardia, bodataan, lauletaan Siionin virsiä tai pelataan kohta rahapelejä.

 

Lähetyksen juontaa Renny Jokelin.

 

A-tuubi

 

Suosittele109 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä