You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

A-studio: Talk – Rattijuopot kuriin

Julkaistu keskiviikkona 22.02.2012 48 102

A-studio: Talkia juontavat vuorotellen Susanne Päivärinta ja Jan Andersson.

TV1 torstaina 23.2. klo 21.05 - 22.00

YLE Areenassa 30 päivää

Pikkutyttö kuoli rattijuopon törmättyä häneen suojatiellä Helsingin Viikissä tammikuussa. Kuolema nosti suomalaisissa raivonpuuskan.

Rattijuopot aiheuttavat vuosittain tuhansien ihmisten loukkaantumisen ja keskimäärin 60 ihmisen kuoleman. Lähes jokainen humalassa kuolinonnettomuuden ajaneista ylitti törkeän rattijuopumuksen rajan.

 Nyt kansanedustajat pohtivat jälleen promillerajan alentamista nykyisestä 0,5 promillesta 0,2 promilleen.

 

Ministeri laskisi promillerajaa

Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas.) haluaa laskea promillerajan. "Rattijuopumusten vähentämisessä yksittäisistä toimenpiteistä tärkeimpänä pidän promillerajan laskua", sanoo ministeri. Hänen mielestä liikenne ja alkoholi eivät sovi yhteen.

Oikeusministeriön ylijohtaja Jarmo Littunen sanoo, että ministeri Kyllönen on hakoteillä. Jos lähdetään toteuttamaan jotain uutta, pitää olla näyttöä siitä, että se toimii. "Promillerajan laskemisesta ei ole tällaista näyttöä", painottaa Littunen.

 

Uhrille elinikäinen tuomio

Rattijuopon uhrin äiti Merja Kallio haluaa rattijuopoille kovempia rangaistuksia. Hän vaatii promilleihin tiukkaa nollatoleranssia ja alkolukkoja autoihin. Kallion mielestä tekijä saa aina pienen tuomion, mutta uhri elinikäisen.

Entinen rattijuoppo Hannu Kärkkäinen sanoo, että promillerajan laskussa ei ole mitään järkeä. "En usko, että se tuo mitään helpotusta rattijuoppo-ongelmaan", painottaa Kärkkäinen. Kolme kertaa ratista kärynneen Kärkkäisen mielestä autoilijoiden asenteisiin pitää saada suuri muutos.

 

Muualla netissä:

A-studio: Vahvaa journalismia ruudussa ja verkossa

 

 

Suosittele102 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

torstaina 23.02.2012

Promillerajat alas, ja alkoholiongelmista kärsiville nykyistä huomattavasti enemmän hoitomahdollisuuksia. Nää autojen takavarikoinnit on aivan turhaa pipertämistä.

torstaina 23.02.2012

Liian kauan on tämän asian kanssa jahkailtu. Tässä tehokkaat keinot rattijuopumuksen estämiseen:

0,5-0,9 promillea > ajokortti viideksi vuodeksi pois

1,0 ja enemmän > lisäksi ajoneuvo menetetään valtiolle.

Näin valtio saa tuloja autojen myynneistä.
Ajoneuvon menetys on tehokkain pelote ja estäjä, koska raha on niin tärkeää.
Inhimillinen kärsimys vähenee, loukkaantuneita vähemmän ja myös hoitokuluja vähemmän.
Kuolintapauksia vähemmän.

torstaina 23.02.2012

Promillerajan lasku on sijaistoiminto kun on turhauduttu siihen, että todellisia ongelmia ei saada ratkottua. Sitten on saatu edes yli kahden promillen kännissä ajavat pois, voidaan ruveta miettimään promillerajan laskua. Liikenneministeri voisi ensin näyttää osaamisensa tässä. Muuten yritetään kerätä irtopisteitä helpomman ongelman ratkaisemisessa.

torstaina 23.02.2012

Annetaan promillerajan olla, mutta muutetaan lakia siten että alkoholi ei ole tuomioissa lieventävä tekijä vaan suurentava.samalla myös heti kortti kokonaan pois ekasta kerrasta ja auton lunastus tai vastaavan arvoinen sakko valtiolle maksettavaksi. samalla myös sakkojen muunto vankeudeksi/tuomioiksi palauttaminen auttaa varmasti asiaa.

torstaina 23.02.2012

Uskoisin myös, että nousuhumala 0.5 promille ja laskuhumala 0.5 on eri vaikutus. Ja yksilöllisiäkin eroja uskoisin. Myös ns. harjoittelun vaikutus ja ikä. ....Onko tämä huomioitu?

torstaina 23.02.2012

lasi viiniä aterialla ei vaaranna liikenneturvallisuutta. pidetään raja 0.5:ssä kuten se nytkin on. ei ole perusteita rajan laskulle. ei etäännytä enään kauemmaksi sivistyneestä euroopasta.

torstaina 23.02.2012

Jos ajat,et ota,jos otat et aja.Mielestäni autoilu ja alkoholi eivät sovi yhteen.Emmehän mene töihinkään 0,5 promillen humalassa.

torstaina 23.02.2012

Miten voi olla näin vähällä osaamisella ja tiedolla ihmisiä niin ministerinä kuin ohjelma osallistujina. Vain oikeusministeriön kaverilla on fkatat hallussa, kaikki muut toimivat mututuntumalla.
Kyseenalaistan myös tomittajan roolin, eikös toimittajan pitäisi toimittaa ohjelmaa eikö ottaa puolia?!

torstaina 23.02.2012

Jos ajan traktorilla rahtia maantiellä ja tankissa on polttoöljyä, on todennäköistä kiinnijäädessäni väärästä polttoaineesta, että mentän traktorini valtiolle.

Väärällä polttoaineella ei ole mitään merkitystä kansantaloudellisesti.

Miksi törkeästä rattijuopumuksesta ei voida ottaa ajoneuvoa valtiolle välittömästi käryn käydessä?

torstaina 23.02.2012

Miksi haastatellaan rattijuopon uhreja?

Eikö tässä tapauksessa pitäisi listata onnettomuuksia, joita on aiheuttanut henkilöt 0.2-0.5 promillen humalassa? Eikö niitä löydykään?

torstaina 23.02.2012

Keskustelu käy nyt väärillä urilla: ongelma on taparattijuopot, jotka eivät lievemmistä seuraumuksia mitään piittaa. Merkitystä ei ole sillä onko raja 0,0, 0,2 tai 0,5.
Rattijuopumuksesta pitäisi seurata auton menetys, ensin kuukaudeksi, toisella lopullisesti. Jos rattijuoppo lainaa toiselta auton - sama seuraumus. Lopulta ei rattijuoppo saa autoa itselleen. Autoa ei tunnetusti kortilla ajeta, joten kortin kuivattaminen ei auta ensinkään.

torstaina 23.02.2012

Kiinteät rangaistukset takaisin.

torstaina 23.02.2012

Alkolukko jokaiseen autoon pakolliseksi varusteeksi!

torstaina 23.02.2012

Kannatan nollarajaa, mutta paras vaikutus saadaan ottamalla tapajuopoilta auto pois. Tehkää tämä, niin isot vahingot vähenee.

torstaina 23.02.2012

Saisi tuo kainuulainen kommunisti painua takaisin sinne mistä on tullut. Rattijuoppoja pidän rikollisina ja kannatan tuomioiden koventamista. Jos juon ruoan kanssa lasillisen viiniä, en ole humalassa, eikä ajokykyni ole heikentynyt. Kyllösen mielestä olen rikollinen jolta on otettava kortti pois ja perittävä lisää maksuja valtion pohjattomaan kassaan. Kyllönen ei uskalla puuttua todelliseen ongelmaan eli törkeisiin rattijoupumuksiin vaan keskittyy näpertelyyn ja ihmisten kiusaamiseen.

torstaina 23.02.2012

Ministeri ei ymmärrä että nollaraja tai 0,2 ei poista laskemista, sillä edelleenkin voi laskea sitä kuinka kauan juomisesta on. Mielestäni ei ole mitään syytä alentaa rajaa 0,5:stä. Toimittajan puolueellisuus on hämmästyttävää.

torstaina 23.02.2012

Jos toimenpidettä ei ole tutkimusilla pystytty todistamaan tai aikaisemmat kokemukset eivät ole todistaneet jostain keinosta olevan hyötyä, niin ei ko. toimenpidettä ole perusteltua tehdä. Mielenkiintoista, että ministeri ei tätä ymmärrä.

torstaina 23.02.2012

Muistakaa ihmiset, että voitte aina kieltäytyä puhaltamasta poliisille. Sen jälkeen poliisin on vietävä sinut verille tai luotettava siihen, että olet selvä. Jos tämän toistaa kaikki autoilijat, niin eiköhän poliisin resurssit lopu ennemmin tai myöhemmin.
Myös alkolukot voi aina hakkeroida tai virittää siten, että viisari ei värähdä vaikka promileja olisi veressä. Tämä holhoaminen alkaa jo riittää. Rehellistä kansalaista tässä vaan kiusataan kun ne todelliset ongelma käyttäjät saavat olla kaikessa rauhassa. Heitä pitäisi auttaa. Pakottaa vaikka hoitoon tavalla tai toisella.

torstaina 23.02.2012

Oikeusministeriön kaveri on ainut järjissään oleva keskustelijoista. Kyllönen nyt ei muuta halua kuin kieltää yksityisautoilun koko maailmasta.

torstaina 23.02.2012

Onko kyse arvovallasta ,oikeusministeriön varpaille astumisesta vai onko kysymys polittinen

torstaina 23.02.2012

On tämä kummaa, toimittaja sanoo televisiossa että "nettikeskustelussa vaaditaan alkolukkoja" ei täällä kukaan mitään alkolukkoja vaadi?!

torstaina 23.02.2012

Pienillä paikkakunnilla on yleistä tulla ja lähteä ravintolaan ajaen autoa, kiinnijäämisen riski on niin pieni. Poliisipartion saapumisen paikkakunnalle tietää siitä että nuorisolla alkaa kännykät piippailla saapuvista textareista, sama tapahtuu partion poistuessa alueelta. Panimoteollisuudelle nollaraja olisi katastrofi, ei voisi ottaa niitä saunaoluita arki-iltoina. Lisäksi kauppojen halvat salkkuhinnat olisi kiellettävä koska moni ostaa sen salkun halvemman hinnan takia ja kuinka moni lopettaa juomisen kahteen tölkkiin saunan jälkeen kun on olutta enemmänkin saatavilla

torstaina 23.02.2012

Kovasti ihmettelenn oikeusministeriön mielipidettä pitää kiinni o,5 promillena rajasta vedoten resurssien vähäisyyteen ja valvonnan vaikeuteen. Olen itse saanut nähdä miten rattijuoppouteen suhtaudutaan: ei kovin vakavasti. Jos jää kiinni, toimitaan säännösten mukaisesti: puhallutetaan ja kenties viedään verikokeeseen. Vaan entä sen jälkeen: ei juuri mitään. Henkilö saa jatkaa ajamistaan.Ja hänhän ajaa vaikka, ajokorttikin olisi otettu kuivumaan! Kukaan ei valvo, ei siis oikeastaan piittaa seurauksista. Akoholisti ei kykene itse enää elämänsä hallintaan, alkoholin käyttö ohjaa yhtä vahvasti elämää kuin mikä tahansa riippuvuus. Miksi huumausaineista ja lääkeistä varoitetaan ja itse asiassa rangaistaan rankemminkuin alkoholista. >Verotus ja alkoholiteollisuusko tätä ohjeistusta ja normitusta, saatikka oikeusministeriön oikeuskäsitystä ohjaa?
Päihdeongelmasta on kyse. Nollatoleranssi asennepohjaksi.

torstaina 23.02.2012

Hoitoon ohjaaminen, alkolukko tai mikään muukaan ei auta juopon henkilön autoiluun. Auton saa aina toiselta juopolta lainaksi. Auto pois (ns. valtiolle) viimeistään kolmannesta rattijuopumuksesta, ja sama menettely riippumatta kenen autolla ajellaan. Kaikenlaiset lukot sun muut kikkailut on pelkkää pakoilua asian hoitamisesta.

torstaina 23.02.2012

Humalalaisten tappelussa yksi puukotetaan hengiltä. Taposta 8 vuotta. Humalainen ajaa puolustuskyvyttömän hengiltä: 4 vuotta ja hyvällä käytöksellä korkeintaan kaksi vuotta. Missä on kansalaisen oikeusturva. Uhreilla ei oikeusturvaa.

torstaina 23.02.2012

Miten on mahdollista, että samana päivänä kärähtää useamman kerran törkeästä rattijuopumuksesta?
Auto pois, eikä nippelöintiä nollarajasta. Alkolukon kiertää kuka tahansa tapajuoppo, naurettava juttu. Antakaa mieluummin korvauksina rattijuoppojen uhreille.

torstaina 23.02.2012

Helppo ratkaisu rattijuopoille:

Törkeä rattijuopumus: auto automaattisesti valtiolle
lievä rattijuopumus: esim. toinen tai kolmas käry 10 v. aikana ja auto valtiolle.

Asian tekee helpoksi se, että jos auto on jonkun muun, tällä on vain kaksi vaihtoehtoa eli joko ilmoittaa auton varastetuksi ja tai sitten menettää pelin valtiolle.

Näin estetään se suurin ongelmaryhmä eli toistuvat rattijuopumukset. Tosiasia on että tämä pieni ryhmä aiheuttaa suurimman osan ongelmista tässä rattijuopumusten joukossa. Esimerkiksi promillerajan tiputtaminen tekee vain lisää ns. turhia käryjä (jos sellaista onkaan). Tilastollisesti onnettomuuksien määrä kasvaa vasta n. 0.5 promillen jälkeen, mihin perustuen raja on sinne asetettu.

Alkolukko on Suomen autoverotuksessa suorastaan absurdi ajatus, ellei sitten sitä kompensoida esim. auton hankintahinnassa verovähennyksenä. Kuuluu samaan sarjaan kuin että jokainen uusi auto pitäisi varustaa satelliittipaikantimella - valtiontaloudellisesti turha ajatus.

Autot pois rattijuopoilta jolloin ei voi olla rattijuoppo.

- helpoin ratkaisu on usein paras -

torstaina 23.02.2012

Markkinoilla olevat alkolukot pystyy suhteellisen helposti kiertämään.
Jos tuntee laitteiden sähköiset kytkennät. Näitä olen itse asentanut muutamaan ulkomaille menevään autoon. Ja nämä oli kytketty siten, että ne pystyi ohittamaan.
Ainoastaan alkolukko joka on kytketty auton CAN-väylään voisi toimia.

torstaina 23.02.2012

0,2 promillea ei kaatanut Ruotsin panimoteollisuutta. Littusen tueksi
ennakkotapaus

torstaina 23.02.2012

MItä hyötyä siitä kortin pois ottamisesta on? Tietysti se pitää ottaa pois, mutta ei rattijuoppo sillä kortilla aja! Kun auto on pihalla ja avaimet taskussa, ajamaan mielivä rattijuoppo ei ajattele seurauksia, vaan ajaa juopuneena vaikka ilman korttia.

torstaina 23.02.2012

Tyypillistä puolustelua Oikeusministeriön ylijohtajalta,kun herrat haluaa juhlissaan ja tarjotuilla ruokailuilla juoda viiniä ja kaljaa. Taitaa olla ylijohtajalla itsellä päihteitten kanssa ongelmia,kun ulkonäkö kertoo paljo,itse entisenä alkoholistina jo vuosia raittiina olleena,osaan lukea ulkoisesta olemuksesta kenellä ongelmia alkoholin kanssa.Ainoa oikea raja 0,0 ja ongelmaiset todelliseen hoitoon,eikä kuntoutumaan juomaan,kuten Ridasjärven Päihdehoitolaitoksella tapahtuu,joka kuntien yhteinen hoitolaitos,siellä syötetään ja kuntoutetaan juomaan,siellä ei mitää tulostavotetta. Kunhan kunnat saa ongelmaiset juopot pois näkyvistä. Liikenne on laillistettu tappotapa,autolla saa tappaa,eikä saa kun sakkoa ja ehdollista.

torstaina 23.02.2012

Hei,

Olen seurannut ohjelmaanne tänään sivukorvalla.
Onko kommentteja lääkäreiltä, jotka ovat rattijuoppojen kanssa tekemisissä.
Miten lääkärit kommentoivat rattijuopon tilannetta?

t.
autoilija

torstaina 23.02.2012

YLINOPEUS 0 TOLERANSSIIN NIIN SITTEN MYÖS PROMILLET

torstaina 23.02.2012

Vain viestiksi tehdyt näennäiset ja tunteella tehdyt rajojen tarkistukset voivat johtaa välinpitämättömyyteen lainkuuliaisuuden suhteen. Ei tulisi näperrellä, kun on seikkoja, joilla voidaan vaikuttaa enemmän, jos niihin on aikaa ja resursseja puuttua.

Löydetään sata muuta asiaa, joita pitäisi yhtä lailla korjata ja usein kiireisemmin.
Asia herättää liikaakin tunteita, jolloin realismi katoaa.
Toki yksikin rattijuoppo on liikaa. Onneksi rattijuoppoudet on koko ajan vähentyneet 90-luvun puolesta välistä (poliisin tilastot). Edes alkoholiveron lasku ei niitä lisännyt, vaikka kaikenlaisia mukamas tilastoja kyllä silloinkin esitettiin. Erityisesti iltapäivälehdissä.

Ile

torstaina 23.02.2012

Jan Andersson, tietäjä ja yksinkertaistaja yli kaikkien muiden. Perussuomalaisiin vaan, kyllä kansa tietää.

torstaina 23.02.2012

Mietippä sitä jos sinulta viedään auto valtiolle, montako autoa pussisi kestää ostaa.
Ehottomasti O - raja ja auto valtiolle.

torstaina 23.02.2012

Täti prässää TV:ssä oikeusministeriötä, miksi se ei suostu säätämään lakia joka "antaisi viestin ettei autoilu ja alkoholi sovi yhteen". Miksi hän ei kysy että miksi toistuvasti humalassa ajamisesta ei joudu koppihoitoon? Mahtaako Merja Kyllönen edes tietää, että raja 0,5 perustuu tieteellisiin tutkimuksiin: on siis ihan oikeasti tutkittu mistä promillemäärästä lähtien ajokyky alkaa selvästi kärsiä, ja 0,5 on siitä varman puolella. Kun noin typerä ihminen on päässyt ministeriksi, menee usko koko demokratiaan.

torstaina 23.02.2012

Näin surkeaa juontajan esitystä asiaohjelmassa
en muista nähneeni aikoihin.
Toivoisin Jan Andersson, että katsoisit tämän
suorituksesi vaikkapa huomenna ja miettisit
sitä ammattitaitosi kehittämisen näkökulmasta.

Osanottoni ja myötähäpeäni myös liikenneministeriön virkamiehille
ministeristänne.

En muuten missään nimessä hyväksy rattijuoppoja.
Haluaisin, että asiasta käytäisiin asiallista, faktoihin
perustuvaa ja kiihkotonta keskustelua.

torstaina 23.02.2012

Merja Kyllönen on oikeassa- jostain on aloitettava. Moni alkaa ajattelemaan tilannetta, kun tietää että hyväksytyn raja onkin 0,2 eikä 0,5 promillea. Lisäksi muita kovempia keinoja käyttöön: enemmän suoria linnatuomioita, pitempiä ajokieltoja, ja mikä tärkeintä: esim. vaikka 1,0 promillen tai kahdesti alemman rajan ylittäneelle auton menettäminen valtiolle. Ehkä jotain muutakin lisäksi. Ihme on, jos ei härmäläisen luupäässä ala tuon seurauksena tapahtumaan!!

torstaina 23.02.2012

No oli Tarja Kallion kommentit pilkkaa maalla asuvia autoilevia ihmisiä kohtaan. Hänen mielestään on muka hyväksyttävää että maalla ajetaan kännissä, hohhoijaa!!!! Kaikkee sitä ylelläkin sallitaan, juontajan olisi ehdottomasti pitänyt keskeyttää tuollainen 'sormella osoittelu'. Ja loppukommenttinsa, että Paavo Väyrynen ei ole hoitanut rattijuopumusasiaa kuntoon 22 vuodessa oli kaiken huippu, yksinkö Väyrynen sen asian hoidosta päättää?

Taitaa niin toimittaja kuin Tarja Kallio molemmat olla demareita, kun heillä ei ole muuta poliittista linjaa kuin kestalaisten mollaaminen, sehän tuntuu olevan sen pienen jäljelläolevan demariporukan ainoa yhtäläinen linja...muuta sitten ei olekkaan. Vain tyhmät tekee näinkin vakavasta ongelmasta politiikkaa.

torstaina 23.02.2012

Ulkoministeriön edustaja saisi mennä eläkeelle miettimään. Jarmo Luttinen on tyypillinen virkamies, joka istuu tyytyväisenä paikallaan ryhtymättä toimenpiteisiin. Hyvä palkkahan tulee käteen, vaikka ei vaivaudu tekemään muuta kuin nostelemaan papereita. Edistystä ei tapahdu, jos ei muutokseen uskota. Toivotonta!

Kaikki keinot rattijuopouden etsämiseen on käytettävä.

torstaina 23.02.2012

Hyvä ohjelma. Ei mitään provosointia, vaan asiaa koko ajan. Eikä mitään pisteiden kalastelua itse ohjelman tekijöille niin kuin esim. 45 minuuttia ohjelmassa taikka monessa muussa itsekkäissä itsensä esille tuovissa ohjelmissa muilla kanavilla. Juontajalle täydet kympit tasa-arvoisuudesta ja puheenvuorojen jakamisesta. Samaa olet tehnyt kyllä kaikissa ohjelmissasi. Jatka samaan tyyliin niin saamme seurata hienoja keskusteluja jatkossakin. Vielä hieman rohkeutta kysymyksiin, niin valmista tulee ja panet kansalaiset vaikuttamaan.

torstaina 23.02.2012

Rattijuopoilta vain kortti pois ja rikoksentekoväline eli auto valtiolle.
Oikeusministeriö on itseasiassa oikeudettomuusministeriö. Luttinen vain puolusti rattijuoppoja. Ei muuta kuin tuommoinen ukko vaan eläkkeelle. Ei se saa mitään hyvää aikaiseksi

torstaina 23.02.2012

Herra varjele meitä näiltä viimeaikaisilta Pohjois-Suomalaisilta ministereiltä. Hävettää. Liikenneministerin yksi tärkeä tehtävä on turvata tieliikennettä. Sivistys- ja kasvatustoimesta huolehtii OPM. Tapajuopoilta auto pois tai renkaat edes lukkoon, etteivät saman tien pääse jatkamaan tuhojaan.

torstaina 23.02.2012

Linkki hyvään blogiin
http://deduco.wordpress.com/category/liikenne/

Tässä sieltä poimittu tieto.

Valtaosa ratsiatutkimuksissa esiin tulleista tapauksista (vaihdellen 66–85% välillä vuosina 1996–2008) oli alle 0,5 verenalkoholipromillen tapauksia, eli ns maistelleita. Erillisselvityksen (Salusjärvi 2004) mukaan maistelleille (veren alkoholipitoisuus alle 0,5 promillea) sattui 51 kuolemaan johtanutta onnettomuutta vuosina 1990-2002. Siis alle 5 vuodessa, joka vastaa noin prosenttia kaikista rattijuopumusonnettomuuksissa kuolleista. Arvoisa liikenneministeri, tämä ryhmä on juuri se ryhmä johon promillerajan laskeminen oletetusti vaikuttaisi. Mitään näyttöä ei ole, että emme menettäisi näitä viittä ihmishenkeä vuosittain promillerajaa laskemalla, koska näitä onnettomuuksia ei voida yhdistää alkoholin käyttöön. Ajaahan ihminen selvinkin päin kolareita.

perjantaina 24.02.2012

A-talk 23.2.2012 oli erinomainen esimerkki siitä miten tv-toimittaja Jan Andersson käytti ohjelmaa oman mielipiteensä propagoimiseen. Kaikki mahdolliset ja mahdottomat keinot keinot tuli käytettyä. Mukana oli "mutu-asiantuntija", joka halusi rankaista koko Suomen kansaa omistä kärsimyksistään,entinen rattijuoppo, joka ei oikein tiennyt mitä mieltä olisi ja kaiken huippuna ministeri, jonka perustelut eivät läpäisi minkäänlaista kriittistä tarkastelua. Lisäksi juontaja valjasti mukaan "kansan", jonka muodostivat nettikirjoittajat. Oikeusministeriön edustajaa yritettiin pistää mahdollisimman halvalla, vaikka hän edusti ainoana järkevästi perusteltua suhtautumista promillerajan alentamiseen. Muut unohtivat täysin, että kysymys on myös yksilönvapaudestä, joka on ihmisen tarkeimpiä oikeuksia.

perjantaina 24.02.2012

Olen pitänyt Jan Anderssonia tolkun miehenä, mutta eilen hän kyllä selkeästi unohti roolinsa juontajana. Oikein kävi sääliksi oikeusministeriön ylijohtajaa, josta Anderssonin ja Kyllösen (!!!) mielepiteillä tehtiin syntipukki rattijuoppousongelmiin. Vaikka hän yritti perustella syitä miksi 0,5 promillea on hyvä raja, hänet tyrmättiin tylysti. Kyllä kai rattijuoppouden ongelmat ovat ihan muualla kuin 0,2-0,5 aluella olevat ajajat. Kuten Luttinen yritti perustella vasta n. 0,8 promillen lukemissa tapahtuu selkeä heikkeneminen ajotaidossa. Tätä Kyllönen (ja Andersson) eivät millään suostuneet hyväksymään, vaan "vaativat päitä vadille". Ongelmathan ovat alkoholin suurkuluttajat, jotka ajelevat yli promillen humalassa. Kun siinä tilassa hyppää autoon, tietää olevansa ajokelvottomassa kunnossa. Vapaassa yhteiskunnassa on vaan niin, että ihmiset toimivat joskus holtittomasti ja kaikkea ei voida estää, vaikka "elämmekin insinöörien maassa". Sinänäsä kannatan kyllä rangaistusten kiristämistä, mutta auttavatko ne todella. Kuten yllä on kirjoitettu kortin poisottaminenkaan ei paljon auta. Ainoa joka oikeasti, väliaikaisesti, auttaisi olisi linnatuomio, mutta löytyykö vankiloista tilaa?

perjantaina 24.02.2012

Kaksi sanaa Kyllösestä: kehäpäätelmä ja kaltevan pinnan argumentti.
"0.5 raja antaa viestin, että on ok ajella kännissä."
"0.5 raja mahdollistaa, että otetaan muutama sidua ja lasketaan sitten voiko ajaa"

No mitäpä se 0.2 tai 0.0 sitten muuttaisi? Samalla tavala sitä silloinkin lasketaan milloin voi ajaa.
Jos otan kello kahdeksan illalla saunaoluen, voin laskea, että esimerkiksi kymmeneltä voin ajaa, oli raja sitten 0.0 tai 0.2.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä