A-studio: Talk – Rikollinen seksi

Julkaistu keskiviikkona 07.11.2012 13 65

Suomeen suunnitellaan lakia, joka kieltäisi seksin ostamisen kokonaan. Kuva: YLE / Anna Sirén

TV1 torstaina 8.11. klo 21.05 - 22.00

Yle Areenassa 30 päivää

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson vaatii seksin oston täyskieltoa Ruotsin mallin mukaan. Länsinaapurissa laki on ollut voimassa jo yli 10 vuotta. Seksialan ammattilaiset ja osa kansanedustajista ovat tyrmänneet ministeri Henrikssonin lakiuudistussuunnitelmat.

Suomessa lakia muutettiin viimeksi kuusi vuotta sitten. Silloin lakiin kirjattiin, että seksin ostaminen on kiellettyä ainoastaan parituksen ja ihmiskaupan uhreilta sekä alle 18-vuotiailta. Lisäksi järjestyslaki kieltää seksikaupan julkisilla paikoilla.

 

”Tavallista palvelua”

A-studio: Talkin vieraaksi saapuva erotiikka-alan yrittäjä Maria pelkää, että uusi laki tekee kaikista hänen asiakkaistansa rikollisia.

”Suurin osa asiakkaistani on normaaleja ja lainkuuliaisia ihmisiä. Osa on vammautuneita, jotka eivät pysty normaaliin seksuaaliseen suoritukseen”, kertoo Maria. ”Tämä on tavallista palvelun tarjoamista”, sanoo Maria.

Oikeuministeri Anna-Maja Henriksson (r.) vaatii Suomeen seksin oston täyskieltoa. Henrikssonin mielestä nykyinen laki ruokkii ihmiskauppaa.

”Yleinen seksinostokielto antaisi myös alaikäisille nykyistä parempaa suojaa, kun hyväksikäyttäjät joutuisivat nykyistä paremmin rikosoikeudelliseen vastuuseen teoistaan”, sanoo ministeri.

 

”Poliisin työ selkeytyisi”

Kansanedustaja Anna Kontula (vas.) uskoo seksinostolain vaikeuttavan köyhimpien ja heikossa asemassa olevien prostituoitujen asemaa.

”Jos ostaminen kriminalisoidaan, parittamiseen ja ihmiskauppaan puuttuminen tulee entistä vaikeammaksi. Se lisää harmaalla alueella työskentelyä ja antaa sijan rikollisjärjestöille”, sanoo Kontula.

Apulaispoliisipäällikkö Lasse Aapio pitää lakiuudistusta hyvänä asiana. ”Laki helpottaisi ja selkeyttäisi poliisien arkityötä. Helsingissä poliisit kohtaavat päivittäin seksin katukauppaa”, sanoo Aapio.

 

Muualla netissä:

Yle Uutiset: Parituksen uhrilta seksiä ostavia on vaikea saada tuomiolle

 

Suosittele65 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

keskiviikkona 07.11.2012

Hyvä. Laki tulkoon.

torstaina 08.11.2012

Päinvastoin kuin oikeusministeri nimenomaisesti väittää nykyisestä lainsäädännöstä ei löydy niitä aineksia, jotka jotenkin merkityksellisesti ruokkisivat ihmiskauppaa. Sen sijaan viranomaistyön heikkous ja reagointikyvyttömyys on uhka uhriutuneille ihmisille. Poliisi käsittelee seksikauppaa tahollaan vain järjestysvaltakysymyksenä, jolloin toimintatavaksi on valikoitunut yksipuolisesti ihmisten yksityisyyttä loukkaavat katuratsiat. ETA:n ulkopuoliset kansalaiset alistetaan säännönmukaisesti käännytykselle eikä käännytettävien uhriutumista tutkita. Tästä tietenkin seuraa se, ettei ihmiskauppiaita saada kiinni kun edes tapahtuneita rikoksiakaan ei kirjata.

Oikeusministeri Henrikssonin pelonlietsonta ja helppohoitoreseptit eivät hoida mitään ongelmaa kuntoon. Sitävastoin ne nostavat kokonaan uuden kysymyksen ihmisten itsemääräämisoikeudesta ja viranomaisten menettelyjen lainmukaisuudesta. Alaikäiset saavat tarvitsemansa suojan jo nykyisen lainsäädännön kautta. Kompastuskivi on koko aika viranomaistyön surkea laatu.

Asiaan saa jo jotain otetta tutustumalla vähemmistövaltuutetun raportteihin ja Pro-tukipisteen dokumentteihin. Näitä lähteitä on syytä pitää myös luotettavimpina mitä suomen kielellä löytyy.

torstaina 08.11.2012

Siirtämällä prostituutio 100% rikollisten käsiin
varmistetaan paras tuotto poliisin suojeluksessa oleville liigoille.

torstaina 08.11.2012

ministeri Henriksson,
Pitäisikö autoilu kieltää, koska niitä ajetaan humalassa? Tämä on kasvava ongelma.

torstaina 08.11.2012

Pohjanmaalla jäi eräs rakennusyritys kiinni ihmiskaupasta. Pitäisikö rakennusyritykset lopettaa?

torstaina 08.11.2012

Ruotsissa seksirikollisuus on moninkertaistunut seksin oston krimilisoinnin myötä. Ostaja tekee rikoksen!

torstaina 08.11.2012

Miten parisuhteessa naisen asema paranee kun miehet hoidetaan muualla kuntoon ja vaimot hylätään. Naurettavaa naamiopeliä. Ja maailma paranee. Uhrit ovat aina uhreja. Käyttäjät ovat ongelma.

perjantaina 09.11.2012

Koska vaimot hylkäävät miehet aviovuoteessa siksi miehet hakevat seksiä muualta.

torstaina 08.11.2012

Toimittaja tuntuu koko ajan yrittävän kampittaa ministeriä ja kiistää hänen argumenttejaan. Ei selvästikään kannata lakia ja se kyllä näkyy. Vähän tympäsee katsoa, mitä järkeä tämmösessä keskustelussa on?

torstaina 08.11.2012

Odotan tässä että toimittaja edes jonkun kerran vähän kiistäisi ja haastaisi Kontulan ja maskileidin sanomisia. Ja odotan ja odotan...

torstaina 08.11.2012

Meidän arvoisa Oikeusministeri on niiiin pihalla!
Tai ehkä oikeasti olisi hyvä käydä siellä ja todeta tilanne elävästä elämästä...
Olisi hyvä olla vähän enemmän näyttöä puheiden tueksi kuin yksi juttu alaikäisen ihmiskaupasta ja kymmenen vuotta vanha esimerkki toisesta tapauksesta.
Toinen asia on sitten hallituksen nykylinja leikata jatkuvasti poliisin määrärahoja ja sitä kautta pakottaa vähentämään henkilöstöä...pitäisikö viranomaiselle varmistaa edes jonkin tasoinen mahdollisuus valvoa uusia lakeja?

torstaina 08.11.2012

Hyvä Oikeusministeri, vai pitäisikö kutsua Väärysministeriksi?! miten voit puhua asioista joista sinulla ei ole minkäänlaista kosketuspintaa? miksi olet valmis tekemään epäkristillisen päätöksen? oletko edes koskaan nähnnyt elämäsi aikana yhtäkään seksipalveluja tarjoavaa ihmistä? jos olet epäilen että sinä voisit koskaan ansaita sellaisen ihmisen luottamusta.mieti ihmisenä ja naisena ennen kun ajatteletkaan ehdottaa tälläistä lakiesitystä. Toisaalta onhan se tietty helppoa pyyhkäistä ongelmat maton alle ja olla tekopyhä, lukea naapurimaiden tilastoja ja hyväksyä eu-säädöksiä.

sunnuntaina 11.11.2012

Dendär Henriksson vet nog inte vad hon talar om. Vet hon ens vad sex är?
Ganska typiskt också att slicka rikssvenskarna i röven.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä