A-studio: Tuhopolttojen jäljillä

Julkaistu maanantaina 27.09.2010 0 63

Järvenpään tienoota on riivannut tuhopolttojen sarja.

TV1 maanantaina 27.9. klo 21.00

Järvenpäässä alkoi tuhopolttojen sarja viime heinäkuussa, torstain ja perjantain välisenä yönä roihusi taas kerran. Jos viimeisinkin palo paljastuu tuhopoltoksi, on se lyhyen ajan sisällä jo 15. Järvenpään alueella.

Tähän mennessä tuhopolttajat ovat sytyttäneet muun muassa hylättyjä rakennuksia ja jäteastioita. Pari viikkoa sitten roihusi Wärtsilänkadulla. Vahingoiltaan mittavin tuhotyö oli elokuun puolivälissä poltettu Järvenpään Casinon rakennus.

Rikostoimittaja Tiina Salumäki lähti poliisin matkaan katsomaan, millä keinoilla tuhopolttajat yritetään napata, ennen kuin he ehtivät sytyttää seuraavan palon kaupungissa.

Poliisin mukaan tuhopolttajia on enemmän kuin yksi. Mitä muuta tuhopolttajista tiedetään?

Lähetyksessä käsitellään myös poliittista peliä Ylen kulisseissa. Muita aiheita ovat Suomi ja terrorismijärjestö al-Shabaab. Plus Harakan kolumni!

Lähetyksen juontaa Annukka Roininen.

 

Ensilähetyksen jälkeen ohjelman voi katsella kuukauden ajan YLE Areenassa. Ohjelma uusitaan tiistaina 28.9. klo 15.55.

 

Suosittele63 Suosittelee
Asiasanat:

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä