A-talk: Sekaisin jätevedestä

Julkaistu keskiviikkona 22.09.2010 1 141

Osa syrjäseutujen asukkaista ei aio rakentaa uusia jätevesipuhdistamoja, vaikka asetus niin vaatii.

TV1 torstaina 23.9. klo 21.05

Maaseudun asukkaiden päät ovat menneet pyörälle jätevesistä.

Vakiasukkailla ja mökkiläisillä on ollut jo kuusi vuotta aikaa hoitaa likavesijärjestelmänsä kuntoon. Harva on ryhtynyt toimeen. Ihmiset eivät tiedä, mitä heiltä vaaditaan ja pitäisikö omalla tontilla tehdä jotain vai ei.

Tällä viikolla ympäristöministeri Paula Lehtomäki kertoi esittävänsä lievennyksiä asetukseen. Siirtymäaika pitenisi kahdella vuodella vuoteen 2016 saakka. Yli 68-vuotiaat vapautettaisiin ja sairaat sekä köyhät saisivat lykkäystä.

Ministerin lievennykset eivät vaienna vastustajia. Kalliilla investoinneilla saavutetaan heidän mielestään vähän.

 

"Marginaalisia päästöjä"

A-talkissa haja-asutusalueiden jätevesiasioista keskustelevat:

Paula Lehtomäki on keskustalainen ympäristöministeri. Lehtomäen mielestä vesiensuojelusta ei ole vara tinkiä. Vaatimukset fosforin, typen ja orgaanisten aineiden poistamisesta ovat kohdallaan. Taajamissa on jo panostettu jätevesien puhdistamiseen ja myös maalaisten on käsiteltävä likavetensä. Ministeri uskoo, että siirtymäajan pidentäminen parantaa ihmisten mahdollisuuksia tehdä tarvittavat investoinnit.

Jouko Taskinen johtaa Vapaa-ajan asujien yhdistystä. Insinööri Taskinen vaatii, että maaseutua koskeva jätevesiasetus kumotaan. Cityvihreiden virkamiesten laatima asetus perustuu vääriin tietoihin. Haja-asutusalueen jätevesien päästöt ovat marginaalisia verrattuna esimerkiksi maatalouden päästöihin. Moni maalla asuja hankkii turhaan kalliin puhdistamon, sillä juuri yksikään laitte ei toimi kunnolla.

Toni Huhta on pienpuhdistamoja valmistavan yrityksen toimitusjohtaja. Huhta kummastelee joka viikko jostain putkahtavaa väitettä siitä, etteivät laitteet muka puhdistaisi jätevesiä. Sen hän myöntää, että teknologiassa on toki kehittymisen varaa. Koko ikänsä jätevesialalla ollut mies pitää jätevesiasetusta hyvänä ja virheettömänä. Kaikki jätevedet pitää puhdistaa ja piste.

Pertti Hemmilä on Kokoomuksen kansanedustaja. Hemmilä on hermostunut puhdistamojen valmistajiin, jotka kiertelivät myymässä kalliita laitteitaan maaseudun vanhuksille. Hän laati lakialoitteen, jonka tarkoitus on kumota jätevesiasetus. Hemmilän mielestä edes sitä ei ole tutkittu, meneekö pientaloista ravinteita oikeasti luontoon.

 

Jätevesikapina leviää Internetissä

A-tuubi

 

Suosittele141 Suosittelee

Kommentit

torstaina 23.09.2010

Itsellä pitää olla kallis pienpuhdistamo, mutta naapuri voi ajaa kuutioittain sikalan lietettä viereiselle pellolle.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä