A-talk: Ulvilan murhamysteeri

Julkaistu torstaina 22.09.2011 0 132

Ulvilan murhamysteeriä on tutkittu viisi vuotta.

TV1 torstaina 22.9. klo 21.05 – 21.50

YLE Areenassa 30 päivää

Jukka Lahti surmattiin kotonaan Ulvilassa joulukuussa 2006. Tapausta on tutkittu jo viisi vuotta, mutta syyllinen ja tapahtumien kulku ei ole selvinnyt vieläkään.

Alussa poliisi epäili surmatyöstä perheen ulkopuolista tekijää. Kahden vuoden jälkeen poliisi keskittyi tutkimaan Lahden vaimon, Anneli Auerin, osuutta tapahtumiin.

Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi Anneli Auerin elinkautiseen murhasta neljä vuotta surmatyön jälkeen. Viime kesänä Vaasan hovioikeus tulkitse todistusaineistoa aivan toisin. Auer pääsi vankilasta vapauteen ja hovioikeus hylkäsi murhasyytteen.

Syyttäjät hakevat valituslupaa hovioikeuden päätökseen korkeimmasta oikeudesta. He perustelevat hakemustaan esimerkiksi uudella todistusaineistolla.

Uusin yllättävä käänne tapahtui viime perjantaina. Anneli Auer vangittiin todennäköisin syin epäiltynä muun muassa osallistumisesta törkeään raiskaukseen ja lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

A-talkissa Ulvilan murhamysteeristä keskustelevat valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen, entinen Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön johtaja ja nykyinen Kokoomuksen kansanedustaja Kari Tolvanen, Lapin yliopiston rikosoikeudenprofessori Terttu Utriainen sekä MTV3:n rikostoimituksen esimies Jarkko Sipilä.

 

 

Suosittele132 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä