A-talk: Veronmaksajan kukkarolla

Julkaistu torstaina 24.02.2011 1 95

Puolueet kiistelevät siitä, kerätäänkö lisää verotuloja kansalaisten vai yritysten kukkarosta.

TV1 torstaina 24.2. klo 21.05

Poliitikot uhkaavat kiristää verotusta. Eri puolueet käyvät eduskuntavaalien alla kiistaa siitä, keneltä rahaa kerätään lisää valtion kassaan.

Joutuvatko maksumiehiksi kaikki? Vai kiristyykö vain köyhän tai rikkaan vyö?

Kokoomus, Keskusta ja Vihreät aikovat korottaa arvonlisäveroa, jota kerätään kaikista tuotteista ja palveluista. Demareiden mielestä se olisi epäoikeudenmukaista pienituloisille. SDP keräisikin lisää rahaa valtiolle yritysten osingoista.

Valtion kirstu ammottaa tyhjyyttään siksi, että Suomea on pyöritetty viimeiset kaksi vuotta ennätysmäisen suuren velan turvin. Seuraavan hallituksen pitäisi maksaa velkaa pois.

 

"Omaisuudella tienaajat talkoisiin"

Petteri Orpo on Kokoomuksen kansanedustaja. Orpo lupaa, että ansiotulojen verotus kevenee yhä edelleen. Se kannustaa ihmisiä tekemään töitä. Tavaroista ja palveluista maksettavia veroja sen sijaan nostetaan.

Eero Heinäluoma on SDP:n kansanedustaja. Heinäluoman mielestä vain kaikkein pienituloisimpien veroja voi keventää. Muiden tuloveroihin ei kosketa. Myös tavaroista ja palveluista perittävä vero täytyy pitää entisellään. Sen sijaan omaisuudellaan tienaavat saavat antaa nykyistä suuremman osan euroistaan valtion kukkaroon.

Anni Sinnemäki on työministeri ja Vihreiden puheenjohtaja. Vihreät haluavat kerätä veroja entistä enemmän kulutuksesta. Tavaroista perittävää arvonlisäveroa pitää nostaa.

Mika Lintilä on Keskustan kansanedustaja. Keskustalaiset verottaisivat tavaroita ja palveluja nykyistä enemmän. Sen sijaan ansiotulojen verotukseen he eivät koskisi.

 

A-tuubi

 

Suosittele95 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

torstaina 24.02.2011

Helpointa olisi puuttua valtavaan verovähennysoikeusviidakkoon. Miksi ihmeessä esimerkikisi työpaikan lähellä asuvien pitää tukea kaukaa matkustavien työmatkoja?

Entä miksi upporikkaat ammattiliitot ja työnantajaliitot saavat edelleen vaurastua verovähennysoikeuden ansiosta?

Poliitikkojen pitäisi vihdoin oivaltaa, että jokainen verovähennysoikeus on rahoitettava jollakin verolla tai veroluonteisella maksulla.

Arvonlisäveron korottaminen olisi toiminut 1980-luvun yhteiskunnassa. Nyt se aiheuttaisi vain työttömyyttä ja vähittäiskaupan palveluiden hiipumista, koska kansa siirtyisi yhä enemmän ulkomaisten verkkokauppojen asiakkaiksi.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä