A-talk: VR jumissa

Julkaistu keskiviikkona 12.01.2011 3 137

Susanne Päivärinta ja Jan Andersson juontavat A-talkin lähetyksiä vuoroviikoin.

TV1 torstaina 13.1. klo 21.05

Junat myöhästelevät jo toista talvea ennätysmäisesti.

Viime viikolla liikenneministeri Anu Vehviläinen kovisteli VR:ltä selityksiä. Viime talvena VR syytti lunta, tänä talvena pakkasta.

Ovatko ongelmien syynä todellakin vain kovat talvikelit? Monien mielestä junaliikenteestä on otettu kaikki irti ja joustonvaraa ei ole missään. Kun yksi juna jäätyy, koko maan liikenne menee sekaisin.

VR:ää patistellut ministeri Vehviläinen kantaa ylimmän vastuun Suomen junaliikenteestä. Mitä hän aikoo tehdä, jotta junat kulkisivat ajallaan?

 

Syynä rahapula?

Anu Vehviläinen on liikenneministeri ja Keskustan kansanedustaja. Ministeri on myöntänyt, että kalustoa sekä järjestelmiä olisi syytä uusia ja rahaa tarvittaisiin muuhunkin. Investoinnit eivät kuitenkaan auta päiväkohtaisiin raideongelmiin. Vehviläinen on epäillyt, että VR ei ole oppinut viime talven vaikeuksista mitään.

Mikael Aro on VR:n toimitusjohtaja. Hän kertoo VR:n parantaneen toimintaansa monella tavalla sitten viime talven. Junat eivät esimerkiksi enää jää mahastaan kiinni Ilmalaan. Myös Aron mielestä junaliikenne kärsii rahan puutteesta. Ratoja ei pystytä pitämään tarpeeksi hyvässä kunnossa ja tulevaisuus näyttää vielä huonommalta.

Pentti Kala on VR:n veturinkuljettaja. Kala kertoo, että kuljettajien aikataulut on vedetty liian kireiksi toimintaa tehostettaessa. Heillä on esimerkiksi liian vähän aikaa hoitaa juna lähtövalmiiksi. Talvikelillä aikaa tarvitaan paljon ja koska turvallisuudesta ei voi tinkiä, juna lähtee myöhässä.

Markus Mustajärvi on Vasemmiston kansanedustaja. Mustajärven ihmettelee ministeri Vehviläisen äkkinäistä kyselyä VR:lle. Liikenneministeri vastaa siitä, opittiinko rautateillä viime talvesta jotain vai ei. Silkka raha auttaisi junia pysymään aikataulussa. Kun esimerkiksi uutta kalustoa ei ole hankittu, nykyinen kalusto ei riitä ja se näkyy myöhästymisinä.

 

Andersson ja Päivärinta palaavat A-talkiin

Suosikkijuontaja Jan Andersson palaa ruutuun oltuaan syksyn kouluttautumislomalla. Syksy vierähti television historiaa ja nykytekniikkaa opiskellessa. Andersson vetää vuoden ensimmäisen A-talkin 13.1. Hän juontaa myös kevään vaaliohjelmia.

Seuraavalla viikolla ruutuun palaa Susanne Päivärinta. Andersson ja Päivärinta vetävät A-talkia vuoroviikoin.

A-talk jatkaa kuumien puheenaiheiden kimpussa ja luo niitä myös itse.

 

YLE Uutiset: Uupunut VR:n väki vaatii harvennettuja aikatauluja

 

Suosittele137 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

torstaina 13.01.2011

Miten montaa käytännön työn prosessia ja menetelmää on VR muuttanut tälle talvelle? Syksyllä julkaistiin monikohtainen ohjelma, jonka mukaan liikenteen ja häiriötilanteista tiedottamisen piti parantua.
Kuinka "talviongelma ohjelman" mukaiset toimet ovat VR:n mielestä tehonneet?
Jos liikennettä supistetaan kuten VR:n työntekijätkin haluavat, miten sama matkustajamäärä kuljetetaan harvennetuilla vuoroilla - riittääkö runkojen lisääminen?
Milloin lähiliikenteen uusi kalusto on käytettävissä (lisää Flirttejä)? Mitä tapahtuu vanhenevalle kalustolle?
Tässä joitain kysymyksiä, jotka askarruttavat ja joihin illan ohjelmasta voisi odottaa kommentteja.

torstaina 13.01.2011

Minkä takia lähijunat odottavat Riihimäen asemalla kaukojunia. Tämä on myös yksi syy jatkuvasti myöhästeleviin lähijuniin?

lauantaina 22.01.2011

Asemien tiedotus ei kuulu vr:lle.,,,,,,,,,,, Onko pääkaupunkiseudulla niin paljon ihmisiä, et harvennettu
liikenne ei riitä. ketä tarvii esim. tikkurilasta 5min välein junia stadiin? Käpykyliä ja liikaa vaatii. Tietysti tökkii helsingissä, kun kaikki pohjoisesta asti tulevat änkee samaan aikaan. Ja toi uusi kalusto toimii heikommin kuin vanha. T. Usein matkustava.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä