MOT: Europorsaan rekkaralli

Julkaistu perjantaina 06.09.2013 0 25

Tanskasta viedään vuosittain ulkomaille jatkokasvatettavaksi yli 9 miljoonaa elävää porsasta.

TV1 maanantaina 9.9. klo 20.00 - 20.30, uusinnat tiistaina 10.9. klo 5.55 ja keskiviikkona 11.9. klo 14.30

Yle Areenassa 30 päivän ajan

Suurin osa Suomessa syötävästä sianlihasta on edelleen suomalaista, mutta tilanne saattaa murtua lähivuosina.

Euroopassa on meneillään massiivinen kuljetusralli, jossa miljoonia eläviä porsaita rahdataan vuosittain jättirekoissa ympäri Eurooppaa. Isänmaatonta porsasta kuljetetaan maasta toiseen korkeimman hinnan perässä.

 

Suomalaiset sikatilat häviävät hintakilpailussa

Suomalaisten sikatilojen määrä on jo pudonnut rajusti viimeisten kymmenen vuoden aikana. Tilojen koko on suurentunut, mutta silti ne ovat pieniä keskieurooppalaisiin verrattuna.

Euroopassa tehotuotanto laskee sianlihan hintaa ja suomalaisen tilallisen on yhä vaikeampaa pärjätä hintakilpailussa.

 

Porsaat ovat Tanskalle tärkeä vientituote

Elävät porsaat ovat tärkeä vientituote Tanskassa. Maasta viedään vuosittain Saksaan ja Puolaan lihotettavaksi ja teurastettavaksi lähes 10 miljoonaa porsasta, lähes kolmannes maan porsastuotannosta.

Hollannin vientimäärä on 6,5 miljoonaa porsasta.

Elävien porsaiden massiivinen tuonti on perinteisessä sianlihantuottajamaassa, Puolassa, aiheuttanut pulmia. Tilojen määrä on romahtamassa ja tuntipossujen alussa halvat hinnat ovat kohonneet. Näin niiden kasvattaminen ei ole enää yhtä kannattavaa.

 

Kotimainen tuotanto siirtyy muihin maihin

Suomalaiset elintarvikejätit Atria ja HKScan sanovat tarvitsevansa kotimaista sianlihatuotantoa, mutta ovat siirtäneet esimerkiksi pekonin tuotantonsa Puolaan ja Ruotsiin.

Atria on siirtämässä metvurstin valmistuksena Tanskaan.

"Suomeen tuodaan ruokaa noin 4,5 miljardilla eurolla ja me viemme noin reippaalla 1,5 miljardilla eurolla. Jos halutaan tätä tuonnin ja viennin kuilua kaventaa, niin täytyy toivoa, että sitä kotimaista tuotanto suositaan”, maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen sanoo.

Ohjelman toimittaa Tiina Lundell.

 

Muualla verkossa

MOT

 

Suosittele25 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä