MOT: Natura-anastus

Julkaistu torstaina 07.04.2011 4 135

Espoolaisen Järvisen perheen metsätila pakkolunastettiin valtiolle. Lunastustoimitus meneillään.

TV1 maanantaina 11.4. klo 20.00

YLE Areena

Espoolaisen perheen metsäalueet pakkolunastettiin laittomasti valtiolle.

MOT-raportti seuraa espoolaisen Järvisen perheen Natura-luonnonsuojeluverkostoa vastaan käymän kamppailun katkeran loppuhuipennuksen: perhe menettää valtiolle lähes 300 hehtaarin suuruisen metsätilansa.

MOT on 12 vuoden ajan seurannut eurooppalaisen luonnonsuojeluverkoston eli Naturan toimeenpanoa Suomessa.

Viidessä aikaisemmassa raportissa on osoitettu kuinka direktiivin väärälle tulkinnalle pohjautuva suomalainen Natura ajautui väärälle uralle. Byrokratia peitteli tehtyjä virheitä uusilla virheillä.

Natura-anastuksen kohteeksi joutuneet maanomistajat eivät koskaan saaneet tietää, millä perusteilla heidän maansa suojeltiin ja lopulta pakkolunastettiin.

 

Ympäristöhallinto pinteestä?

Onko KHO pelastanut umpikujaan ajautuneen ympäristöhallinnon pinteestä? Jäikö samalla jotain huomaamatta?

Ohjelmassa kiinnitetään huomiota myös KHO:n kaksijakoiseen rooliin tuomioistuimen ja hallintoviranomaisen yhdistelmänä.

KHO voi ohjata oikeudenkäyntiä tavoiteltuun päämäärään muuttamalla sen aineistoa ja lähtökohtia. Tuomioistuin voi valita puolensa.

Ohjelman toimittaa Martti Backman.

 

MOT-blogi

MOT

 

 

 

Suosittele135 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 08.04.2011

Asia hyvä, mutta pilattiin

Niin hyvä asia kuin luponnonsuojelu onkin, on sitä viimeisten parin vuosikymmenen ajan harrastettu kuin uskonnon pakkokäännytystä. Vastaanpanija on "mestettu ja poltettu roviolla".
Luonnonsuojelijoilla ja vihreillä on omituinen etuoikeus näissä asioissa toimia miten mielivaltaisesti tahansa.
Helsingin kannalta surkein viime vuosikymmenen esimerkki on Vuosaaren satama, jonka liepeille junailtiin Natura-alue Mustavuoreen ja Porvarinlahdelle täysin tekaistuin perustein pikavautia. Satamaan jarrutettiin kymmenen vuotat ja kymmenittäin oikeudenkäyntejä saatiin aikaan osin jopa valheellisin perustein ja lopullista vapauttavaa päätösträ EU:sta pimitettiin ympäristöministeriössä toista vuotta . tarkoituksellisesti.

maanantaina 11.04.2011

Elyn virkamiehet ovat eläkekynnyksellä. Se on heidän uransa loppuajan työsarka.
Silloin joskus 40luvulla oli eräs joka haki elintilaa.
Natura-alueen ympärille on ilmestynyt SYKE-alue joka yhtä tiukasta kuin natura jo nyt totaalikäyttökiellossa.

Vaasassa ylitarkastaja m.k. ilmoitti 1997 ettei viranomaisen tarvitse ilmoittaa maanomistajalle mitä viranomainen on suunnitellut tai jo toteuttanut. On kansalaisen omalla vastuulla arvata milloin mitäkin suunnitellaan. Valitusaika on se vakio 30 päivää. Tosin jos saat tietää päätöksestä esim. 2 vuotta myöhässä, sinulla ei ole mitään sanottavaa omiin asioihin.

maanantaina 11.04.2011

Ministeriön toiminta on suorastaan törkeää ja rikollista. Oikeuden toiminnasta ei voi paljon parempaa arvosanaa antaa. Näyttää todellakin olevan "korkeasti koulutettujen" ja "korruptoimattomien rehellisten" maa tämä Suomi. Miten tuollaiset virkamiehet pidetään valtion leivissä? Oikeusvaltio, ei todellakaan.

tiistaina 07.02.2012

Pekka Haavisto, jonka ministeriaikana tämä runnottiin läpi, ei ole ottanut tekemisistään mitään vastuuta. Tupajumien suojelu menee ihmisten kärsimysten edelle. Miksi ihmeessä jotkut vielä pitivät Haavistoa "sovittelevana"? Taustat tietäen ei siltä vaikuta, ei alkuunkaan.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä