MOT: Rasvainen kupla

Julkaistu torstaina 09.09.2010 21 177

Lääkäri ja tutkija Uffe Ravnskovin mukaan voin syyllisyydestä sepelvaltimotautiin ei ole tieteellistä näyttöä.

Voi ja läski ovat epäterveellisiä. Rasva tukkii valtimot, aiheuttaa sydänkohtauksia ja tappaa. Kevytlevitteet ja kasviöljyt sen sijaan ovat terveellisiä ja suojelevat sydäntä.

Näin meitä on valistettu vuosikymmenien ajan.

YLE TV1:n MOT kyseenalaistaa tämän laajan kannatuksen saaneen rasvaopin. Toimittaja Martti Backman on käynyt lävitse runsaan aineiston sekä vanhempaa että aivan tuoretta ravitsemustutkimusta. Tutkimuksista käy ilmi, että lujaa tieteellistä näyttöä kovan eläinrasvan ja sepelvaltimotaudin yhteydestä ei ole olemassa.

Sen sijaan monet tutkimukset viittaavat siihen, että monityydyttymättömien kasvirasvojen liian suureksi paisunut osuus ravinnostamme lisää sydänkuolemien riskiä.

Moni lääkäri yhdistää rasvaa karttavan hiilihydraattipitoisen ravintomme uusiin kansansairauksiin, liikalihavuuteen, diabetekseen, allergioihin ja suolistovaivoihin.

Ohjelmassa haastatellaan mm. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtajaa Pekka Puskaa, ruotsalaista rasvaopin kriitikkoa Uffe Ravnskovia ja Valion entistä tutkimusjohtajaa Kari Salmista.

Rasvateeman jatko-osassa 25. lokakuuta MOT tarkastelee kolesterolia ja sen lääkintää statiineilla.
Keskustelu jatkuu netissä: lue toimittajan blogikirjoitus 13.9. alkaen osoitteessa: http://blogit.yle.fi/mot
Ohjelman voi katsella ensilähetyksen jälkeen viikon ajan YLE Areenassa.

Suosittele177 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

lauantaina 11.09.2010

Todella kiinnostava juttu!

sunnuntaina 12.09.2010

Nämä ohjelmat minäkin katson!

sunnuntaina 12.09.2010

Niinpä niin
Mitkä muut väitteet ovat tuulesta temmattuja?
Itse olen ylipainoinen ja jojoillut painonpudotuksen kanssa!Kunnes nyt olen itse "tutkunut" oman kehoni reaktioita. Ja lopputulos on se että kehon paino ja sen hallinta on yhteydessä siihen vanhaan fraasiin kysynnän ja tarjonnan lakiin: syöt sen minkä kulutat. Itse lasken kaloriat ja maksimi on 1200kcal vuorokaudesssa. Sekä erittäin tärkea havainto että ei saa tulla näläkä, silloin on koko loppupäivän kalvava tunne ja syö mitä käsin kiinni saa! Tämä johtuu erittäin voimakkaasta sokerin heittelystä.
Eli, syö usein ja vähän kerralla, niin verensokeri pysyy omalla paikallaan ja helahduksia ei tule. Tällä konstin olen saanut touko- elokuun aikana painoni putoamaan 8kg ilman suuria ponnistuksia. Nälää en ole nähnyt!! (vettä tulee juoda 2,5 litraa vuorokaudessa).Jokainen tutkikoon omaa kehoa hilkentymällä ja hengitysharjoituksia käyttämällä! On syytä pysähtyä ja kuunnella itseänsä, niin sopu löytyy.

sunnuntaina 12.09.2010

Niin, jokaisen on syytä kuunnella kehoaan, se mikä toimii yhdellä, ei toimi toisella jne. Itse en pystyisi missään tapauksessa syömään koko päivää, on muutakin tekemistä. Ruokailuja minulla on päivässä 2-3, parhaimmillaan kaloreita tulee päivän aikana 3000. Kitukaloreilla sain tuhottua elimistöni ja vieläkin korjaillaan 10 vuoden takaisia vahinkoja. Paino on tippunut tasaisesti suuresta kalorimäärästä huolimatta, tai siis juurikin sen ansiosta. Rasvaa tulee päivässä parhaimmillaan 250g. Nyt on kasassa 26 tiputettua kiloa ja paino tippuu siihen mihin tippuu, eiköhän elimistöni tiedä sen optimipainonsa sitten kun sellaiseen päästään. Siihen asti syön mahdollisimman käsittelemätöntä ja lisäaineetonta ruokaa hyvillä mielin.

maanantaina 13.09.2010

Itse en paljoa perusta tutkimustuloksista, ne kun voivat olla ihan mitä kukin on tilannut. Ainoa mihin luotan on oma kehoni.
Olen vuosikausia kärsinyt suuresta verensokerin heittelemisestä. Päätin kokeilla vähentämällä hiilihydraatteja reippaasti, jätin perunat, pastat ja riisit, syön itseni kylläiseksi lihoilla ja salaateilla, eikä enää verensokeri heittelehdi vaikka syön vain kerran päivässä.
Nykyään on ihan erilainen, energinen olo, ja mikä parasta, painoni tippuu tippumistaan :)

Entinen Ulla Pulla

maanantaina 13.09.2010

Loppu on hyvin lähellä viranomaisten 50 vuotta kestäneelle täysin perusteettomalle valehtelemisille tyydetyn rasvan vaarallisuudesta ja kenkälankkien (margariinien) ha kevyttuotteiden hyödyllisyydestä.

Näin kävi Ruotsissa:

Ruotsin elintarvikelaitoksen asiantuntijat onnistuivat useassa yhteydessä (TV, radio, sanomalehdet) väittämään että on tuhansia tutkinuksia jotka tukevat heidän väitettään rasvan vaarallisuudesta.
Kovan painostuksen jälkeen Elintarvikelaitoksen asiantuntijat kokosivat 72 tutkimusta jotka osoittavat että näin on.

Ryhmä tutkijoita joilla ei ollut mitään sidontaa elintarvikelaitokseen tarkistivat esitetyt tutkimukset ja tulos on seuraavassa artikkelissa Lääkärilehdessä. Otsikko on ”Elintarvike laitoksen on syytä lopettaa ravintoneuvojen antaminen”

http://www.dagensmedicin.se/asikter/debatt/2009/04/08/livsmedelsverket-bor-omede/index.xml

Tutkijaryhmän johtopäätös:

Kansalaisisille on tiedotettava että varoitukset tyydytettyjen rasvojen vaarallisuudesta on vailla kaikkea uskottavuutta.
On aika että vastuunalaiset viranomaiset päättävät että Elintarvikelaitos välittömästi lopettaa ravintoneuvojen antamisen kansalaisille ja jättää vastuun niille joilla on tarvittava kliininen kokemus ja tarvittava, ajanmukainen koulutus.

maanantaina 13.09.2010

"Moni lääkäri yhdistää rasvaa karttavan hiilihydraattipitoisen ravintomme uusiin kansansairauksiin, liikalihavuuteen, diabetekseen, allergioihin ja suolistovaivoihin."

Mielenkiintoinen väite, ottaen huomioon että vuosisata sitten ihmiset eivät juuri muuta syöneetkään kuin hiilihydraatteja leivän ja perunan muodossa, eikä ollut juurikaan diabetestä yms...

Mutta odotetaan nyt se koko ohjelma...

maanantaina 13.09.2010

Entäs aikaa ennen maatalouden keksimistä, silloinhan ihmisen pääasiallista ravintoa olivat liha, marjat, sienet yms., tuskin tuolloin kaikki kuolivat diabetekseen?

Tai entäs eskimot, jotka edelleen nykyäänkin kuuluvat maailman terveimpiin kansoihin, eivätkä syö oikeastaan mitään muuta kuin lihaa?

maanantaina 13.09.2010

Turgonille."Mielenkiintoinen väite, ottaen huomioon että vuosisata sitten ihmiset eivät juuri muuta syöneetkään kuin hiilihydraatteja leivän ja perunan muodossa, eikä ollut juurikaan diabetestä yms"
Eivät niin, RUISleipää ja kuoriperunaa, ei valkoisista jauhoihta tehtyä"leipää" eikä"jalostettuja"perunatuotteita. Voita leivälle, kenellä oli ja syksyllä teurastettua sikaa syötiin, niin kauan kuin sitä riitti. Liika energia paloi heinäpelolla ja halkometsässä.

maanantaina 13.09.2010

Ihan vaan tiedoksi kaikille kansalaistaito/tieto-omaavan wannabe diabetestiedon haltijoille:ÄLKÄÄ sekottako 1.ja 2.tyypin diabetesta keskenään.
1.tyyppiin sairastuu jatkuvasti myös pikkuvauvoja/lapsia ja siihen ei kyllä ainakaan PÄÄsyynä ole kevyttuotteet tai edes hiilihydraatit.
2.tyypin diabetekseen aikojen varrella lisääntynyt jatkuva napostelu ja liika hiilihydraattien syönti on epäilemättä hyvin suuri syyllinen,ns.kevyttuotteilla ja margariineilla siihenkään tuskin sen sijaan on mitään tekoa,vaikken niitä itse suosikaan.

maanantaina 13.09.2010

Diebetes-1 syntyyn vaikuttaa tutkimusten mukaan se, että D-3 vitamiinisuositukset on laskettu sitten
60-luvun alun 112,5 μg tuonne 10 μg. Näyttää diabetes-1 käyrä nousevan samassa tahdissa, kun D-3
saanti on laskenut. Siis tämä alle 14 vuotiaille lapsille.

maanantaina 13.09.2010

Nytpä sai Puska pahasti turpiinsa. Ei kärsinyt edes kameraan katsoa puolustaessaan harhaoppeja.

maanantaina 13.09.2010

Odotellaan niin nähdään, kun kevyt tuotteiden syöjät kuolevat siihen pelättyyn sydäntautiin eikä voilla elävät.

maanantaina 13.09.2010

Puska on täysin lyöty ja yrittää viimeiseen asti valehdella. Pakkohan se on, ei ole kiva saada kaikkien hänen takiaan sairastuneiden ihmisen vihoja päälleen ja lisäksi vielä se tarkoittaapi sitä, että hänen asemansa on tuulesta temmattu. Puska on Suomen pahin kansanterveyden pilaaja.

maanantaina 13.09.2010

Hienoa, Puska ja THL pannaan ahtaalle vuosikymmenien kusetuksesta. Lisää tätä!

maanantaina 13.09.2010

Mielenkiintoinen ohjelma! Jo oli aikakin tuoda esille totuus tuostakin Pohjois-Karjala projektista josta ko. herra on kerännyt kannukset itselleen. Täyttä potaskaa paljonkohan on saanut margariiniteollisuudelta tukiaisia tutkimuksiinsa??? Panee miettimään mitkä muut syyt ovat motiivina moiselle härkäpäiselle potaskan puhumiselle kuin suuret rahat?!

maanantaina 13.09.2010

Meillä on kotona sellainen pikamittari (terkkarista lainassa) jolla voimme seurata sokeriarvoja. Mieheni oli vielä kevättalvella lääkityksessä korkeiden arvojen takia. VHH-dieetin aloittamisen jälkeen arvot normalisoituivat aika kohtuuajassa ja paino putosi n. 6kg. Minulla ei paino pudonnut ja arvot huitelivat usein aika korkeina, varsinkin aamuisin ns. paastosokeri (12h ilman ravintoa) Kuitenkin itsellänikin positiivisia muutoksia: hermostunut paksusuoli rauhoittui, samoin vatsalaukku eli ei närästä, pieretä eikä muutenkaan mahan toiminnassa mitään erikoista. Hyvä olo. Ehkäpä minullakin vielä arvot asettuvat kohtuuteen.

tiistaina 14.09.2010

Hienoa, kiitos tästä. Vielä lisävinkki toimittajille: penkokaahan ravitsemusneuvottelukunnan puuhat. Tämä on se taho, joka laatii ravitsemussuositukset. Sen edustajissa on enemmän teollisuuden edustajia kuin ravitsemusasiantuntijoita. Suositusten sisältöön tuntuvatkin vaikuttavan enemmän osakkeenomistajien tarpeet kuin kansalaisten terveys.

Ja enpä ihmettelisi, vaikka masentuneisuuden lisääntymisen yhdeksi syyksi osoittautuisi liiallinen rasvan välttely.

torstaina 16.09.2010

Mieheni paniikkihäiriökohtaukset loppuivat kun hän -7 vuoden nalkutuksen jälkeen- lopetti kevyt-limppareiden juonnin.

Itse uskon että kolesteroli on hyödyllinen ja että korkea kolesteroli kertoo tulehduksesta elimistössä. Tulehdus voi johtua ravinnosta, myyrä- tmv. kuumeesta tai immuniteetin häiriintymisestä.
Perustan tämän uskoni kokemuksiin ja aiheesta lukemiini tieteellisiin tutkimuksiin.

Ravinnolla ja masennuksella on todettu olevan yhteyttä. Liiallinen hiilihydraattien nauttiminen lisää masennusta, myös sen kautta että niiden ravintoarvo on pieni ellei olematon eli runsaasti hiilihydraatteja nauttiva ei useinkaan saa tarpeeksi vitamiineja.
Lisäksi: aivot ovat rasvaa. Jos ne eivät saa rasvaa, tapahtuu muutoksia solutasolla ja eri aineiden välittyminen häiriintyy sekin.

Useat kevyttuotteet ja elintarvikkeissa käytetyt lisäaineet sotkevat nekin mm. aivojen kylläisyyskeskuksen toimintaa. Pelkästään aspartaamille on listattu yli 90 haittavaikutusta joihin kuuluu mm. diabetes, ylipaino, masennus, tinnitus, takykardia, näön ja kuulon heikentyminen, hiuslaadun huononeminen jne jne

Länsimaissa on valtavasti ylipainoisia jotka kärsivät aliravitsemuksesta ja vitamiinien puutteesta.

Kiitoksia muuten toimittajille erinomaisesti toimitetusta MOT-Rasvainen kupla ohjelmasta.

maanantaina 06.12.2010

Hyvä Riikka Söyring,

kiitos hauskasta kommentista. Korjaan nyt kuitenkin muutaman monista asiavirheistä joita kommentissasi on. (Riikan kommentista muuten taas huomataan miten väärin asiat voi ymmärtää vain "lukemalla tieteellisiä tutkimuksia" kun ei niistä, niiden aiheista ja niiden tulkinnasta mitään ymmärrä.)

1. Miehesi paniikkihäiriöistä ja niiden loppumisesta en tiedä, mutta sen tiedän että kevytlimppari ei nyt kyllä mitenkään liity tähän kolesterolikeskusteluun. Hiilihydraattikeskusteluun ehkä kylläkin, sillä "tavallisessa" sokerilimsassa on hyvin paljon ns. tyhjiä eli nopeita hiilihydraatteja, jotka nostavat nopeasti mutta lyhytaikaisesti verensokeria.
Kuten lääkärit ja muut terveydenhuollon ammattilaiset suosittelevat, juuri näiden nopeiden (valkoisesta jauhosta, sokerista ym. saatavien) hiilihydraattien saantia tulisi vähentää huomattavasti. Kuitenkin suoliston toiminnan kannalta äärimmäisen tärkeitä kuituja sisältäviä hiilihydraatin lähteitä (esim. hedelmät, täysjyvätuotteet ym.) tulisi syödä kohtuullisesti. Ummetus kun ei kenestäkään ole kiva juttu.. Itse en siis suosittelisikaan kenellekään jokapäiväiseksi juomaksi normaalia tai edes kevytlimsaakaan, vesi tai maito ovat paljon parempia vaihtoehtoja.

2. Korkea kolesteroli ei kerro tulehduksesta elimistössä vaan liiasta kolesterolin saannista ravinnosta tai synnynnäisestä elimistön häiriötilasta jossa kolesterolia tuotetaan liikaa/poistetaan liian vähän. Joissakin sairauksissa elimistön nestetilavuus saattaa laskea huomattavasti esim. hikoilun (kuume tms.) aiheuttamana, jolloin monet veriarvot, myös kolesterolipitoisuus, näennäisesti nousee.
Siinä olet oikeassa että kolesteroli ei ole elimistölle vaarallista vaan hyvinkin tarpeellista - sopivan pieninä pitoisuuksina. Korkea kolesteroli ei kuitenkaan ole elimistölle terveellistä, vaan se johtaa todistetusti useiden vuosien aikana pikkuhiljaa verisuonten seinämien kasvavien rasvajuosteiden kehittymiseen. Näihin rasvajuosteisiin alkaa sitten elimistön omien puolustusmekanismien kautta kehittyä tulehdusta vastaava tila, jolloin niihin alkaa kertyä myös kalkkia ja kehittyy ateroomaplakki. Tämä plakki voi kasvaessaan ahtauttaa suonen lähes täysin tai pahemmassa tapauksessa revetä, jolloin vaarana on keuhkoihin, sydämeen tai jopa aivoihin verenkierron mukana kulkeutuva ja iskeemisen kohtauksen aiheuttava trombi. Näin siis saadaan aiheutetuksi esim. sydänkohtaus liikaa rasvaa mussuttamalla ja liian vähällä liikunnalla.

3. Seuraavaksi kommenttisi: "aivot ovat rasvaa. Jos ne eivät saa rasvaa, tapahtuu muutoksia solutasolla ja eri aineiden välittyminen häiriintyy sekin."
Ensinnäkin: Aivot EIVÄT ole rasvaa. Aivot koostuvat mm. hermosoluista ja tukisoluista. Toki aivot tarvitsevat energiaa kuten muukin elimistö, ja energiaa ne saavat muun muassa rasvasta. Se on totta, että liian vähäinen rasvan saanti ei ole hyvästä, sillä kaikkia elimistön soluja ympäröi solukalvo joka koostuu rasvahapoista, ja solukalvojenkin on uusiuduttava. Solukalvojen rakennusaineeksi soveltuu kuitenkin kaikista parhaiten pehmeä eli monityydyttymätön rasva, kova rasva (eli tyydyttynyt eli pääasiassa pelkkä eläinrasva) taas saa solukalvot jäykistymään ja niiden toiminnat (mm. aineiden kuljetus kalvon läpi ym.) vaikeutuvat.
Rasvaa tarvitaan aivojen normaaliin toimintaan siksikin, että monet aivojen välittäjäaineista rakentuvat rasvahapoista. Liikaa on kuitenkin aina liikaa ja liian vähän on liian vähän, eli kohtuus kaikessa. Eläinrasvojakin voi ja saa esim. lihan ohessa syödä kohtuudella. Saadaanhan lihasta myös elimistön tärkeintä rakennusainetta, proteiinia.

4. Väitteesi kevyttuotteiden vaikutuksista aivojen kylläisyyskeskukseen ovat osittain järkeviä, mutta ne eivät koske mm. rasvan osalta kevyempiä tuotteita vaan mm. kevyttuotteita joissa sokeri on korvattu makeutusaineilla. Ei siis edelleenkään sotketa hiilihydraatteja ja rasvaa keskenään.
Tuote jossa rasvan määrää ja laatua on muutettu suotuisammaksi ei ole sen vaarallisempi kuin vastaava rasvaisempi tuote, päinvastoin. Ongelma onkin siinä että ihmiset syövät liikaa eivätkä mielellään luovu herkuttelusta tai muuta tapojaan. Siksi rasvaa sisältävien tuotteiden keventäminen on vain järkevää - ihminen joka laittaa aina leivälleen viisi siivua juustoa onnistuu hieman vähentämään liiallista rasvansaantiaan
a) joko vähentämällä juuston määrää leivällä tai
b) jatkamalla samalla juustomäärällä ja vaihtamalla juuston kevyttuotteeseen.
Optimaalinen tilannehan olisi se, että ihmiset lopettaisivat ylensyönnin ja alkaisivat liikkua enemmän niin arki- ja hyötyliikunnan kuin muunkin mukavan liikkumisen kautta. Vaan mitenkäs saat nykyajan "ylellisyyksiin" tottuneet ihmiset muuttamaan elintapojaan vapaaehtoisesti.

Siinä olet kyllä aivan oikeassa että länsimaissa on nykyään paljon ylipainoisia jotka kärsivät aliravitsemuksesta (eivät siis liian vähästä energian saannista vaan liian vähäisestä ravintoaineiden saannista). Pullaa ja voita mussuttamalla kun mm. proteiinin ja vitamiinien saanti tahtoo jäädä aivan liian vähälle vaikka "maallista hyvää" - ts. rasvakudosta - kertyisi vyötärölle kuinka paljon tahansa.

torstaina 31.03.2011

hello tv1.yle.fi! http://knug.se/members/Viagra-Prix-En-Pharmacie-328/default.aspx viagra prix en pharmacie
http://community.webglobal.cz/members/Achat-Viagra-En-France-328.aspx achat viagra en france
http://nikehereiam.com/members/Viagra-Prix-Belgique-328.aspx viagra prix belgique
http://ucug.nl/members/Viagra-Prix-Canada-328/default.aspx viagra prix canada
http://www.mclips.it/members/Viagra-Pharmacie-Prix-328.aspx viagra pharmacie prix

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä