MOT: Valtio pilasi järveni

Julkaistu perjantaina 16.09.2011 2 180

Turveteollisuuden oikeus turmella ympäristöä saattaa pian olla historiaa.

TV1 maanantaina 19.9. klo 20.00 - 20.30

YLE Areenassa 7 päivää

MOT kertoo suomalaisesta ympäristökatastrofista ja tulevasta poliittisesta suunnanmuutoksesta.

Ranta-asukkaat ympäri Suomea käyvät kuumina. Heidän järviensä pohjiin kertyy humusta, jonka he uskovat tulevan valtiollisen Vapon turvetuotantoalueilta. Aiemmin kirkkaat järvet ovat muuttuneet – yhden mökkiläisen sanoin – ”turveteollisuuden jätealtaiksi”.

Kun mökkiasukkaat huomaavat järvensä olevan tuhoutumassa, he joutuvat umpikujaan. Ympäristölainsäädäntö on palvellut turvetuotantoa.

Ympäristölupa on käytännössä merkinnyt lupaa pilata järviä, sillä valvova viranomainen ei ole kyennyt puuttumaan Vapon toimintaan, vaikka ylilyöntejä on todettu.

 

Kenen vedet likaavat?

Mökkiasukkailta vaaditaan ympäristöteknologiaa muutamalle kuutiolle jätevettä. Sen sijaan Vapo juoksuttaa miljoonia kuutioita. Yhtiö toki tekee laajoja mittauksia, joiden perusteella se väittää, että pilaantuneet järvet ovat hyvässä kunnossa tai että yhtiö ei ainakaan ole syypää ongelmiin. Heidän turvesoiltaan ei lähde juuri mitään liikkeelle. Ainakaan firma ei ole suurin syntipukki.

Turvetuotanto on Keskustan valtakaudella ollut eräänlainen pyhä lehmä. Nyt uuteen hallitusohjelmaan on kirjattu että ”turpeen käyttöä vähennetään suunnitelmallisesti sen aiheuttamien päästöjen ja ympäristöhaittojen vuoksi…”

Kun ympäristöministeriksi on tullut Vihreiden Ville Niinistö Keskustan Paula Lehtomäen tilalle, turvetuotanto ei ole enää Valtion erityissuojeluksessa. Turveteollisuuden oikeus turmella ympäristöä saattaa pian olla historiaa.

 

MOTin blogi

 

 

Suosittele180 Suosittelee

Kommentit

maanantaina 19.09.2011

Hienoa, että tämä erittäin tärkeä asia nostetaan myös tällä foorumilla esiin! Onneksi vaikutusvaltaisilla mökkien omistajilla ja rantojen suurmaanomistajilla on oma intressi kyseessä. Näin luontokin voittaa, ehkä....

torstaina 06.10.2011

Vapo päästelee miljoonia tonneja jätettä suoraan järviimme. Tämän se tekee yöllä salaa. Olen ottanut kuvia ja filmiä vapon toiminnasta ja lähettänyt ne asioista vastaaville tahoille. Aivan järkyttävää. Vapo voi olla aivan varma, että minun järveni kuormittaminen loppuu lyhyeen. Laitan todistuaineistoni youtubeen taikka vaikka kansainvälisille ympäristöjärjestöille, mikäli ympäristökeskus ei saa Vapolle kuria ja äkkiä. Sillä välin kerään lisää sokeeraavaa aineistoa ja sotken sillä joka paikan - yöllä salaa nettiin.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä