MOT: Varoitus, asbestia ilmassa

Julkaistu torstaina 24.11.2011 6 186

Asbestia löytyy putkiremonteissa, lattiamateriaaleista ja ilmanvaihtokanavista.

TV1 maanantaina 28.11. klo 20.00 – 20.30

YLE Areenassa 7 päivää

Asbestin vaarat on tunnettu vuosikymmeniä. Vaikka asbestin käyttö rakennusmateriaalina lopetettiin jo 1988, emme vieläkään ole päässeet eroon tappavasta kuitumateriaalista.

Esimerkiksi vuonna 2009 kirjattiin kaikkiaan 820 asbestipölyn aiheuttamaa uutta sairastumista. Eniten sairastutaan rakennusalalla, kulkuneuvojen valmistuksessa, kaivostoiminnassa ja louhinnassa.

Asbestista aiheutunutta ammattitautia sairastaa Suomessa noin 10 000 henkilöä.

 

Putket, lattiat, ilmanvaihto

Asbestia löytyy lähes jokaisen putkiremontin yhteydessä. Sitä on myös esimerkiksi muovilattioissa ja ilmanvaihtokanavien eristeissä.

Työpaikoilla moni hengittää syöpää aiheuttavaa asbestia tietämättään. Turvassa eivät ole edes valkokaulustyöläiset.

Ohjelman on toimittanut Tero Koskinen.

 

MOTin blogi

 

Suosittele186 Suosittelee
Asiasanat:

Kommentit

maanantaina 28.11.2011

No huh huh!

maanantaina 28.11.2011

Mielenkiintoista, että ongelmia on myös tahoilla, joiden niitä pitäisi selvittää kuten Helsingin Rakennusvirasto. Kannaittasi ehkä myös selvittää, minkälainen sisäilmaongelma mahtaa olla Senaatti-kiinteistöjen omistamassa VTT:n entisessä päärakennuksessa (Vuorimiehentie 5, Otaniemi) sen taannoisen laajan korjauksen jälkeen. Pitääkö paikkansa, että ko. talo joudutaan taas tyhjentämään ihmisistä, jotta selviää, missä piilee sisäolosuhdeongelmien alkulähde?

maanantaina 28.11.2011

Hei !
Tiedän aika paljon noista Asbestin vaaroista, mutta sellainen asia kyllä hiukan ihmetyttää että olen vielä elossa nyt 65v. mies
Työskenetelin sähköasentajana uudisrakennustyömailla ympäri Suomea aina vuoteen 1979 saakka eri puolilla Suomea ja myös ulkomailla ja viimeisin työkohde vieraan palveluksessa oli Are Oy.llä Moskovan Seremetjevon lentokentän työmaa, (valmistui Moskovanm olympialaisiin v.1980) joka rakennettiin kaikilta osin tulen kestäväksi siten että isoimmat kantavat I-teräspalkit valettiin betonin sisään ja kaikki ohuemmat sivutuet ja metallirakenteet ruiskutettiin asbestimassalla ja koko työmaa alue ja kaikki ilmastointiputkien päälliset..kaapelihyllyt ja ennen kaikkea maassa lattioilla oli joka paikassa lähes viiden sentin kerros asbestipölyä...
Mielenkiintoista olisi tietää että olen vielä hengissä kun siitä on nyt kriittiset ajat kohta 32v. kulunut.
Onkohan lähtölaskenta jo käynnissä... ainakin hiukan kävellessä jo henkeä alkaa ahdistaa... pitäisi kai mennä röntgen kuvauksiin.

torstaina 05.07.2012

Asbestin itämisaika saattaa olla jopa 50 vuotta. Tuo sinun 5 sentin kerros kuulosti aika rankalta jutulta.

keskiviikkona 11.04.2012

Minkälainen ongelma mahtaa olla Hakaniemen Elannon vanhassa konttorissa, jossa toimi Helsingin opetusvirasto. Sen kellarissa toimii opetusviraston varasto ja tila on näyttäneet jo vuosia siltä, että remontti olisi vielä kesken. Pinnat käsittelemättä, puoliksi purettuja putkieristeitä, aukkoja välikatossa, ilmeisesti ryömintäaukkoja purkutöitä varten. Ihme jos ei noin keskeneräisissä tiloissa löydy asbestia pintanäytteistä. Kellarin pölylle altistuu tietämättään tiloissa työskentelevä valkokaulusväki, joka ei ole asbestista kuullutkaan.

perjantaina 08.02.2013

Vanhoissa kertalämmitteisissä "tornikiukaissa" käytettiin asbestia lämmöneristeenä tietämykseni mukaan.
j

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä