MOT: Yritystukien kanta-asiakkaat

Julkaistu torstaina 06.09.2012 0 69

Laajamittainen selvitys paljastaa, että valtio on upottanut vuosikausia rahallista tukea samoihin yrityksiin.

TV1 maanantaina 10.9. klo 20.00 - 20.30

Yle Areenassa 30 päivää

Valtion yritystuet valuvat vuodesta toiseen samoille kanta-asiakkaille. MOT-ohjelma julkaisee maanantaina televisiossa ja verkossa ainutlaatuisen laajan aineiston yritystukien saajista.

Kootut tiedot paljastavat, että valtion tukiluukulla asioi pieni vakio-asiakkaiden joukko, joka lisäksi kahmii suurimman osan jaossa olevasta rahasta. Aineisto tuo esiin myös joukon maakunnallisia kanta-asiakkaita.

Ohjelmassa ihmetellään myös, miksi yritystukien määrä koko ajan lisääntyy.

Aineisto sisältää tiedot tukien saajista pisimmillään 15 vuoden ajalta. Tärkeimpien yritystukien osalta mukana on vertailukelpoinen aikasarja 12 vuodelta. Aineistoon saatiiin valtaosa Työ- ja elinkeinoministeriön, Liikenneministeriön ja Maa- ja metsätalousministeriön jakamista suorista yritystuista.

MOT:n kokoama aineisto on ladattavissa sivuiltamme sähköisessä muodossa kokonaisuudessaan. Sitä voi muokata ja käsitellä edelleen.
 

Toimittaja Kirsi Skön

 

Suosittele69 Suosittelee
Asiasanat:

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä