Puolueet koolla: Keskustassa taistellaan vallasta

Julkaistu maanantaina 04.06.2012 0 125

Mari Kiviniemen puheenjohtajan pestiä tavoittelevat Tuomo Puumala ja Paavo Väyrynen. Puoluekokousraportit juontaa Timo Seppänen.

TV1 perjantaina 8.6. klo 20.00 - 20.30 ja lauantaina 9.6. klo 19.15 - 19.45

Yle Areenassa 30 päivää

Kesän kuumin poliittinen näytelmä esitetään Rovaniemellä 8. - 10 6. Suomen Keskustan puoluekokouksessa. Kokousta värittävät tiukat taistelut puolueen johtopaikoista.

Puheenjohtajavaalissa ovat vastakkain konkari ja untuvikot. Puolueen kunniapuheenjohtaja, Paavo Väyrynen on saanut haastajikseen kolme puolueen nousevaa tähteä; Tuomo Puumalan, Juha Sipilän ja Timo Kauniston. Ennakkotietojen valossa puheenjohtajavaalista on tulossa äärimmäisen tiukka.

Uutta toimikautta tavoitteleva puoluesihteeri Timo Laaninen on myös saanut haastajia.

 

Kova vääntö linjasta

Puolueen johtopaikoista käytävät taistelut eivät ole vain vaikutusvaltaisten puolueaktiivien taistelua kukkulan kuninkuudesta. Kyse on myös sitä, että Keskustassa on käynnissä kova vääntö puolueen linjasta.

Vastakkain ovat muun muassa vapaamieliset cityvihreät ja maaseudun vanhoilliset voimat. Kaikissa puolueen leireissä tunnustetaan kuitenkin se, että Keskustan on muutettava ja uudistettava linjaansa selkeästi, jos se mielii palata maan suurimmaksi puolueeksi.

 

Miesten komentoon

Puoluekokouksen jälkeen Keskustaa uudistetaan miesten komennossa. Puheenjohtajan ja puoluesihteerin paikoille ei ole ehdolla ainoatakaan naisehdokasta. Se, keiden taakse keskustanaiset asettuvat puoluekokouksen mittelöissä, saattaa kuitenkin ratkaista kisat puolueen johtopaikoista.

Keskusta on kriisissä ja puolueväki myöntää sen. Puolue ei ole vieläkään toipunut vaalirahakohun aiheuttamista vaurioista, siksi puolueen on kyettävä uusiutumaan. Se edellyttää puolueen julkisivun ja perustan remonttia.

Raportit juontaa Timo Seppänen.

 

Suosittele125 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä