Akuutti: Jääkö potilas soten jalkoihin?

Julkaistu torstaina 24.04.2014 0 4

Omalääkärin vastaanotolla Risto Laitila ja Mikko Penttilä ovat vapputunnelmissa.

TV1 keskiviikkona 30.4.2014 klo 20.00 - 20.30, uusinta torstaina 1.5. klo 8.05 ja sunnuntaina 4.5. klo 13.30

Yle Areenassa 30 päivää

Perusterveydenhuollon tärkein palanen ei ole lääkäri, vaan tavallinen ihminen, asiakas. Silti potilaan näkökulman huomioiminen on jäänyt vähälle, eikä sitä ole juuri edes tutkittu.

Terveystieteiden maisteri Hanna Tiirinki otti härkää sarvista, ja selvitti, mitä ihmiset terveyskeskuksen tarjoamilta palveluilta haluavat.

Väitöskirjaa työstävä Tiirinki uskoo, että asiakaslähtöisyyttä korostavan sote-uudistuksen valmisteluvaiheessa kannattaa kuunnella tarkoin, mitä tavallisella ihmisellä on sanottavana.

 

Ei vartti, vaan kuusikin tuntia

Kotona hoidetaan entistä hauraampia vanhuksia, joilla pienikin terveydentilan heikentyminen voi uhata kotona asumista.

Turun kaupunginsairaalan yhteydessä on jo vuoden toiminut uusi monisairaille ja heikkokuntoisille vanhuksille tarkoitettu geriatrinen poliklinikka. Tällä klinikalla potilaille annetaan aikaa jopa kuusi tuntia tavanomaisen 15 minuutin lääkäriajan sijaan.

Mallia toiminnalle on haettu Yhdysvalloista ja poliklinikan tavoitteena on, että vanhukset voisivat asua kotonaan mahdollisimman pitkään.

Potilaan tilan arviointiin osallistuvat lääkäri, sairaanhoitaja, farmaseutti, fysioterapeutti ja kotiutushoitaja. Tarvittaessa konsultoidaan vielä psykiatrista erikoissairaanhoitajaa tai sosiaalityöntekijää.

Akuutti pääsee tutustumaan poliklinikan toimintaan 92-vuotiaan Margit Mattssonin mukana.

 

Alzheimerin tauti ei pysäytä taikuria

Taikuri Jouko Alhon elämä muuttui kertaheitolla 56-vuotiaana. Alzheimerin taudin diagnoosi pisti miettimään sirkusmiehen elämän tarkoitusta.

Diagnoosi ei kuitenkaan pysäyttänyt Alhoa, sillä kymmenen vuotta diagnoosin jälkeen hän tekee yhä keikkaa taikurina. Temput ovat painuneet niin syvälle miehen muistiin, etteivät ne lähde sieltä pois taikomallakaan.

 

Koti kaikenkokoisille

Akuutti vierailee kevään viimeisessä lähetyksessä oululaisessa Harju-Könnön perheessä, joka valmistautuu vapun viettoon uudessa kodissaan.

Perheen lyhytkasvuinen Pasi-isä on suunnitellut taloon nerokkaita ratkaisuja, joiden avulla arki helpottuu.

Keittiössä on kaksi tiskiallasta, joista toinen on huomattavasti alempana. Kaapiston alta voi vetää esiin korokkeen, mikä helpottaa työskentelyä.

Pasi onkin halunnut tehdä talostaan mahdollisimman toimivan, sillä kodinulkopuolella lyhytkasvuiselle kaikki on liian korkealla.

 

Vappuna loppuu sauhuttelu!

Omalääkärin vastaanotolla Risto Laitila ja Mikko Penttilä ovat vapputunnelmissa.

Parivaljakko on antaa hyödylliset vinkit tupakoinnin lopettamiseen, sillä kysyjä on luvannut lopettaa sauhuttelun heti vapun jälkeen. Millaisilla neuvoilla tupakoinnin lopettaminen onnistuu parhaiten?

Ohjelman juontaa Anu-Maija Kärjä. Tuotanto: Yle Asia Oulu. Ohjelmaan on saatavilla suomenkielinen tekstitys.

 

Lue myös:

Akuutti

 

Suosittele4 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä