Akuutti: Kevät on käsille vaarallista aikaa

Julkaistu perjantaina 11.04.2014 0 4

Risto Laitila ja Mikko Penttilä opettavat, kuinka verenpaine mitataan oikein. Vaikuttaako kahvi mittaustuloksiin?

TV1 keskiviikkona 16.4.2014 klo 20.00 - 20.30, uusinta tiistaina 17.4. klo 9.30 ja sunnuntaina 20.4. klo 13.30

Yle Areenassa 30 päivää

Kevätauringon paiste aloittaa sairaaloissa valitettavien tapaturmien sesonkiajan. Sirkkelit ja klapikoneet työllistävät käsikirurgeja, joiden apuna monivaiheisissa korjausoperaatiossa on niin sanottu kielekekirurgia.

Paltamolaisen Heimo Leinosen käsi vaurioitui traktorin lumilingossa. Kolmesta sormesta lähti iho luita myöten pois, mutta luut ja jänteet säilyivät ehjänä.

Heimon mukana Akuutti pääsee leikkaukseen, jossa sormia korjataan käsivarresta otettua palaa apuna käyttäen.

 

Vaikuttaako rasva skitsofreniaan?

Psykoottisella potilaalla todellisuudentaju on vääristynyt. Aistiharhat ja harhaluulot saavat mielen järkkymään.

Skitsofrenia on pelätyin psykoosisairaus, sillä sitä on erittäin vaikea hoitaa. Skitsofrenian hoidossa keskitytään nyt aivokemian ja rasvojen tutkimiseen.

Sairauden biologisista tekijöistä on esitetty eri syitä. Erään arvion mukaan aivoissa hermosolujen solukalvorakenteen rasvat tavallaan ”härskiintyvät”.

Rasvat saattavat olla yllättävän ratkaisevassa roolissa skitsofrenian synnyssä. Lähes joka kolmas skitsofreniapotilas kärsii nimittäin metabolisesta oireyhtymästä, johon liittyvät vyötärölihavuus, sokeri- ja rasva-aineenvaihduntahäiriö sekä kohonnut verenpaine.

 

Minkälainen on hyvä kuolema?

Eutanasia on kreikan kieltä ja tarkoittaa alun perin hyvää kuolemaa. Nykyään eutanasialla tarkoitetaan armokuolemaa eli toisen ihmisen elämän päättämistä tämän omasta pyynnöstä.

Hoitotahdolla potilas voi ilmaista tahtonsa tulevasta hoidosta siltä varalta, ettei hän itse pysty osallistumaan hoitoratkaisuihin. Eutanasiaa pyytävällä potilaalla on yleensä kuolemaan johtava sairaus ja kovat kivut. Eutanasia on laillista muutamissa Euroopan maissa, mutta Suomessa se on edelleen kielletty.

Aiheesta toki puhutaan entistä enemmän. Käsitys siitä, millainen on hyvä kuolema, ei ole irrallinen siitä keskustelevien ihmisten kokemuksista.

Johanna Ervast miettii aihetta 3-vuotiaana kuolleen poikansa Einon kuoleman kautta ja Hilkka Olkinuora miehensä Hannun kuoleman kautta. Tutkija Leila Jylhänkangas on haastatellut eutanasiaa koskevaa väitöskirjaansa varten eri maailmankatsomuksia edustavia ihmisiä.

 

Mittaa verenpaine oikein!

Tiedätkö miten verenpaine pitäisi mitata oikeaoppisesti? Entä nostaako kahvi verenpainetta, jos sitä juo juuri ennen mittausta?

Omalääkärin vastaanotolla Risto Laitila ja Mikko Penttilä opettavat oikeat mittaustekniikat ja testaavat myös kahvin vaikutusta mittaustuloksiin.

Ohjelman juontaa Anu-Maija Kärjä. Tuotanto: Yle Asia Oulu. Ohjelmaan on saatavilla suomenkielinen tekstitys.

 

Muualla verkossa:

Akuutti

 

Suosittele4 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä