Akuutti: Nikaman poisto korjaa selkävamman

Julkaistu maanantaina 14.01.2013 0 73

Vaikea selkävamma voidaan hoitaa vaativan leikkauksen avulla.

TV1 keskiviikkona 16.1. klo 19.55 - 20.25

Yle Areenassa 30 päivää

Lapsen synnynnäinen selkärangan nikamaepämuodostuma voi kasvuiässä aiheuttaa pahimmillaan alaraajojen halvaantumisen.

Turussa lasten ja nuorten vaikeita selkäsairauksia korjataan uuden Yhdysvalloista rantautuneen leikkausmenetelmän avulla.

Epämuodostunut nikama poistetaan erittäin vaativassa leikkauksessa kokonaan ja selkärankaa lyhennetään.

16-vuotiaalla Jenna Karvosella sikiökehityksen aikana epämuodostunut nikama aiheutti terävän skolioosin sekä sivusuunnassa että taaksepäin. Uudenlainen selkäleikkaus korjasi liikunnallisen nuoren naisen selän.

 

Elämä kroonisen kivun kanssa

Särky ja unettomuus ovat kaikista pahimmat oireet, toteaa kroonisen kivun kanssa elävä Raimo Pitkänen.

Hän sairastaa syringomyeliaa eli selkäytimen ontelotautia. Kipua Pitkänen lievittää hermosärkylääkkeiden ja neurostimulaattorin avulla.

Lääkityksen lisäksi tärkeää on mielekäs tekeminen, mikä vie ajatukset pois kivusta. Pitkäselle tällainen harrastus on valokuvaus.

 

Viina ja tupakka myrkkyä hampaille

Älä ihmettele, jos hammaslääkärisi kyselee vastaanotolla alkoholin tai tupakan käytöstä. Runsas viinan käyttö näkyy nopeasti suussa.

Syljen eritys vähenee, limakalvolla tapahtuu muutoksia ja refluksitauti saattaa vaivata. Useat alkoholijuomat ovat myös happamia, mikä aiheuttaa hammaseroosiota.

Tupakointi puolestaan altistaa hampaiden kiinnityskudossairauksille, hengitys muuttuu pahanhajuiseksi ja hampaat värjäytyvät.

Yhdessä alkoholi ja tupakka moninkertaistavat suusyöpäriskin.

 

Pää alaspäin

Omalääkärin vastaanotolla on luvassa päänkääntäviä kysymyksiä.

Onko selän venyttäminen pää alaspäin roikkumalla turvallinen hoitokeino selkävaivoihin?

Toimittaja Mikko Penttilä laittaa nilkkakoukut jalkaansa ja kokeilee, miltä roikkuminen tuntuu. Roikkumiskoetta valvoo omalääkäri Risto Laitila.

Akuutin juontaa Anu-Maija Kärjä.

 

Muualla netissä:

Akuutti

 

Suosittele73 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä