Akuutti: Ovatko pienhiukkaset vaarallisia?

Julkaistu torstaina 06.03.2014 0 4

Omalääkäri Risto Laitila laittaa Mikko Penttilän näkötestiin. Saako mies pitää ajokorttinsa?

TV1 keskiviikkona 12.3.2013 klo 20.00 - 20.30, uusinta torstaina 13.3. klo 9.30 ja sunnuntaina 16.3. klo 13.30

Yle Areenassa 30 päivää

Takkatuli roihuaa ja häivähdys savun tuoksua leviää sisätiloihin. Tunnelmallista, mutta kenties myös vaarallista?

Ihmiset vähättelevät puunpolton terveyshaittoja, vaikka pienen pienet hiukkaset tunkeutuvat savua hengittäessä keuhkorakkulatasolle ja pääsevät sitä kautta myös verenkiertoon.

Tällä hetkellä tiedetään, että hiukkaset aiheuttavat hengitysteissä erilaisia tulehdusreaktioita. Pitkäaikainen altistuminen voi aiheuttaa sydän- ja verenkiertovaikutuksia sekä edesauttaa keuhkoahtaumataudin ja astman kehittymistä.

Onneksi pienhiukkasten määrää voi merkittävästi vähentää sytyttämällä puut oikeaoppisesti päältä päin.

 

Mureneeko terveydenhuollon tasa-arvo

Terveydenhuoltomme on murroksessa. Useat suomalaisperheet hoidattavat terveyttään jo pelkästään yksityisellä sektorilla. Vanhemmat hyödyntävät työterveyshuoltoa ja lasten vakuutusten turvin on helppo varata aika yksityiseltä lääkäriasemalta. Julkisella puolella terveyspalveluita on myös ulkoistettu yksityisille palveluntuottajille.

Kun yksityinen sektori tuottaa yhä enemmän terveydenhuoltoa väestölle, kapenee julkisen puolen tarjonta entisestään. Yksityisin varoin edistetään myös uuden valtakunnallisen lastensairaalan rakentamista Helsinkiin.

Tapa koota rahaa on Suomessa poikkeuksellinen. Onko terveydenhuoltomme muuttumassa entistä epätasa-arvoisemmaksi?

 

Abortti vaikuttaa henkisesti

Abortti on vienyt Anna Sakalalta kaksi lasta. Ensimmäinen abortti tehtiin kaavinnalla sairaalassa. Toisen Anna teki lääkkeellisen raskaudenkeskeytyksen keinoin itse kotonaan. Samana päivänä pidettiin Annan ylioppilasjuhlat. Ensimmäisestä keskeytyksestä oli kulunut aikaa vajaa vuosi.

Nyt kymmenen vuotta myöhemmin Anna on viiden lapsen äiti, mutta syyllisyys ja ikävä painavat mieltä. Aborttien yhteydessä henkiseen puoleen ei ole kiinnitetty huomiota. Kukaan ei ole puhunut abortin psyykkisistä vaikutuksista, ei abortin jälkeisestä masennuksesta, itsetuhoajatuksista tai toivottomuudesta. Anna käsittelee nyt noita asioita psykoterapiassa ja vertaistuen avulla.

 

Saako Mikko pitää ajokorttinsa?

Omalääkärin vastaanotolla selvitetään tällä kertaa, mitä laajennetussa ajokorttitarkastuksessa oikein tapahtuu. Lääkärintarkastus tehdään ensimmäisen kerran noin 70-vuotiaille ja syyniin joutuvat ainakin muisti ja näkökyky.

Arvioinnin tueksi voidaan käyttää myös kognitiivista suorituskykyä mittaavia testejä ja menetelmiä. Millaiseen testiin Risto Latila laittaa Mikko Penttilän? Vieläkö Mikko saa pitää ajokorttinsa?

Tuotanto Yle Asia, Oulu. Ohjelmaan on saatavilla suomenkielinen tekstitys.

Ohjelman juontaa Anu-Maija Kärjä.

 

Muualla verkossa:

Akuutti

 

Suosittele4 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä