Akuutti: Täsmälääkityksellä uutta toivoa syöpäpotilaille

Julkaistu perjantaina 16.08.2013 0 31

Syksyn ensimmäisessä Akuutissa nauretaan! Iloisissa tunnelmissa Merja Niemi (oik.) ja Marita Kaakinen.

TV1 keskiviikkona 28.8. klo 19.55 - 20.25

Yle Areenassa 30 päivää

Syksyn ensimmäisessä Akuutissa on luvassa tuhti paketti tietoa, tunnetta ja ennen kaikkea terveyttä. Oman tarinansa kertoo helsinkiläinen Arno Nyberg, joka on elänyt pahanlaatuisesta ohutsuolen kasvaimesta lähteneen syövän kanssa jo yli kymmenen vuotta. Syöpä on ehtinyt levitä jo haimaan, sydänpussiin, luustoon ja kaularankaan, eikä sitä voida enää leikata.

Syöpä on kuitenkin saatu kuriin uuden täsmäsädehoidon avulla. Menetelmässä radioaktiivinen aine kuljetetaan verenkierron mukana kasvainsoluun. Parhaassa tapauksessa kasvaimen leviäminen pystytään pysäyttämään ja taudin eteneminen hidastuu merkittävästi.

Yhdeksänvuotias Niko Hilden on sairastanut lastenreumaa lähes koko elämänsä ajan. Säännöllinen fysioterapia ja lääkitys pitävät vilkkaan pojan liikkeessä. Välillä on huonompiakin jaksoja, eikä pyörätuolikaan ole pojalle vieras apuväline. Biologiset lääkkeet ovat auttaneet lastenreuman hoidossa paljon, mutta niissäkin on ilmennyt yllättäviä sivuvaikutuksia.

Voiko näköä parantaa?

Omalääkärin vastaanotolla Risto Laitila ja Mikko Penttilä vastaavat tuttuun tapaan katsojien lähettämiin terveysaiheisiin kysymyksiin. Syksyn ensimmäisessä lähetyksessä parivaljakko on luvannut selvittää, voiko näkökykyä parantaa jotenkin. Mikko ottaa haasteen vastaan ja lupaa tehdä kaikkensa, jotta hänen näkökykynsä paranisi. Terveystieteen nimissä Mikko on valmis kokeilemaan jopa hieman erikoisia aurinkolaseja.

Opi nauramaan

Tutun sanonnan mukaan nauru pidentää ikää, joten iloisen hihityksen tai äänekkään räkätyksen täytyy olla melko terveellistä. Mutta voiko kenet tahansa saada nauramaan? Akuutin juontaja Anu-Maija Kärjä antaa haasteen naurukouluttajalle, jonka tehtävänä on saada ryhmä naisia nauramaan. Osansa naurutehtävästä saavat myös Akuutin katsojat.

 

Muualla netissä
Akuutti

 

Suosittele31 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä