Antiikkia, antiikkia

Julkaistu perjantaina 04.01.2013 0 55

Tuija Peltomaa (vas.), Johanna Lindfors ja Hans Tritzschler arvioivat suomalaisten aarteita.

TV1 sunnuntaisin 13.1. - 21.4. klo 18.15 - 18.45

Yle Areenassa 30 päivää

Antiikkia, antiikkia -sarja palaa ruutuun tuttujen asiantuntijoiden voimin. Tuija Peltomaa, Johanna Lindfors ja Hans Tritzschler arvioivat vanhoja esineitä ympäri Suomea.

Asiantuntijat vierailevat kevään aikana seitsemällä paikkakunnalla: Turussa, Raumalla, Varkaudessa, Mäntyharjulla, Raahessa, Pietarsaaressa sekä Tuusulassa.

15 jakson aikana kuullaan mielenkiintoisia tarinoita ja mukavia muistoja arvioitavista esineistä sekä tietenkin onko niillä tunnearvon lisäksi rahallista arvoa.

 

Raumalta aloitetaan

Asiantuntijat johdattavat katsojat arviointipaikkakuntien ja -paikkojen mielenkiintoiseen historiaan.

Tutkimusmatka alkaa Raumalta, missä asiantuntijat arvioivat antiikkia Villa Tallbossa. Nähtäville tulee muun muassa Ville Vallgrenin tekemä patsas. Villa Tallbon pitsihuvilassa hämmästellään mm. vuodelta 1815 peräisin olevaa jauhovakkaa. Huvilan historia tulee myös tutuksi.

Ohjelmaan on saatavilla suomenkielinen tekstitys. Jaksot uusitaan maanantaisin klo 15.55.

 

Muualla netissä:

Antiikkia, antiikkia

 

Suosittele55 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä