Itse asiassa kuultuna: Riitta Uosukainen ja M.A. Numminen

Julkaistu tiistaina 17.12.2013 0 9

Valtioneuvos Riitta Uosukainen kertoo ajatuksiaan suomalaisesta politiikasta.

TV1 keskiviikkona 25.12.2013 klo 20.45 - 21.45, uusinta lauantaina 28.12. klo 14.00

Yle Areenassa 30 päivää

Valtioneuvos Riitta Uosukainen oli ensimmäinen nainen eduskunnan puhemiehenä. Hän hoiti tätä tehtävää ennätykselliset 10 vuotta. Uosukainen luopui politiikasta vuonna 2003.

Mitä hän nyt ajattelee urastaan ja suomalaisesta politiikasta? Mitkä olivat uran kohokohdat, mitkä pahimmat pettymykset?

 

Lama-ajan opetusministeri

Imatralainen äidinkielenopettaja Riitta Uosukainen lähti politiikkaan 1970-luvulla, jolloin hänet valittiin Imatran kaupunginvaltuustoon.

Uosukainen nousi eduskuntaan vuonna 1983. Hän oli opetusministerinä Esko Ahon lama-ajan hallituksessa. Vuoden 2000 presidentinvaaleissa hän oli kokoomuksen ehdokkaana.

Hänet muistetaan myös kirjastaan Liehuva liekinvarsi, jonka vesisänkyosuuksista nousi pieni kohu.

 

Ensimmäinen nainen valtioneuvoksena

Riitta Uosukainen on ensimmäinen valtioneuvoksen arvonimen saanut nainen ja järjestyksessä kahdeksas arvonimen saaja Suomen itsenäisyyden aikana.

Harri Holkerin kuoltua vuonna 2011 Uosukainen on ainoa elossa oleva valtioneuvos.

Haastattelijana Juho-Pekka Rantala. Ohjelmaan on saatavilla suomenkielinen tekstitys.

 

 

Itse asiassa kuultuna: M.A. Numminen

M.A. Nummisella on edelleen monta rautaa tulessa.

TV1 keskiviikkona 1.1.2014 klo 20.55 - 21.55, uusinta lauantaina 4.1. klo 14.00

Yle Areenassa 30 päivää

Muusikko, säveltäjä, sanoittaja, laulaja, rumpali, kirjailija, tuottaja, radiotoimittaja, tv-kolumnisti, Åbo Akademin kunniatohtori – niin ja jänis.

Mitä monitaituri M.A. Numminen ajattelee urastaan? Onko hän vain ironinen klovni?

 

Hurjapää poikavuosina

Mauri Antero Numminen syntyi Somerolla maaliskuussa vuonna 1940 – päivää ennen talvisodan päättymistä. Hänen vanhempansa olivat Osuusliike Oraksen toimitusjohtaja Paavo Numminen ja äiti Aira.

Numminen luonnehtii itseään ns. hyvän kodin lapseksi. Melkoinen hurjapää ja joukonjohtaja hän oli jo lapsena. Kymmenvuotiaana hän kertoo kiinnostuneensa räjähdysaineista, joita poikien kanssa räjäyteltiin.

Jännitystä haettiin muun muassa ruumishuoneelta ja keskiaikaisen kirkon kellareista.

 

Sata keikkaa vuodessa

M.A. Nummisen julkinen ura alkoi Helsingissä, jonne nuori mies oli muuttanut opiskelemaan sosiologiaa, filosofiaa ja kielitiedettä.

Yhä 73-vuotiaana miehellä on yli sata keikkaa vuodessa. Ja ideat eivät siihen lopu. Tekeillä on nytkin lukuisia sävellystöitä ja kirjan kirjoittaminen.

Mistä tulee kaikki se positiivinen energia, jota Numminen ympärilleen jatkuvasti levittää?

Haastattelijana Juho-Pekka Rantala. Ohjelmaan on saatavilla suomenkielinen tekstitys.

 

Suosittele9 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä