Kiminkisen lomavinkki: Älä paapo vieraita!

Julkaistu perjantaina 16.07.2010 0 165

Lomalla kannattaa tehdä mieleisiä ja mielekkäitä asioita, neuvoo tohtori Kiminkinen.

Mökkivierailulle saapuvat sukulaiset ja tuttavat katkaisevat lomalaisen horroksen.

Onko kahvia, pullaa, piparia? Maito lopussa? Sauna kuumaksi?

Tohtori Tapani Kiminkisellä on tähänkin pätevä resepti.

”Vieraiden mahdotonta paapomista pitäisi välttää. Talo elää tavallaan ja vieras tulee ajallaan.”

”Kesälomaa kannattaa viettää ilman hirveää suunnittelua ja paineita. Jos kovin ohjelmoi, menee hommasta maku, eikä kuitenkaan kerkeä kaikkea.”

 

Ilman paineita

Kesälomansa kannattaa viettää ilman paineita ja kellontarkkaa suunnittelua.

”Itse koen, että loma muodostuu mielekkäästä ja mieleisestä tekemisestä. Levätäkin pitää, mutta kuitenkin vähintään lehtiö ja kynä kädessä”, Kiminkinen kertoo.

”Itselleni on mieluista vaikkapa etelässä altaan äärellä: päivänvarjo auki, aurinkolasit ja tiimarit päähän, lasi viiniä sekä kynä ja lehtiö. Puoliso ahmii vierellä kirjaa ja muu perhe ui ja touhuaa ympärillä – siitä ei loma enää parane.”

Niin, ja Kiminkisillä lämpiää savusauna aina kun on mahdollista.

 

Töitä vai lörsäilyä?

Kiire ja stressi eivät tohtori Kiminkisen mielestä ole sinänsä pahoja asioita. Jokainen palautuu tavallaan – nukkumalla, liikkumalla tai lörsäilemällä.

”Kaikki on yksilöllistä. Toiset kykenevät enempään kuin toiset. En näe vaaraa siinä, mikäli tekee reilusti sellaista, mistä antaumuksella ja hyvillä mielin nauttii ja ottaa kuitenkin kohtuudella muut huomioon.”

"Jos tulee suurempi murhe siitä, että yrittää väkisin pitää lomaa kuin siitä, että tekee samalla töitä, niin siitä vaan. Yleensä sellaisesta, mistä nauttii, ei stressaannu."

Eri asia on Kiminkisen mielestä se, miten saada riskirajoilla hampaat irvessä huhkivat ihmiset opetetuksi huilaamaan.

”Rahaorientotunut elämäntyyli tuntuu kovin kylmältä, mutta on valitettavan yleinen näinä aikoina - eikä se tunnu hyvältä.”

 

Tohtori Kiminkinen

 

Suosittele165 Suosittelee

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä