Pula-aika: Kekseliäisyys koetuksella

Julkaistu torstaina 29.07.2010 5 180

Kupongit, kaupan tyhjät hyllyt ja mustanpörssin kauppa olivat suomalaisten arkea sotavuosina.

TV1 keskiviikkona 4.8., torstaina 5.8., maanantaina 9.8. ja tiistaina 10.8. klo 18.30

Sota-aika merkitsi suomalaisille paljon muutakin kuin rintaman kauhuja. Kotirintama joutui käymään läpi oman taistelunsa nälkää ja puutetta vastaan. Pula-ajasta tuli käsite, jolla on heijastuksensa yhä tämän päivän suomalaisiin.

Neliosainen ohjelmasarja Pula-aika kertoo viime sotiemme aikaisista vaikeista vuosista. Sarjassa kuvataan, miten tavallisten ihmisten selviytymiskeinot yhdistyvät kansahuoltoviranomaisiin, ja miten kansanhuoltoministeriöstä tuli tärkein ihmisten arkeen vaikuttava viranomainen.

Äärimmäisen keskitetyssä sotataloudessa Suomi selvisi vain kansan hämmästyttävän kekseliäisyyden ja varsinkin naisten armottoman työnteon ansiosta.

Pula-aika näyttää, kuinka isänmaallinen kansalainen luovuttaa hiuksensa kangastuotantoon, kuinka makeistehtaan suklaakoneet jauhavat "puuronkastiketta" ja muita korvikkeita, kuinka häkäpönttöautot kehittyvät hämmästyttävästi muutamassa vuodessa ja kuinka kastiketta valmistetaan ilman rasvaa ja maitoa.

Ohjelmaa varten on haastateltu lukuisia sodan kotirintamalla kokeneita ihmisiä eri puolilla Suomea. Arkistojen kätköistä on kaivettu esiin myös hätkähdyttäviä tarinoita kansanhuoltoministeriössä vallinneista kriisitunnelmista ja epätoivoisistakin ponnistuksista kansan ruokkimiseksi. Ainutlaatuisen näkökulman ohjelmiin tuo muun muassa sotatalouden tukemiseksi tehty elokuvapropaganda.

Sotasensuuri esti aikoinaan kertomasta, kuinka lähellä todellista romahdusta ja jopa nälänhätää Suomi kävi jatkosodan aikana.

Filmiaineisto yhdistyy dramatisoituihin jaksoihin, joissa kansanhuoltoministeriön propagandapäällikkö Untamo Utriota näyttelee Ilkka Heiskanen. Utrion sodan aikaiset päiväkirjat ja muistelmat tarjoavat tirkistysreiän tähän maailmaan.

Ohjelmasarjan käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastaa toimittaja Esko Varho.

 

4.8. Sodassa puutetta vastaan

Pula-ajan ensimmäinen osa, Sodassa puutetta vastaan, kuvaa sitä, miten suursodan alkaminen Euroopassa syyskuussa 1939 näkyi heti myös Suomessa, kun tuonti maailmalta pysähtyi. Vasta perustettu kansanhuoltoministeriö vei suomalaisilta ensimmäisenä kortille kahvin ja sokerin. Talvisodassa huoltokysymyksiä ei juuri ehditty pohtia, mutta välirauhan aikana pula syveni.

Kaupunkilaiset joutuivat kohtaamaan ostokortit ja kupongit. Maalla taas päiviteltiin jatkuvasti tiukentuneita elintarvikkeiden luovutusmääräyksiä. Viljaa ja eläimiä kätkettiin kansanhuollon tarkastajilta ja mustapörssi alkoi rehottaa. Tarkastajista tuli kaikkien pelkäämiä virkailijoita.

Jakso uusitaan torstaina 5.8. klo 13.00.

 

5.8. Meitä uhkaa nälänhätä

Pula-ajan toisessa osassa kuvataan, miten poikkeuksellisen huono sato, ennätyskylmä talvi sekä Itämeren vaikea jäätilanne loivat Suomeen ennakoimattoman tilanteen talvella 1941 - 42.

Kaupungeissa jonotettiin jatkuvasti ja kaikkialla kaikesta. Suomi ajautuu kuilun partaalle, kun kahden peruselintarvikkeen saanti romahti. Leipävilja uhkasi täysin loppua ja perunat paleltuivat.

Nälkäkevään todellisuus jätti suomalaisten muistoihin pysyvät jäljet, mutta tilanteen todellista vaarallisuutta ei koskaan kerrottu kansalle. Tunnelmat kansanhuoltoministeriössä kiristyvät äärimmilleen.

Jakso uusitaan perjantaina 6.8. klo 13.00.

 

9.8. Kaikki konstit käyttöön

Pula-ajan kolmannessa osassa käsitellään nälkäkevättä, joka opetti suomalaiset omatoimisuuteen.

Jokainen maatilkku hyödynnettiin ja kansan luovuus tuotti uusia korvikkeita. Syöttöporsaiden ja kaniineiden pito yleistyivät asustuskeskuksissa. Muuten laihaan pöytään hankittiin lisämuonaa onkimalla ja marjastamalla.

Valtaväestön ongelmien ohella Suomessa julkisen tietämyksen taakse kätkeytyi myös pula-ajan suuria kärsijöitä ja tragedioita, eikä nälkäkuolemiltakaan vältytty.

Jakso uusitaan tiistaina 10.8. klo 13.00.

 

10.8. Sitkeää voimaa

Pula-aika-sarjan neljännessä ja viimeisessä osassa mennään yhteisvoimin eteenpäin.

Pula-ajasta selviytymistä hankaloitti valtava työvoima- ja raaka-ainepula, joka vaati niin kansalaisilta kuin virkamiehiltä aina vain kekseliäämpiä ratkaisuja.

Vanhoja vaatteita ratkottiin, käännettiin ja ommeltiin uusiksi moneen kertaan. Puukengät korvasivat nahkaiset jalkineet. Polttoainepulaa helpottamaan kehitettiin mottitalkoot, jotka tempaisivat mukaansa koko kansan.

Samanaikaisesti Suomi haki epätoivoisesti tietä rauhaan ja yhteydet Saksaan piti katkaista. Se merkitsi hyppyä tuntemattomaan: mistä saadaan viljaa kansan ruokkimiseksi?

Jakso uusitaan keskiviikkona 11.8. klo 13.00.

 

Pulavuosina Helsingin ravintoloissa tarjoiltiin muun muassa "muunneltua teertä".

 

Suosittele180 Suosittelee

Kommentit

keskiviikkona 11.08.2010

Toivottavasti ohjelma uusitaan mitä pikimmin tai ainakin siirretään Arenaan.
SK

keskiviikkona 11.08.2010

Yle kun syytää taukoamatta sotapolitiikkaa mielisteleviä sarjoja, tämä kansa ei opi milloinkaan realismia suhtautumisessaan historiaan.

Eikö pula muka johtunut sotapolitiikasta?

Tosin:
"Pula-aika" on toki ollut elävämpää ja kiinnostavampaa antia kuin TV2:n eilisiltainen dokumentti, jossa ei arkailtu edes Suomen tosiasiallista antautumista edeltävien veristen ihmisuhrien kehumista "suurvoitoksi".

keskiviikkona 11.08.2010

Pikaista uusintaa ja/tai siirtoa Arenaan toivon minäkin.

keskiviikkona 11.08.2010

Uusittaessa ei olisi pahitteeksi kertoa millaiset poliittiset ratkaisut olivat taustalla.

tiistaina 22.02.2011

Toivoisin myös uusintaa ja/tai siirtoa areenaan.
Nykyisinkin olisi hyvä osata pula-ajan konsteja.

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä