Puutarhan lumoissa: Pellolta pataan

Julkaistu maanantaina 24.05.2010 3 191

Uudessa sarjassa Monty Don neuvoo kuinka luomuviljelyllä saadaan paljon aikaan.

TV1 torstaisin alkaen 3.6. klo 19.00

Suutari pysyy usein lestissään ja hyvä niin: Harva huippukokki osaa itse kasvattaa herkkuaterioidensa aineksia, ja taitavinkaan harrasteviljelijä ei välttämättä ole omimmillaan kyökin puolella.

Brittiläinen Monty Don on toista maata. Yhdessä vaimonsa Sarahin kanssa innokas puutarhan ja kotitarveviljelyn puolestapuhuja jaksaa innostaa luomuviljelyyn.

Itse kasvatetuista vihanneksista, yrteistä ja hedelmistä saa parhaimman lopputuloksen ja hienoakin hienomman maun itse valmistettuun ateriaan, josta voi olla ylpeä. Lisäksi Monty kehottaa suosimaan ruokaostoksissakin luomua ja suhtautumaan kriittisesti massatuotettuun ruokaan, jossa ei useinkaan ole kasvinsuojelumyrkyillä kitsasteltu.

Menestyäkseen viljelypuuhassa on tärkeää oppia tuntemaan kasvien vaatimukset, mutta samalla on hyvä oppia torjumaan kasvitauteja jo ennalta. Kotitilallaan Herefordshiressa Donin pariskunta johdattaa viljelyn saloihin ja antaa monia hyödyllisiä vinkkejä siitä, kuinka sadosta saadaan paljon irti luontoa, kunnioittaen ja ruoan mausta tinkimättä.

Kussakin jaksossa keskitytään muutamaan kasviryhmään, muun muassa yrtteihin, juureksiin, ja hedelmäpuihin.

Ensimmäisessä jaksossa Monty Don neuvoo, kuinka luomuviljelyllä saadaan paljon aikaan. Keskitytään juureksiin ja opitaan luomuviljelyn perusteita. Vaimo Sarah etsii markkinoilla aineksia Montyn keitoksiin.

Tuotanto: Flashback/Channel

Ohjelma on nähtävissä YLE Areenassa.

 

3.6. Juureksia luomuna

Uudessa sarjassa Monty Don neuvoo kuinka luomuviljelyllä saadaan paljon aikaan. Tänään keskitytään juureksiin ja opitaan luomuviljelyn perusteita. Vaimo Sarah etsii markkinoilla aineksia Montyn keitoksiin.

 

10.6. Luomutomaatin salaisuus

Monty paljastaa luomutomaattien kasvatuksen salat. Kun tomaattisato kypsyy, on aika jalostaa herkkuja liukuhihnalta.
Kuinka kesän maku saadaan säilymään? Lisäksi viljellään maistuvia sipuleita.

 

17.6. Kasvata yrttejä

Kuinka kasvatetaan luomuyrttejä ja saadaan maut tuoreina talteen? Donin perhe valmistaa pestokastiketta pakastimeen. Donin yrttitarha pursuaa lajien runsautta, mutta mitkä työvälineet toimivatkaan parhaiten?

 

24.6. Kurpitsalle koti

Mikä on jättikurpitsan salaisuus, onko se koti kompostikasassa? Monty leipoo leipää omassa uunissa paikallisista luomujauhoista. Jotta taudit ja tuholaiset pysyvät kurissa, ovat vanhat ja uudet konstit tarpeen.

 

1.7. Silmäniloa kasviksilla

Puutarhaan saa myös silmäniloa värikkäillä kasviksilla. Mangoldi on loistoesimerkki maukkaista väriläiskistä. Artisokka hurmaa kukinnallaan ennen nauttimista. Mutta miten etanavitsauksen kanssa pärjätään?

 

8.7. Omat omenat maukkaimpia

Oman puutarhan hedelmät ovat taatusti maukkaimmat, ja Donin hedelmätarhasta löytyy omenalajike poikineen, tietenkin luomuna. Kriikunat ja persikat viihtyvät myös puutarhassa, mutta kuinka puita hoidetaan oikein?

 

Suosittele191 Suosittelee

Kommentit

keskiviikkona 02.06.2010

Hieno idea yhdistää sadon kasvattaminen sadon jalostamiseen ruuaksi - vieläpä luomuna :) Kiitos ohjelmasta jo etukäteen!

tiistaina 29.06.2010

ERITTÄIN KIVAA ETTÄ ETELÄN VILJELYSTÄKIN SAA TIETOA TÄNNE KYLMÄÄN POHJOLAAN. SEN VOI SOVELTAA SUOMEN OLOSUHTEISIIN, JOS OSAA JOTAIN JO ENNESTÄÄNKIN. KEITTIÖVÄKI SAA VÄHÄN KÄSITYSTÄ SIITÄ, MITEN VAIKEAA LUONNONMUKAINEN PELTOKASVATUS ON.

keskiviikkona 25.08.2010

Heippa! Olen nähnyt tämän sarjan . Pidin kovasti . Haluaisin lisää jaksoja samasta sarjasta /ohjelmasta.:)

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä