Se päivä muutti Suomen: Farkut

Julkaistu torstaina 15.12.2011 2 157

Matti Majavan Beavers-farkut olivat 1970-luvulla supersuosittuja.

TV1 sunnuntaina 18.12. klo 18.15 – 18.45

YLE Areenassa 7 päivää

Mikä tekee denim-kankaisista housuista klassikot?

Kuinka karjapaimenien työhousut rantautuivat Suomeen? Miten rock-kapinallisten univormusta tuli salonkikelpoinen tyylivaate?

 

Tahtoo Majavat!

Suomalaisten farkkujen tarinaa valottavat niin tekijät kuin ihan tavalliset farkun käyttäjätkin.

Haastateltavina ovat muun muassa Suomen ensimmäiset farkut suunnitellut Laila Anttila, Jameksien isä Sakari Mattinen sekä Beavers-merkin taustahahmo Matti Majava.

Suomen ensimmäisten tehdasvalmisteisten farkkujen tarina sai alkunsa syksyllä 1954: Helsingissä vieraillut kanadalainen merimies vaihtoi räsyt farkkunsa vaatetustehdas Vaaksan housuihin.

Risaiset farkut leikattiin auki ja niiden pohjalta alettiin valmistaa Väiski-farmareina tunnettuja housuja.

 

Koko kansan housut

Vahvasti nuorisoidoleja mainonnassaan käyttänyt Mattisen Teollisuus James-farkkumerkillään hallitsi farkkumyyntiä 60-luvulla.

1970-luku oli todellinen farkkujen vuosikymmen. Alun perin paheellisina pidetyt farkut hyväksyttiin koko kansan housuiksi ja myynti nousi kohisten.

Seuraavalla vuosikymmenellä kotimaisten farkkujen myynti romahti ja työpaikat karkasivat kaukomaihin.

Tällä hetkellä Suomessa toimii vain yksi farkkutehdas, mutta farkut ovat jälleen muodissa.

 

Muualla netissä:

Se päivä muutti Suomen

Elävä arkisto: Farkkujen kaavat vain muistoksi jäi

Suosittele157 Suosittelee

Kommentit

sunnuntaina 18.12.2011

On mahdotonta käsittää, että hyvä ohjelma pilataan pitkällä !!!! vilkku efektillä, jos teidän editoijat ei tiedä, se aiheuttaa 300 000 suomalaiselle migreeniä, ja on muutenkin typerää, kun niin sanottuja mausteita tarjotaan pääruokana, jos tulevaisuudessa on pakko maksaa tv veroa, niin olisi mukava kun pystyisi edes katsomaan niin sanottuja asiaohjelmia. Miksi käyttää HD - kalustoa jos suurin osa videosta rikotaan efekteillä ASIAOHJELMISSA!

torstaina 05.01.2012

Suomen ensimmäiset tehdasvalmisteiset farkut? Työväenmuseo Werstaan kuvakokoelmissa (www.arjenhistoria.fi) on 30.03.1936 päivätty kuva OTK:n Pukutehtaan tehdasvalmisteisesta suojapuvusta, joka näyttää tältä
http://www.tkm.fi/farkut/54584.jpg

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä