You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

Toisenlaiset frendit saa jatkoa

Julkaistu perjantaina 04.06.2010 16 185

Kesän kohokohtiin kuulunut lavatanssireissu tuo rakastuneet yhteen, niin Sannan poikaystävineen kuin Timon ja Sonjankin. Kuvassa Sanna, Sonja ja Timo valmiina tansseihin.

”Koskettava, tärkeä, innostava!” Katsojien kiittämä Toisenlaiset frendit palaa ruutuun ensi vuonna.

Kehitysvammaisten yhteisön iloista ja suruista kertovan sarja Toisenlaiset frendit on liikuttanut syvästi katsojia. Sarja palaakin TV1:lle ensi vuonna uusin jaksoin.

Sarjan päähenkilöistä Sonjasta, Katasta, Sannasta, Mikosta ja Timosta on tullut monen suomalaisen viikoittaisia tuttuja, joiden kommentteja tai sutkautuksia on siteerattu.

Sarjan Facebook -faniryhmään on liittynyt yli 8000 jäsentä ja lisäksi Facebookin perustettiin sarjalle jatkoa vaatinut ryhmä.

 

Asenne upposi

”Sarjan saama lämmin vastaanotto sekä fanien vaatimukset jatko-osista vaikuttivat siihen, että TV1:ssä tehtiin päätös uusien jaksojen tilaamisesta”, kertoo ohjelmapäällikkö Ari Ylä-Anttila.

Ylä-Anttila kiittää katsojia ja faneja kommenteista ja rohkaisevasta palautteesta.

”Alkuun jännitti, miten tähän sarjaan suhtaudutaan. Voiko esimerkiksi päähenkilöiden teoille ja kommenteille nauraa. Mutta meillä kävi kuten aiemmin Ruotsissa – katsojat ovat pitäneet sarjan asenteesta ja näkökulmasta.”

 

Herkkää ja aitoa

Metronomen toimitusjohtaja Milla Bruneau on iloinen sarjan saamasta vastaanotosta.

”Sarja, johon me itse uskoimme ja jota pääsimme tuottamaan, on otettu hyvin vastaan. Luotimme siihen, että suomalaiset katsojat ymmärtäisivät sarjan herkkyyden, viihdyttävyyden ja ennen kaikkea aitouden.”

”Sarjamme tähdet ja työryhmä onnistuivat työssään erityisen hyvin ja olen ylpeä siitä, että he osasivat toteuttaa sarjan juuri sopivassa hengessä.”

”Lähdemme nöyrinä ja innokkaina toteuttamaan toista tuotantokautta ja jakamaan uusia kokemuksia Sonja, Katan, Sannan, Mikon ja Timon kanssa.”

 

Toisenlaiset frendit

 

Suosittele185 Suosittelee

Kommentit

perjantaina 04.06.2010

Hieno juttu! Tällaisia sarjoja ei todellakaan ole televisiossa liikaa. Kaikki me jotka tunnemme kehitysvammaisia, tiedämme, miten paljon ennakkoluuloja heihin vielä kohdistuu.
Monilla niin sanotuilla terveillä on vielä paljon itsensä kanssa mietittävää, jotta he osaavat suhtautua luontevalla ja ihmismäisellä tavalla erilaisiin ja toisenlaisiin lähimmäisiin.

perjantaina 04.06.2010

Kiitos, kiitos ihanasta ja aidosta sarjasta. Kerrankin jotain uutta ja tavallista ihmistä lähellä olevaa. Kehitysvammaisista/erityishenkilöistä voimme kaikki ottaa oppia elämän kululle.

lauantaina 05.06.2010

sanna on paras forever,me rakastetaa sannaa yli kaiken!<3 sanna is my bff! ja katakii on aika ihana! mikko on kyl hotein!<3 sonja on kyl paras tanssimaa! voi opettaa mulleki!

lauantaina 05.06.2010

Mahtavia uutisia. Tätä sarjaa seuraan innolla viikottain. Toisenlaisten frendien lämmin, aito ystävyys sekä huumori saavat minut aina hyvälle tuulelle. TV:n parhaita sarjoja! Meillä koko perhe tykkää, myös teinit!

lauantaina 05.06.2010

Hirveesti kiitoksia että saadaan lisää toisenlaisii frendei. Tullaan kavereiden kans niiiin hyvälle tuulelle. Kuin voi olla niin ihanan vilpittömiä ihmisiä. Me halutaan kans samanlaisii kavereit.

maanantaina 07.06.2010

Ihanaa! Toisenlaiset frendit on ainoa tosiTV-ohjelma, johon olen jäänyt koukkuun. Välillä itketti, välillä nauratti. Jos edes osa ns. tavallisista ihmisistä olisi näiden frendien kaltaisia avoimia ja lapsenomaisen vilpittömiä ihmisiä, maailma olisi paljon mukavampi paikka elää :)

maanantaina 07.06.2010

Kiitos aivan mahtavasta sarjasta!

keskiviikkona 09.06.2010

Olipa ihana lukea,että sarja saa jatkoa.Päivän paras uutinen.Kiitos! :)

keskiviikkona 09.06.2010

Huippu juttu, että voimme tavata frendit taas ensi vuonna! Kiitos tosi paljon siitä!

keskiviikkona 16.06.2010

Sonja on paras, jatkoa ohjelmalle pliis, kiitos, aamen !!!

perjantaina 18.06.2010

kiva kuulla että saa jatkoa :)

perjantaina 18.06.2010

Mikko on paras!

sunnuntaina 04.07.2010

Ihastuttava sarja! Aidosti lämmin ja hyvällä tavalla hauskuttava.

perjantaina 04.02.2011

MILLO NE UUDET JAKSOT ALKAA :P TARVITSEE FRENDEJÄ OHJELMISTOONSA! :))))

perjantaina 04.02.2011

Aikataulu ratkaisematta

Toisenlaisten frendien uudet jaksot alkavat YLE TV1:llä, mutta ajankohtaa ei ole vielä lyöty lukkoon.
Kunhan asia etenee, sarjan alkamisesta kerromme varmasti lisää.

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

perjantaina 22.04.2011

koska ne uudet jaksot alkaa oikein kun missään ei vieläkään lue sitä :( laitettu 22.4.2011

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä