Voimala: Köyhästä kotitalosta maailmalle

Julkaistu perjantaina 24.02.2012 0 169

Siirtyykö vaurioitunut sukupolvien ketju yhä edelleen seuraavalle sukupolvelle, kysyvät Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa.

TV1 tiistaina 28.2. klo 21.45 - 22.35

YLE Areenassa 30 päivää

Sodan perinnöstä ja sukupolvien ketjusta puhuvat Saara Cantell, Veikko Sonninen, Raija Lehtinen ja historioitsija Ville Kivimäki.

 

Naisia maatalossa

Saara Cantellin elokuva Tähtitaivas talon yllä tulee ensi-iltaan perjantaina 2.3. Elokuva kertoo kolmen naisen tarinan itäsuomalaisessa maatalossa vuosina 1942, 1978 ja nykyajassa.

Elokuvan käsittelee sitä, miten paljon äitien valinnat ja vaietut salaisuudet säätelevät tyttärien elämää. Cantellin elokuvassa tapahtumat kiertyvät sotavuosienin ympärille.

 

Kodin niukkuutta

Maaliskuun alussa ilmestyvässä Kauaksi kotoa -teoksessa (toim. Anja Salokannel ja Kaija Valkonen, Kirjapaja 2012) saavat äänen sotasukupolven jälkeläiset.

He ovat ponnistaneet maailmalle vaatimattomista lähtökohdista ja suhteet vanhempiin ovat olleet yleensä ankarat.

”Vanhempieni kohtaama korkein virkamies oli ollut Kosken kunnan asutusneuvoja”, muistelee entinen Suomen Kirjasäätiön asiamies Veikko
Sonninen lapsuudenkotinsa niukkuutta.

Helsingin yliopiston suomen kielen lehtori Raija Lehtinen kertoo siitä, millaista oli elää Pihtiputaan mökissä työteliään äidin kasvattamana mallityttönä isän työskennellessä Helsingissä.

 

Sukupolvien ketju

Siirtyykö vaurioitunut sukupolvien ketju yhä edelleen seuraavalle sukupolvelle? 

Historioitsija Ville Kivimäki on todennut, että sotasukupolven lapsista on tullut säiliöitä, joihin sodan synnyttämä ahdistus saostui.

Aikuisten vaikeneminen vaikeista asioista saattoi johtua ajan kestävyyttä ja tunteiden hillintää ihannoivasta hengestä, kirjoittaa Kivimäki.

Voimalan toimittavat Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa.

 

Muualla netissä:

Voimala

 

Suosittele169 Suosittelee
Asiasanat:

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä